Venäläis-saksalainen yhteisyritys Nord Stream alkaa rakentaa ehkä jo ensi vuonna maakaasuputkea Venäjän Uuraasta eli Vysotskista Suomenlahden ja Itämeren pohjaa pitkin Pohjois-Saksan Greifswaldiin.
Hanke ei ole herättänyt keskustelua valtiojohdon ja poliitikkojen piirissä, vaikka putki kulkee aivan Suomen aluevesirajan tuntumassa ja vaikka eduskuntavaalit ovat viikon kuluttua.
Silmiin on osunut vain Uudenmaan ympäristökeskuksen arvio, jonka mukaan linjaus ei ole ympäristön kannalta paras. Merentutkimuslaitos on esittänyt, että putken pitäisi kulkea Suomenlahdella 15 kilometriä etelämpänä eli lähempänä Viron rannikkoa. Viro on jo älähtänyt, että ei yhtään lähemmäksi sen rantaviivaa, vaikka merenpohja Viron edustalla on paljon tasaisempaa kuin Suomenlahden pohjoisrannalla.
Miksi Venäjän pitää upottaa kaasuputkensa matalaan Suomenlahteen, jonka keskisyvyys on vain 37 metriä? Aiotaanko tutkia, miten putki vaikuttaa virtauksiin Suomenlahdella ja joudutaanko putkelle räjäyttämään pohjakallioita, mikä järkyttää merenpohjan eliömaailmaa?
Miten kaasuputken rakentaminen sovitetaan yhteen Suomenlahden kasvavan öljyliikenteen kanssa? Viime vuonna Suomenlahdelle saapui ja lahdelta poistui lähes 7 000 säiliölaivaa eli jokaisena päivänä noin 20 alusta.
Suomenlahden matkustajaliikennekään ei ole aivan vähäistä. Suomenlahdella kulki viime vuonna noin kymmenen miljoonaa matkustajaa, josta valtaosa liikkui Helsingin ja Tallinnan väliä. Miten kaasuputken rakentaminen sovitetaan yhteen tämän liikenteen kanssa?
Miksi Suomi ei voisi tarjota maakaasuputken rakentamisessa apuaan ja ehdottaa Venäjälle, että vedetään putken alkupää maata pitkin Vysotskista Hankoniemen kärkeen ja vasta sieltä meren pohjaan? Silloin herkkä Suomenlahti saisi olla rauhassa. Itämeri on paljon syvempi kuin Suomenlahti, jolloin ympäristövaikutukset olisivat pienemmät.
Toinen vaihtoehto olisi vetää putki Ruotsiin saakka ja sieltä maata pitkin Tanskaan ja Saksaan. Etelä-Ruotsissa putki voisi yhtyä Norjasta tulevaan kaasuputkeen. Ruotsi ei tunnetusti halua sitoutua vain yhdestä ilmansuunnasta tulevaan maakaasuun, mutta tässä tapauksessa sillä olisi käytössään jo kaksi ilmansuuntaa. Tanskasta tulevasta kaasuputkesta tuli vielä kolmas.
Pohjoismaista kaasuputkivaihtoehtoa esitti viimeksi 1990-luvulla konsultti Arthur D. Little, mutta hänen perusteelliset suunnitelmansa ovat hautautuneet jonnekin historian hämärään.
Venäjän pyrkimys rakentaa maakaasuputki meren pohjaa pitkin eli ei-kenenkään maalla on tosin ymmärrettävä, koska sillä on ollut suuria erimielisyyksiä nykyisten läpikulkumaiden kuten Valko-Venäjän ja Ukrainan kanssa.
Energia on kuitenkin kaupankäyntiä, jossa kansallisilla rajoilla ei ole enää sellaista merkitystä kuin ennen. Venäjällä on suunnattomat energiavarat, joita se hyödyntää ja ottaa kiinni elintasokuilua länsimaihin. Kaikki maat tarvitsevat energiaa ja Länsi-Eurooppa erityisesti tuontienergiaa, paitsi Norja.
Silloin olisikin luontevaa, että Suomenlahden kaasuputkesta neuvottelisivat kaikki Itämeren rannikkovaltiot, eikä vain kaksi suurinta, Saksa ja Venäjä. EU on puhunut kauniisti niin sanotusta pohjoisesta ulottuvuudesta. Itämerta ympäröi yhdeksän valtiota, joista kahdeksan kuuluu EU:hun, miksi ne jättävät pohjoisen ulottuvuuden energiapolitiikan vain Saksan ja Venäjän väliseksi?
heino.ylisipola@kaleva.fi