Masennus ehtii useimmiten puhjeta vaikeaan vaiheeseen ennen kuin se huomataan. Masennuksesta on tullut kansantauti. Siksi varhaista tunnistamista on edistettävä, niin vaikeaa kuin se onkin.
Suomalaisten taipumus syvään masennukseen on kiistatonta, sairastuuhan tautiin vuosittain 5--10 prosenttia väestöstä. Masennus on edennyt kansantaudiksi kuin hiipimällä. Lääkärit myöntävät taudin ensioireiden havainnoimisen hankalaksi. Vastaanotolla käyvältä ei työterveyslääkäreilläkään tule likikään aina tiedustelluksi jaksamista tai ajatusten mahdollista synkkyyttä.
Potilas itse ajattelee puolestaan useimmiten potevansa ohimenevää alakuloisuutta. Vaikka ikävä olotila jatkuu ja jatkuu, siitä ei tule kerrotuksi lähipiirillekään ennen kuin kaikki pysähtyy. Silloin ollaankin jo vaikeasti korjattavassa vaiheessa.
Sairastuneelle tauti on aina suuri henkilökohtainen onnettomuus, mutta raskaan sarjan vitsaus se on koko yhteiskunnalle. Suomalaisten masennuksesta lasketaan aiheutuvan vuositasolla yhteensä liki miljardin euron menetykset. Se kertyy hoito- ja kuntoutuskustannuksista, sairauspoissaoloista sekä lääkekorvauksista.
Jo taudin varhaisvaiheessa sairastuneen sosiaaliset suhteet ovat saattaneet kärsiä ja työnteko takellella. Siksi haittoja niin potilaalle itselleen kuin yhteiskunnallekin on mahdotonta arvioida tarkkaan. Taudin hankalasta hahmottamisesta kertoo karusti se, että masennuksen yleisyydestä huolimatta ensioireista kärsivien tutkimusryhmään ei ole saatu vielä haluttua määrää eli 400 henkilöä, vaikka ryhmän kokoaminen alkoi jo syksyllä 2004.
Tutkimushankkeessa ovat mukana Kela, Oulun ja Tampereen yliopistot, Muurolan sairaala sekä Oulun työterveys. Ryhmään mukaan pääsevät tai tässä tapauksessa paremminkin mukaan saatavat osallistuvat Kelan Pohjois-Suomen aluekeskuksen ja ODL Terveys Oy:n räätälöimään kuntoutukseen. Ryhmän jäsenet ovat tässä vaiheessa muihin ensioireista kärsiviin verrattuna erityisasemassa. Yleensä taudin alkuvaiheessa ei apua saa.
Syynä tutkimusryhmän työlääseen kokoamiseen saattaa olla oireiden hankalan hahmottamisen ohella se, että masentuneen aloitekyky ja osallistumisalttius alkavat kärsiä jo varhain. Tarmoa mihinkään uuteen ei hevin löydy, kun arjen asioiden hoito tuntuu muutenkin vievän kaikki voimat.
Uuden kansantaudin syiden selvittelyssä on tarkasteltava rohkeasti niitä yhteiskunnan ja työelämän muutoksia, jotka rasittavat suomalaisten psyykeä poikkeuksellisen paljon. Tuskinpa täällä asuu sen masennusherkempää kansaa kuin missään muuallakaan.
Tosiasiassa masennus on monen muunkin maan uusi sairaus. Silti jotkut erityissyyt vievät yhä useamman suomalaisen synkkyyteen. Useissa yhteyksissä on puhuttu totuttujen verkostojen rapistumisesta. Näyttää tosin siltä, että laajankin ystävä- ja tuttavapiirin omaavat ihmiset voivat masentua syvästi ja toisaalta hyvinkin suppean ystäväpiirin kanssa joku toinen elää onnellista arkea.
Suomalaisten erityispiirre tai paremminkin kulttuuriimme pesiytynyt vaiva on sisimpien tuntojemme pitäminen omana tietonamme.
Omista arjen iloistaan ja suruistaan auliisti kertova ihminen arvioidaan herkästi hieman lapsenomaiseksi. Kunnon suomalaisen kuuluu olla vakaa ja varovainen puheissaan. Ehkä meidän olisi sittenkin ryhdyttävä arvostamaan henkilöitä, jotka paljastavat tuntonsa arkailematta. Hankalan asian läpi käyminen helpottaa. Mikäli sisäistä kuormaa kertyy ja kertyy, paino käy lopulta ylivoimaiseksi.