Yli rajojen tapahtuvien maksujen viivästyminen hidastaa Euroopan talouskasvua. Näin kertoo ruotsalaisen kansainvälisesti toimivan perintäyhtiö Intrum Justitian julkaisema tutkimus.
Suomessa maksuviivästys oli tutkimuksen mukaan lyhin Euroopassa. Todellinen maksuaika, joka koostuu maksuehdosta ja viiveestä on 26 päivää, kun hitaimmassa maassa Italiassa vastaava aika on 93 päivää. Intrum Justitian mukaan maksuriski kasvaa alueellisesti pohjoisesta etelään mentäessä.
- Pitkien maksuviivästysten tai kokonaan maksamatta jääneiden laskujen pelossa yritykset suhtautuvat varovaisesti liiketoiminnan harjoittamiseen toisissa maissa, Intrum Justitia arvioi tiedotteessaan.
Intrum Justitian hallituksen puheenjohtaja Jan Roxendal toivoi tutkimuksen julkistamistilaisuudessa Brysselissä, että EU:n maksuviivedirektiiviä pitäisi toteuttaa nykyistä paremmin.
Viivästykset vaikuttavat Intrum Justitian mukaan erityisen voimakkaasti pieniin ja keskisuuriin yrityksiin. Maasta riippuen jopa 30-60 prosentille yrityksistä maksuviivästykset ovat uhka koko yrityksen olemassaololle.