risto.uimonen@kaleva.fi
Äskeisessä huippukokouksessa hyväksytty uudistussopimus tuo EU:lle presidentin viran. Vaikka sopimusta ei ole vielä edes hyväksytty jäsenmaissa, Suomessakin on korkea aika käynnistää ehdokkaiden haku uuteen huippuvirkaan.
Presidentti Nicolas Sarkozy reagoi kaikkein nopeimmin Lissabonin epävirallisen huippukokouksen jälkeen. EU-johtajien riemu sopimuksen läpimenon takia tuskin oli ehtinyt tasaantua, kun Sarkozy toi jo julkisuuteen Britannian entisen pääministerin Tony Blairin nimen. Hänestä Blair on hyvä ehdokas EU:n ensimmäiseksi presidentiksi.
Sarkozy vakuuttui Blairistä täysin sen jälkeen, kun hän oli syönyt illallista Blairin kanssa. Kun suuren Ranskan presidentti asettui tukemaan toisen suuren jäsenmaan entistä pääministeriä, voi kysyä, joko syntynyt epäpyhä allianssi ratkaisi pelin. On hyvin harvinaista, että oikeistolainen Ranskan presidentti antaa ensi töinään tukensa brittidemarille.
Muina ehdokkaina on mainittu muun muassa Itävallan entinen liittokansleri Wolfgang Schussel ja Luxemburgin pääministeri Jean-Claude Juncker, joka on kestosuosikki virkaan kuin virkaan. Suomalaisten nimiä ei ole esiintynyt Keski-Euroopan spekulaatioissa, joten olisi korkea aika lähteä leikkiin mukaan.
EU:lle valitaan presidentti kerrallaan kahdeksi ja puoleksi vuodeksi. Hän toimii huippukokousten puheenjohtajana, joten hänen täytyy tuntea kunnolla EU:n korkein taso ja olla tunnettu EU-huippujen keskuudessa. Suomessa olisi yksi nimi ylitse muiden, mutta hän tuskin tulee enää kyseeseen. Paavo Lipponen kun on ilmoittanut jättäneensä pysyvästi taakseen politiikan ja poliittiset virat. Lipposta vastaan toimii myös hänen ikänsä.
Martti Ahtisaarella riittää kysyntää muualla. Tarja Halonen olisi niin ikään taustansa takia mahdollinen, mutta hänen kautensa kestää vuoteen 2012. Uudistussopimuksen on määrä tulla voimaan jo 2009.
Demarien jälkeen katse kääntyy keskustaan. Epäeurooppalaiseksi leimautunut pääministeri Matti Vanhanen tuskin menisi läpi. Kokenut mutta ristiriitoja herättävä Paavo Väyrynen tuskin pääsisi edes Suomen ehdokaslistalle. Keskustan vahvin nimi voi olla Esko Aho, joka on EU:ssa paljon korkeammassa kurssissa kuin Suomessa. Olli Rehn on vielä liian kokematon.
Vain yhtä kokoomuslaista voi ajatella tehtävään. Vaikka Sauli Niinistö toimi takavuosina Euroopan konservatiivipuolueiden puheenjohtajana, hän on ajautunut Luxemburgin vuosinaan ja eduskunnan nykyisenä puhemiehenä syrjään EU-vallan kamareista. Hänen nimensä ei tule muissa maissa ensimmäisenä mieleen.
Suomella on reservissä yksi henkilö, joka olisi kokemusta, osaamista ja taustaa hyväksi ehdokkaaksi. Erkki Liikasta ei tarvitsisi esitellä EU-ympyröissä eikä hänellä menisi ensimmäisenä sormi suuhun.
Javier Solanalta vapautuu EU:n ulkoasioiden ja turvallisuuspolitiikan korkean edustajan virka, jota vahvistetaan uudistussopimuksessa niin, että sen haltijasta tulee komission varapuheenjohtaja ja EU:n ulkoministerikokousten puheenjohtajana. Suomen kannattaa tavoitella myös tätä virkaa etenkin, kun komissaarien vakanssit muuttuvat kiertäviksi. Erkki Tuomioja tulee tietojensa ja taitojensa takia heti mieleen.
EU:n tulevaisuutta pohtivaan viisaiden miesten ryhmään Suomen ehdokas on jo löytynyt. Hän on Jorma Ollila, vaikkei kukaan sitä vahvistakaan. Tämäkään paikka ei tule Suomelle kuin manulle illallinen, mutta onneksi hallitus lobbaa jo Ollilaa.