55 000 asukkaan Salossa tunnelmat vaihtuivat kolmessa päivässä innostuksesta kauhistukseen. Viime sunnuntaina salolainen Sauli Niinistö valittiin presidentiksi. Keskiviikkona Nokia kertoi vähentävänsä Salon-tehtaansa väkeä tuhannella.
Jättimäinen irtisanominen vaikuttaa kaupungissa kaikkeen elämään. Yhden laskelman mukaan muita työpaikkoja katoaa kaupungista parisataa.
Nokian töitä jää Saloon niin sanottuun puhelinten räätälöintiin sekä tuotekehitykseen. Räätälöinti merkitsee sitä, että puhelimiin asennetaan eri kielialueisiin liittyviä ominaisuuksia ja sovelluksia sekä operaattorien toivomia erityispalveluja.
Salon kännykkätehtaan turvana tulevaisuudessa ovat ne lupaukset, joita ovat antaneet sekä Nokian entinen että nykyinen toimitusjohtaja. Kummankin mukaan Salon tehdas säilyy. Ainakin nykyisen toimitusjohtajan Stephen Elopin olisi vaikea syödä vuoden takaista sanaansa.
Ruusuista tulevaisuutta tehtaalle ei voi kuitenkaan luvata. Salon kännykkätehdas on sen saman Aasia-tsunamin uhri, joka on siirtänyt lähes kaiken matkapuhelinten valmistuksen itään edullisemman työvoiman ja nopeimmin kasvavien markkinoiden lähelle.
Suomi on nyt Nokiasta paljon vähemmän riippuvainen kuin vielä kymmenen vuotta sitten. Mutta kun viime syksystä ensi vuoden alkupuoliskolle ulottuvana aikana mobiilista tietotekniikasta ja alan verkkotoiminnoista katoaa Suomessa ainakin 5?000 työpaikkaa, pitää kysyä, kuinka hauraaksi parin viime vuosikymmenen kasvun tukijalta on muuttunut. Yksi kehityksen seuraus on kauppataseen vajeen äkillinen repeäminen.
Ikääntymisen ohella Suomea näyttää uhkaavan teollisen pohjan rapautuminen.