Suurpetokannat jatkavat vahvistumistaan. Viime vuosina voimakkaimmin on lisääntynyt susikanta, joka on kaksinkertaistunut kuudessa vuodessa. Myös ilveksien ja ahmojen määrä on kasvanut reippaasti. Sen sijaan karhukannan nopein nousu ajoittuu Riista- ja kalatalouden tutkimuslaitoksen erikoistutkijan Ilpo Kojolan mukaan 1990-luvulle. Vuoden lopulla Suomen karhumääräksi arvioitiin runsaat 800.
- Karhu on hitaasti lisääntyvä eläin ihan noin biologisestikin. Pentuja syntyy enintään joka toinen vuosi.
Karhukanta on ollut myös suurpedoista voimakkaimman metsästyksen kohteena, kun pyyntimäärää verrataan vuotuiseen pentumäärään.
Erikoistutkija Ilpo Kojolan mukaan ilveskanta on noussut kymmenessä vuodessa noin neljällä sadalla viime vuoden lopun reiluun 1 100 ilvekseen. Ahmojen määrä on samassa ajassa noussut viidelläkymmenellä yksilöllä noin 150 yksilöön. Susia viime vuoden lopussa arvioitiin Suomessa elelevän hieman yli 200.
Susi helpoimmin
uusille elinalueille
Ihmisen näkökulmasta ongelma on susi- ja karhukannan keskittyminen Suomen itäkulmille. Kojola arvioi, että Pohjois-Karjalassa ja Kainuussa elää kolmannes Suomen talvehtivasta karhukannasta ja 60 prosenttia Suomen susista.
- Nuoret naaraskarhut ovat hyvin haluttomia vaeltelemaan uusille alueille. Ne jäävät elelemään lähelle emänsä tonttia ja tästä syystä muodostuu paikallistihentymiä.
Susi sen sijaan on Kojolan mukaan helposti leviävä. Nuori uros vaeltaa pitkiäkin matkoja, lähinnä etsimässä vapaata naarasta. Sudet ovat muista suurpedoistamme poiketen pariuskollisia, minkä vuoksi vapaan susinaaraan etsiminen saattaa vaatia pitkiäkin vaelluksia. Tämä lisää susien alttiutta liikenneonnettomuuksille.
Viime vuonna suden pesistä on tehty havaintoja viidestä paikasta perinteisen susialueen ulkopuolelta, muun muassa länsirannikolta ja Pohjois-Hämeestä, Petäjäveden suunnalta.
Karhu sen sijaan saatiin leviämään keskiseen Suomeen Kojolan mukaan ainakin osittain 1980-luvulla ja 1990-luvun alussa tehtyjen siirtoistutusten ansioista.
Petovahingot kasvussa
Susikannan kaksinkertaistuminen on lisännyt myös petovahinkoja. Eniten susivahinkoja sattuu Itä-Suomessa, jossa suden suuhun on joutunut etenkin metsästyskoiria.
- Niiden määrä on hieman kasvanut johtuen siitä, että susia on alkanut esiintyä vakituisemmin semmoisilla seuduilla, joissa on tiheämmin asutusta, kotieläimiä ja ihmistoimintaa.
Kojola kuitenkin muistutti, että hirvi on suden pääasiallinen ravinto Pohjois-Karjalassakin. Kiloina mitattuna 90 prosenttia suden ruuasta on hirveä. Hyvä hirvikanta onkin Kojolan mukaan vauhdittanut susikannan kasvua. Sudella on kuitenkin muita petoja suurempi taipumus tappaa kotieläimiä, ja se aiheuttaa ristiriitaa ihmisen ja susien välille.
Kojola arvioi susikannan kasvavan viidessä vuodessa 350-400 yksilöön, jos susien pyyntimäärät pysyvät viime vuosien tasolla. Suomessa talvehtiva karhukanta voisi tuolloin olla Kojolan arvion mukaan tuhannen talvehtivan yksilön luokkaa.
- Vahinkokehitys on yhteydessä petojen lukumääriin. Se riippuu kuitenkin siitä, minne nämä runsastuvat petokannat asettuvat ja minkälaisia teknisiä ratkaisuja keksitään petovahinkojen torjuntaan, kommentoi Kojola.
Nykymetsätalous
suosii susia ja karhuja
Metsästys ja suden kohdalla myös hirvikanta ovat käytännössä ainoita kannan kasvun rajoittajia. Nykymetsätalous on suosinut hirviä ja jäniksiä ja näin Kojolan mukaan epäsuorasti myös susia ja karhuja.
- Luontokuvien antamat mielikuvat, joissa sudet ja karhut ovat järeissä ikihongikoissa tai keskellä harmaita keloja, luovat vääriä mielikuvia. Ne eivät ole niiden mielimaastoa, sillä niissä on vähemmän ravintoa kuin nuorissa metsissä.
Susi ei ole Kojolan mukaan ronkeli pesäpaikkansakaan suhteen, vaan se voi olla nuorissa metsissä yhtä hyvin kuin vanhan metsän saarekkeessa. Karhu taas viihtyy esimerkiksi vesoittuneilla aukoilla, rämeillä ja korvilla sekä marja-aikaan mustikka- ja variksenmarjapaikoilla.
