Suomen vanhin lotta Saara Kanerva on kuollut – 107-vuo­tias Kanerva oli Tornion vanhin asukas

Sotaveteraaniliitto kertoo, että Kanerva menehtyi kaatuessaan saamiinsa vammoihin Tornion terveyskeskuksessa 15. syyskuuta eli viime sunnuntaina.

Kanerva oli Tornion vanhin asukas. Kuva on otettu hänen 104-vuotissyntymäpäiviensä aikoihin. Tuoreimman tunnustuksen Kanerva sai hän sai viime vuoden joulukuussa, kun hänelle luovutettiin Vapaussodan Perinneliiton Sininen risti miekan kera.
Kanerva oli Tornion vanhin asukas. Kuva on otettu hänen 104-vuotissyntymäpäiviensä aikoihin.
Kanerva oli Tornion vanhin asukas. Kuva on otettu hänen 104-vuotissyntymäpäiviensä aikoihin.
Kuva: Sari Pelttari-Heikka

Suomen vanhin lotta Saara Kanerva on kuollut. Kanerva oli kuollessaan 107-vuotias. Sotaveteraaniliitto tiedottaa asiasta verkkosivuillaan.

Liitto kertoo, että Kanerva menehtyi kaatuessaan saamiinsa vammoihin Tornion terveyskeskuksessa 15. syyskuuta eli viime sunnuntaina.

Kanervan syntyi 23.5.1912 maanviljelijäperheeseen, jossa oli 12 lasta. Yksi hänen veljistään kaatui jatkosodassa 1941. Sisar menehtyi jatkosodan jälkeen espanjantautiin.

Kanerva oli Tornion vanhin asukas. Hän kertoi 104-vuotissyntymäpäiviensä aikaan Lapin Kansassa, että yksi tärkeimmistä asioista hänelle oli toiminta Lotta Svärd -liikkeessä, johon hän lähti mukaan jo lapsuudenkotiseudullaan Kangasalla 1930-luvulla.

– Minut pyydettiin mukaan lottien pesäpallojoukkueeseen. Siitä se kaikki alkoi. Vuosien varrella tehtävät muuttuivat, mutta sama aate kantoi.

Kanerva palkittiin useaan otteeseen pitkäaikaisesta ja ansiokkaasta toiminnastaan veteraani- sekä maanpuolustuskentässä.

Lottamitalien ja sodan ajan muistomitalien lisäksi Kanervalle myönnettiin 3. luokan Vapaudenristi, Suomen Leijonan ansioristi, Suomen Punaisen Ristin ansiomitali, Sotainvalidien ansioristi sekä Reserviläisliitto – Reservin Aliupseerien Liiton ansioristi.

Tuoreimman tunnustuksen Kanerva sai hän sai viime vuoden joulukuussa, kun hänelle luovutettiin Vapaussodan Perinneliiton Sininen risti miekan kera.
Tuoreimman tunnustuksen Kanerva sai hän sai viime vuoden joulukuussa, kun hänelle luovutettiin Vapaussodan Perinneliiton Sininen risti miekan kera.
Kuva: Sari Pelttari-Heikka

Tuoreimman tunnustuksen hän sai hän sai viime vuoden joulukuussa, kun hänelle luovutettiin Vapaussodan Perinneliiton Sininen risti miekan kera. 

Kanervaa jäivät kaipaamaan neljä lasta, kuusi lastenlasta sekä kuusi lastenlastenlasta.