Meiltä löytyy kahta ilmaa siitä, onko kotimaisen Venäjä-tutkimuksen ja -opetuksen ja Venäjä-asiantuntemuksen taso hyvä vai paljon mistään kotoisin.
Toisen kannan mukaan julkisin varoin yritetään tehdä "epätoivoisia satsauksia", jotta maassa syntyisi sellaista "aitoa" Venäjä-tietämystä, jota on vuosikymmeniä väitetty löytyvän. Toisen näkemyksen mukaan kritiikki on vanha vitsi, ja tutkimuksen määrällisen kasvun lisäksi sen taso on pysynyt vähintään ennallaan, korkeana.
Valtiovallan satsaus on kasvanut 90-luvun puolivälin jälkeen ja kasvaa yhä. Venäjä-tutkimukseen on sijoitettu yliopistojen ja Suomen Akatemian kautta suhteellisesti enemmän kuin muissa EU-maissa. Vaikka alalla on vähän professuureja, väitöksiä tehdään vuosittain paljon.
Opetusministeriön strategian mukaan yritetään erityisesti korkeakoulutuksen pohjaa edelleen vahvistaa, ja venäläisten kanssa tehdään tutkimus- ja koulutusyhteistyötä.
Suomen Akatemian uusi Venäjä-tutkimusohjelma käynnistyi vuodenvaihteessa, ja siihen mukaan hakeneiden joukkoa pidetään erinomaisen suurena.
Paraikaa selvitetään, onko eurooppalainen crossboarder university -idea toteutettavissa yhteistyössä Pietarin ja Petroskoin yliopistojen kanssa. Lisäksi Venäjä-tutkimushankkeille on olemassa yliopistojen normaalin apparaatin ulkopuolinen erillisrahoitusohjelma.
Tämä kaikki ei tietenkään poista sitä, että suomalainen perusyleissivistys Venäjän suhteen lienee "heikohkoa" ja kielen vetovoima ja osaaminen ovat nollassa.
Asia on EU:n laajentumisen myötä mitä ajankohtaisin. Meillähän on kannettu huolta siitä, menetämmekö Venäjä-osaamiseemme perustuvan erityisasemamme unionin sisällä, kun jäseniksi tulee entisiä itäblokin maita ja entisiä neuvostotasavaltoja.
Kilpailua varmaan syntyykin, mutta suomalaisen sosiologisen ja taloustieteellisen Venäjä-tutkimuksen uskotaan pärjäävän siinä toistaiseksi hyvin.
Kilpailuetua antavat tutkimuksen ja opetuksen pitkä perinne, ilmeisen hyvät kontaktit ja vetovoiman säilyminen yhteistyökumppanina. Itsenäisessä maassa on ollut mahdollisuus harjoittaa omista intresseistä lähtevää länsimaista tiedettä. Sellainen kasvupohja uusilta EU-mailta puuttuu.
Useimmat niistä ovat eläneet tiukasti Neuvostoliiton totalitaarisessa vaikutuspiirissä, mikä ei liene mahdollistanut kriittistä Venäjä-tutkimusta. Kielen osaamisestaan ja asiantuntemuksestaan huolimatta niiden tutkimusintressit suuntautuvat tänään ilmeisesti mieluummin muualle kuin Venäjälle. Kauniisti sanoen niiden historiallinen kokemus tuskin tekee Venäjästä populaaria kiinnostuksen kohdetta.
Tilanne saattaa kuitenkin muuttua, kun muutamat uudet EU-maat tottuvat olemaan unionin ulkorajana Venäjälle päin. Niissä havaitaan mahdollisuus profiloitua oman asiantuntemuksen kautta sekä aletaan hyödyntää avautuvia bisnesmahdollisuuksia.
Viime aikoina on ollut puhetta myös siitä, voisiko Suomelle löytyä pragmaattisen välittäjän rooli uusien EU-maiden ja Venäjän välissä. Sellaisen havitteleminen saattaa tällä hetkellä tuntua kaukaa haetulta.
Mutta Suomella on oma reviirinsä. Ja on kai periaatteessa mahdollista, että esimerkiksi perinteiseen kahdenväliseen yhteistyöhön venäläisten kanssa hankitaan mukaan lisää kolmansia osapuolia.