Antti Lanamäki innostui yleisurheilusta 12-vuotiaana. Asiaan vaikutti seiväshypyn tulevan Euroopan mestarin Eeles Landströmin muutto Lanamäkien omakotitalon yläkertaan.
– Landström kävi Alavudella lukion viimeisen luokan. Lakkiaispäivänä hän lahjoitti minulle valkoiset piikkarinsa. Lahja oli nuorelle pojalle kallisarvoinen.
Lanamäki alkoi harrastaa omassa pihapiirissään esimerkiksi korkeushyppyä.
– Päätin kaverini kanssa, että kesällä kilpaillaan, mutta talvella ei harjoitella – sellainen ei kuulunut amatööriurheiluun.
Lanamäen päälajiksi muodostui pika-aidat. Ensituntuman hän sai noin 16-vuotiaana oman koulun kisoissa.
– Opettaja ihmetteli minulle 60 metrin aidoissa ottamaansa aikaa ja kehotti juoksemaan uudestaan. Aika oli jälleen 8,8. Aitojen korkeutta en muista.
Sittemmin Lanamäki saavutti 110 metrin aidoissa Suomen mestaruuksia ja SE-tuloksia. Arvokisaedustuksia ei siunaantunut.
Lanamäki päätti urheilu-uransa vuonna 1969 ja alkoi toimia Suomen Urheiluliitossa (SUL) pika- ja aitajuoksujen lajiryhmävalmentajana. Vuonna 1974 hän siirtyi valmennuspäälliköksi.
Suomalaisen yleisurheilun taso alkoi nousta 1970-luvulla. Suurin mitalimäärä – kymmenen – tuli vuoden 1974 Rooman EM-kisoista.
– Totesimme vuosikymmenen vaihteessa eri lajiryhmien kesken, että "kun kaikkea muuta on kokeiltu, mitä jos alettais treenaamaan oikein tosissaan".
Lanamäen mukaan menestyksen taustalla oli myös suuret harrastajamäärät, vahva seuratoiminta, koulujen tehokas SUL-vetoinen kykyjenetsintä sekä uusiseelantilaisen kestävyysjuoksuvalmentajan Arthur Lydiardin 1960-luvun lopulla Suomeen tuoma innostus ja esimerkki.
– Lisäksi Urheiluliitossa oli erikseen psyykkistä ryhmää, elämänuraryhmää ja lääkäriryhmää. Urheilijaa haluttiin auttaa kokonaisvaltaisesti.
Jotkut ovat laittaneet Suomen 1970-luvun yleisurheilumenestyksen dopingin ansioksi. Anabolisten steroidien käytön KOK kielsi vuonna 1974. Niin mediassa kuin muuten dopingiin suhtauduttiin myöhempiä vuosikymmeniä neutraalimmin.
– Dopingin käyttöä ei saatettu ainakaan minuun tietooni. Varmasti jotkut suomalaisurheilijatkin käyttivät – ja joitain käryjäkinhän tuli. Aivan varmasti valtaosa urheilijoistamme oli niin sanotusti puhtaita.
Lanamäki joutui jättämään valmennuksen ja koulutuksen johtajan tehtävät Martti Vainion jäätyä dopingtestissä kiinni vuoden 1984 Los Angelesin olympialaisissa. Käytännössä kysymys oli siitä, että asenne dopingiin oli muuttunut, ja johtotason henkilön nähtiin olevan vastuussa tapahtuneesta.
SUL-vuosien jälkeen Lanamäki työskenteli Akavassa järjestösihteerinä ja järjestöpäällikkönä.
– Los Angelesin jälkeen en seurannut muutamaan vuoteen yleisurheilua lainkaan. Sittemmin olen seurannut jälleen niin kotimaista kuin kansainvälistä yleisurheilua.
Suomi pääsi Münchenin vuoden 1972 olympialaisissa miesten 4x100 metrin viestissä välieriin, jossa syntyi vuosikymmeniä kestänyt SE 39,30.
– Sen porukan kanssa olemme tavanneet vaimoinemme vähintään kerran vuodessa. Muistelemme menneitä hienoja aikoja, ja suremme suomalaisen yleisurheilun nykytilannetta.
Lanamäki toimii edelleen Armas Valste -yleisurheiluklubissa, joka muun muassa tukee kotimaisia yleisurheilijoita stipendein. Aiemmin hän toimi pitkään Kuortaneen Urheiluopiston luottamustehtävissä.
– Harjoittelin itse Kuortaneen vanhassa hallissa. Olen halunnut olla osaltani luomassa uusille urheilijasukupolville entistä parempia olosuhteita.
Antti Lanamäki
Syntynyt Alavudella 27.12.1939.
Asuu Helsingissä.
Voitti 110 metrin aidoissa kaksi Suomen mestaruutta (1965 ja 1967). Ennätys 14,2 vuodelta 1968. Teki pika-aidoissa yhteensä kolme Suomen ennätystä. 21 maaottelu-edustusta.
Seurat: Alavuden Urheilijat, Virtain Urheilijat, Kuortaneen Kunto.
Valmistui liikuntakasvatuksen kandidaatiksi Jyväskylän kasvatusopillisen korkeakoulun liikuntakasvatuksen opintosuunnasta 1967.
Liikunnanopettajana Virtain yhteiskoulussa 1967–1969.
Suomen Urheiluliitossa (SUL) pika- ja aitajuoksujen lajiryhmävalmentajana 1969–74, valmennuspäällikkönä 1974–83, valmennuksen ja koulutuksen johtajana 1983–84.
Lukuisia henkilökohtaisia valmennettavia, muun muassa pika-aituri Raimo Alanen ja pikajuoksija Erik Gustafsson.
Akavan järjestösihteeri 1985–91, järjestöpäällikkö 1991–2000 jolloin jäi eläkkeelle.
Kuortaneen Urheiluopiston valtuuskunnan jäsen 1972–89, hallituksen jäsen 1989–94 ja puheenjohtaja 1994–2006.
Perheessä vaimo, kaksi lasta, kaksi lastenlasta.
Harrastuksia kuntosalilla käynti, toimii Lions Clubissa ja seurakunnallisissa luottamustehtävissä.