Tällä viikolla julkisuuteen tuli tietoja ratkaisusta, joka Ruotsin puolustusvoimien ylipäällikön Håkan Syrénin on määrä esitellä tänään perjantaina. Jos tiedot pitävät paikkansa, eikä esitystä ole viime hetkillä muutettu, Ruotsin armeijan vahvuus kutistuu entisestään. Maata on jatkossa määrä puolustaa 12 500 taisteluvalmiudessa olevan sotilaan voimin. Samalla taisteluvaunujen ja Jas Gripen -hävittäjädivisioonien määrää vähennetään.
Nykyään Ruotsi pystyy mobilisoimaan 20 000 sotilasta, parikymmentä vuotta sitten määrä oli puoli miljoonaa. Koko maassa ei edes yritetä enää olla läsnä.
Viikko sitten Suomessa julkistettiin uusi turvallisuus- ja puolustuspoliittinen selonteko. Kahden sotilaallisesti liittoutumattoman pohjoismaan ajattelussa on perinpohjainen ero. Suomen sodan ajan joukkojen vahvuutena pidetään 350 000 sotilasta. Kun muualla läntisessä Euroopassa on pitkälti siirrytty ammattiarmeijoihin, Suomessa yleisellä asevelvollisuudella on yhä laaja kannatus.
Suomen ja Ruotsin maantieteellä on tunnetusti eroa, mutta ei sentään näin suurta. Ruotsi ei enää mieti varsinaista maanpuolustusta, vaan keskittyy lähinnä alueellisesti rajoitettuun joskin nopeaan reagointiin. Suurin mielenkiinto on kansainvälisissä kriisinhallintatehtävissä.
Suomessa Nato-keskustelu käy kuumana, Ruotsissa sitä ei ole juuri lainkaan. Tässäkin on paradoksi, sillä Ruotsin ammattimaiset ja pitkälti teknistyneet puolustusvoimat sopivat paljon paremmin Naton sotilasoppeihin kuin Suomen massiivinen asevelvollisuusarmeija.
Parhaillaan puhutaan paljon pohjoismaisesta sotilaallisesta yhteistyöstä. Sen lähtökohta on kuitenkin erikoinen, jos Suomen ja Ruotsin ajattelutavat ovat näin kaukana toisistaan. Suomen näkökulmasta on itse asiassa vaikea hahmottaa ruotsalaista tilanneanalyysia. Maan puolustusvoimat on esimerkiksi poistunut Gotlannista, joka sijaitsee keskellä Itämeren tärkeintä solmukohtaa.
Länsinaapurin asevoimia ajettiin nopeasti alas, kun mahdollisen sotilaallisen uhkan tulkittiin kadonneen Neuvostoliiton romahduksen jälkeen. Venäjän heikkouden aika on kuitenkin jo ohitse, ja Venäjän armeijan toimintakyky on selvästi kohentunut. Itämeren alue puolestaan ei ole muuttunut kaikesta jännityksestä vapaaksi vyöhykkeeksi.
Erikoisinta Suomen näkökulmasta on silti ehkä se, että Ruotsi käyttää kaikesta huolimatta puolustukseensa noin miljardi euroa Suomea enemmän varoja. Ratkaisumalleissa on todella paljon eroa.
paakirjoitus@kaleva.fi