Presidentti Vladimir Putin vahvisti yllätyksettömästi, ettei kenraali Nikolai Makarov puhunut omiaan. Nato-ratkaisu on kuitenkin vain ja ainoastaan Suomen omissa käsissä.
Juhannusaattona Karjalankannaksella kävi selväksi se yllättämätön tosiasia, että Venäjän uusvanha presidentti Vladimir Putin ajattelee samalla tavalla eli kielteisesti Suomen mahdollisesta Nato-jäsenyydestä kuin asevoimien komentaja Nikolai Makarov.
Olisi ollut suurempi uutinen, jos näin ei olisi ollut. Jos Makarov olisi puhunut jokin viikko sitten Helsingissä omiaan, hän olisi jo entinen komentaja. Venäjä vastusti etukäteen Naton molempia laajenemiskierroksia, mutta uhkaillut vastatoimet jäivät vähäisiksi. Kanta on ollut koko ajan kutakuinkin sama myös Suomen mahdolliseen Nato-jäsenyyteen.
Merkittävintä Venäjän ilmoituksessa ei olekaan sen sisältö vaan ajoitus. Sauli Niinistö on ollut tasavallan presidenttinä vasta nelisen kuukautta. Naapuri halusi tehdä kantansa selväksi heti kärkeen.
Venäjän asennoituminen Suomen Nato-ratkaisuun ei estä sitä itseään tekemästä yhteistyötä Naton kanssa, jopa enemmän kuin Suomi. Sama järjestö on, ristiriitaista kyllä, Venäjälle samalla kertaa siis sekä yhteistyökumppani että mahdollinen vihollinen.
Jos Venäjällä laskeskellaan, että ärähdyksiä seuraisi pelkoefekti, taitaa käydä päin vastoin. Makarovin puheen jälkeen tehtyjen kahden mielipidetiedustelun mukaan se päinvastoin jonkin verran lisäsi Nato-jäsenyyden kannatusta.
Aihe ei tullut esille Putinin ja Niinistön keskusteluissa, mutta Putin vastasi asiaa koskeneeseen kysymykseen. Juhannuksen ja presidentillisen jääkiekko-ottelun takia on jäänyt epäselväksi, kommentoiko Niinistö Putinin lausuntoa. Niinistön olisi hyvä tehdä niin edes jälkikäteen.
Makarovia tyylikkäästi ripittänyt Niinistö teki jo tälle selväksi, mikä Suomen linja on. Se on määritelty tuoreimmassa puolustusselonteossa ja hallitusohjelmassa. Uuden selonteon valmistelu on jo aloitettu, ja Niinistöllä on mahdollisuus lyödä siihen oma puumerkkinsä.
Tärkeintä Suomen turvallisuuspoliittisissa ratkaisuissa on, että ne ovat, toisin kuin yya-aikoina, vain ja ainoastaan Suomen käsissä. Suomi tekee itsenäisiä ratkaisuja omista lähtökohdistaan. Jos ja kun Suomi katsoo, että sen turvallisuudelle on hyödyksi olla Naton jäsen, se tekee päätöksensä itse. Venäjän jotkin vastatoimet olisivat todennäköisiä, mutta tuskinpa kovin dramaattisia. Näin voi päätellä sen reaktioista ensin Itä-Euroopan maiden ja sitten Baltian maiden liittymisestä Natoon.
Heti puheensa jälkeen Makarov lähetti Suomeen kirjeen, jossa hän ilmaisi Venäjän kiinnostuksen ostaa Suomesta 500 Patrian panssariajoneuvoa. Vaikka mahdollisen kaupan ajoitus ei ole kuullun jälkeen paras mahdollinen, asiaan on suhtauduttava ennakkoluulottomasti.
Onhan Suomikin ostanut Venäjältä puolustusmateriaalia. Miksei myös toisin päin?
Jos kauppa-ajatus etenee, ulkoministeriö arvioi, olisiko kaupalle ulko- tai turvallisuuspoliittisia esteitä. Tuskinpa tällaisia esteitä löytyisi. Kysymys olisi sitä paitsi ajoneuvoista, ei varsinaisista asekaupoista.