Ministerit korostavat juhlapuheissaan koulutusta ja tiedettä. Kuitenkin muun muassa Oulun yliopisto on joutunut saman aikaisesti matokuurille. Myös tiedeyhteisön toimintatavoissa ja tehokkuudessa on paljon parantamisen varaa.
Osaaminen on suomalaisten ainut mahdollisuus vastata Kiina-ilmiöön. Koko ajan lipuu entistä enemmän myös suunnittelua, kehittämistä ja muuta korkeaa ammattitaitoa vaativaa työtä halpatuotantomaihin. Kilpajuoksu on kovaa ja menestyksellinen tuotekehittely edellyttää huipputiedettä. Vain siten voidaan olla riittävän innovatiivisia.
Suoman Akatemian raportin mukaan Suomen tieteillä menee hyvin. Tieteellisten julkaisujen määrässä Suomi sijoittui 30 OECD-maan joukossa neljänneksi vuonna 2002.
Kun tutkitaan suomalaisen tieteen laatua sillä, miten eri tutkijat viittaavat suomalaistutkimuksiin, Suomi on OECD-maiden kärkipäässä maa- ja metsätalous-, humanistisissa- , lääke- ja hoito- sekä yhteiskuntatieteissä. Huolestuttavaa on, että luonnontieteissä Suomi on vasta 12:s ja tekniikan alalla 16:s.
Tekniikan tutkimuksen laatu on suuri ongelma, korostaa Oulun yliopiston tietojenkäsittelytieteiden professori Juhani Iivari kolumnissaan toissa viikon Suomen Kuvalehdessä. Suunta on myös selkeästi huonompaan.
Tietojenkäsittelytieteessä oli vuosina 1998-2002 suomalaisten julkaisujen suhteellinen viittausindeksi 10-20 prosenttia kansainvälisen keskiarvon yli. Sen sijaan elektroniikassa ja sähkötekniikassa jäätiin alle kansainvälisen keskiarvon.
Yliopistojen tieteen teon arki ei ole ruusuista. Perusopiskelijoiden määrä on kasvanut valtavasti. Se on vienyt voimavaroja ennen kaikkea tutkimuksesta. Vaikka uusia professuureja on perustettu, on pätevistä hakijoista jatkuva pula.
Ulkopuolisen rahoituksen (Tekes, EU) hankinta vie yhä suuremman osan tutkijoiden työajoista. Näillä rahoilla tehdään usein soveltavia tutkimuksia, joissa tieteelliset tavoitteet eivät ole päällimmäisiä.
Nykyinen yliopistojen rahoitusmalli ei Iivarin mielestä edistä tutkimuksen laatua, pikemminkin päinvastoin. Väitöskirjojen määrä on tärkeää, ei tutkimuksen laatu.
Tieteellistä pätevyyttä tulisi palkita. Tämä tulisi ottaa huomioon valtionhallinnon uudessa palkkausjärjestelmässä.
Rahoitusta koskevaa päätöksentekoa tulisi Iivarin mielestä hajauttaa. Tekesin ja Suomen Akatemian kasvava yhteistyö julkisen rahoituksen kohentamiseen keskittää rahoituspäätöksiä ja johtaa helposti tutkimuksen yksipuolistamiseen. Suomen Akatemian varoja uhrataan helposti sellaiseen soveltavaan tutkimukseen, jolla ei ole tieteellisiä tavoitteita.
Rahoituksessa tutkimussuunnitelmat saavat liikaa painoa. Niiden sijaan tulisi Iivarin mielestä tutkia nykyistä enemmän hakijan aikaisempaa tieteellistä laatua. Sillä ennustettaisiin paljon nykyistä paremmin tutkimuksen tulevaa menestystä.
Ennen kaikkea yliopistojen pitäisi tukea huippututkijoita. Suomen Akatemian huippututkijoita tukemia akatemiaprofessuureja on vain 38 ja nekin ovat pääsääntöisesti määräaikaisia. Niillä ei estetä huippuaivojen vientiä ulkomaille. Kansainvälinen kilpailu huippututkijoista kiihtyy.
Iivarin vaatimuksiin on helppo yhtyä. Jos Suomi menettää syömähampaansa, on lopputulos kovassa kansainvälisessä kilpailussa täysin varma.