Kylmän sodan kauden vaaralliset salasuhteet Suomen ja johtavien länsivaltain välillä ovat viime aikoina saaneet runsaasti lisävalaistusta. Jukka Rislakin uutuus Pahan sektori. Atomipommi, kylmä sota ja Suomi (WSOY) on tuorein ilmaus alan tutkimusaallosta, joka tuloksillaan on jo ehtinyt romuttaa intohimoisimpien suomettumiskiihkoilijoiden teoriat.
Suomi toki taipui voittoisan sotilasmahdin naapuruuteen ja siten "suomettui". Epäilemättä tämä sopeutuminen välttämättömään synnytti myös lieveilmiöitä, sisäpoliittista valtapeliä ja Moskovan korteilla peluuta. Samanaikaisesti Suomi silti vaali vahvoja yhteistyösuhteitaan länteen kaikilla keskeisillä elämänalueilla ja piti kovan paineen alla kiinni länsimaisesta yhteiskuntajärjestelmästään.
Joskus suhteet länteen oli pidettävä tiukasti piilossa, kuten Rislakin kuvaama dramaattinen tiedusteluyhteistyö Suomen ja Yhdysvaltain välillä. Kulttuuri- ja tiedeyhteyksiä oli mahdollista hoitaa avoimemmin, taloussuhteissa oli puolestaan julkinen mutta myös hyvin salainen puolensa.
Tätä talous- ja teknologiasuhteiden salaista puolta on jo voitu tutkimuksissa avata 1990-luvulta lähtien, muun muassa Martti Häikiön Nokia-historioissa ja miksei myös omissa Neste- ja KOP-kirjoissani.
Uutta ja jännittävää on sitä paitsi vielä paljon tulossa. Esimerkiksi dosentti Niklas Jensen-Eriksen on tutkinut Nato-vetoisen kauppasaartoelimen CoComin ja Suomen jännittävää suhdetta, ja insinööri-yhteiskuntatieteilijä-historioitsija Tuomo Särkikoski väittelee lähiaikoina suomalaisen ydinvoimapolitiikan muotoutumisesta länsivaltain ja Neuvostoliiton puristuksissa työllään Sodan koodi, rauhan atomi.
Rislakki vahvistaa entuudestaan tunnetun tiedon amerikkalaisten erityisestä luottamuksesta Suomen armeijan itsenäisyystahtoon ja länsimielisyyteen. Kenraali Lauri Sutelan rooli nousee näissä yhteyksissä poikkeuksellisen vaikuttavaksi. Sutelan johtama huippusalainen tiedonvaihto Yhdysvaltain kanssa teki Suomesta "tiedusteluvoimavaran läntiselle maailmalle", Rislakin siteeraamaa Yhdysvaltain Suomen suurlähettilästä Carl T. Rowania lainatakseni.
Samalla tiedusteluyhteistyö oli yksi monista keinoista, joilla Neuvostoliiton etupiiriin sodan seurauksena siirretty Suomi koetti säilyä hengissä ja vapaana. Tätä taustaa vasten Sutelan nousu 1974 kansallisen öljy-yhtiön Neste Oy:n hallintoneuvostoon pian puolustusvoimien komentajaksi nimityksen jälkeen saa uusia vivahteita.
Kenraaleilla oli tietysti ennen Sutelaakin ollut paikkansa Nesteen hallinnossa. Yhtiöhän oli saanut alkunsa armeijan tarpeista, ja öljyllä ja sodankäynnillä oli yleisesti tunnetut yhteytensä.
Salaisen länsiyhteistyön johtavaa linkkimiestä tarvittiin kuitenkin öljy-yhtiössä arvattavasti myös siksi, että Nesteen jalostamoteknologia ja öljykauppa kytkeytyivät muun ohella kulissien takaiseen kylmän sodan suurvaltakamppailuun. Siksi oli hyödyksi, että yhtiöllä oli käytössään suora ja suojeltu yhteys Washingtoniin, jonka linjasta ja ymmärryksestä riippui paljon.
Ulospäin julkisuuteen näkyivät Nesteen suuret raakaöljykaupat Neuvostoliiton kanssa, mutta sekä niistä että varsinkin laitos-, laiva- ja teknologiaratkaisuista käytiin kovaa strategista itä--länsi-taistelua. Helsingin horisontista tärkein tehtävä tässä yhteydessä ei ollut suinkaan edistää länsiblokin ja vielä vähemmän itäblokin etuja, mikä on tainnut nuoremman polven suomettumiskiihkoilijoilta jäädä tajuamatta.
Suomelle oli ensisijaista vahvistaa omaa itsenäisyyttään tai ainakin estää liikkumavaransa heikkeneminen, ja kun se tässä onnistui, saavutus itse asiassa edisti myös länsivaltain tavoitteita. Tähän viitaten Nesteen toimitusjohtaja Uolevi Raade selitti amerikkalaisille liikemiehille yhtiönsä olevan pohjimmiltaan osa pienen "rajakansan" taistelua kansallisen vapautensa ja länsimaisen sivilisaation puolesta.
Washingtonissa ymmärrystä Nesteen roolille myös löytyi ja sen mukana läntistä huipputeknologiaa ja pääomia. Suomessa sen sijaan vientiteollisuus jaksoi vuosikymmeniä haukkua valtiollista öljyfirmaa, vaikka parhaimmillaan vuoli kultaa Nesteen mahdollistamien idän suurkauppojen ansiosta. Raade oli tästä erityisen katkera vielä vanhoilla päivillään, mutta se on tarinansa.
Washingtonin arvioissa Suomen "kommunisminvastaisen rintaman todellinen tuki ja ankkuri " oli kuitenkin Matti Virkkusen johtama Kansallis-Osake-Pankki. Maan suurinta liikepankkia lähiliittolaisineen pidettiin Suomen länsisuhteitten ja läntisen talous- ja yhteiskuntajärjestelmän vahvimpana vaalijana, tärkeämpänä kuin yhtä suurta Yhdyspankkia, joka Kansallispankkia puhtaaksiviljellympänä liikeyrityksenä saattoi olla taipuvaisempi myymään arvonsakin eniten tarjonneille.
Länsileiri, siis Yhdysvallat etunenässä "lännetti" siinä missä Neuvostoliitto "suometti" Suomea. "Lännettäminen" eteni tosin varovaisemmin, vaivihkaa ja Suomelle vaarallisia provokaatioita välttäen kuin neuvostotoimeliaisuus vastaavalla rintamalla.
Eivät länsivallatkaan aina säästäneet Suomea jyrkiltä nooteilta, heikosti peitellyiltä uhkauksilta eikä etenkään poliittiselta korruptiolta. Siksi kaivataan vielä paljon uutta tutkimusta, yksinpä sen ymmärtämiseksi, mistä paljon puhutut "maan tapamme" ovat syntyneet.
Kirjoittaja on Helsingin yliopiston Suomen ja Pohjoismaiden historian professori.