Suomen Tivoli jää Ouluun suunniteltua pidemmäksi aikaa, yritys tiedottaa.
Tivolin oli määrä siirtyä Oulusta Kajaaniin elokuun alussa, mutta vierailu on jouduttu perumaan kustannussyistä.
Uuden suunnitelman mukaan Suomen Tivoli viipyy Oulun Nallikarissa 15. elokuuta saakka.
– Tivolin siirtämiskustannukset ovat nousseet vuosien varrella huomattavasti ja työvoiman määrää olemme joutuneet vähentämään kustannusten noustessa. Kajaanin siirtyminen olisi ollut heti kuunvaihteen jälkeen ja rehellisesti sanottuna meillä ei ole varaa siirtymiseen, Suomen Tivoli kertoo tiedotteessaan.
Tivolin loppukiertue Etelä-Suomessa pyritään toteuttamaan suunnitelmien mukaisesti.
Suomen Tivolin mukaan yrityksellä on meneillään jo kuudes heikko vuosi, joka saattaa myös jäädä sen viimeiseksi.