Mikä on puolustusmenoihin sijoitettava oikea rahamäärä ja kuinka paksu niiden siivu saa olla bruttokansantuotteesta? Tämä ikuisuuskysymys pulpahti taas pintaan tällä viikolla, kun varmistui, että kaksi varuskuntaa saa lapun luukulleen vuoden 2007 alussa. Vähintään kaksi varuskuntaa kokee saman kohtalon vuoden 2009 alkuun mennessä.
Puolustukseen voi suhtautua kuin isäntä, joka ei viitsi mennä korjaamaan kattoa poutapäivänä. Sateella on jo sitten myöhäistä. Toinen malli on aseistautua hampaisiin asti jos haluat rauhaa, valmistaudu sotaan -periaatteen hengessä.
Kumpikaan malli ei ole nykymaailmassa realistinen. Takana päin ovat ajat, jolloin kenraalit hoitivat parlamentaaristen puolustuskomiteoiden ja maanpuolustuskurssien kautta asiat niin, että jaettavaa piisasi. Puolustusrahat ovat joutuneet tällä tehokkuuden aikakaudella samanlaiseen läpivalaisuun kuin kaikki muutkin menot. Löysät on otettava pois, vaikka kipeää tekeekin.
Puolustusministeri Seppo Kääriäinen kertoi torstaina, että säästökirves osuu Tuusulan Hyrylässä olevaan Helsingin ilmatorjuntarykmenttiin ja Mikkelissä olevaan Savon prikaatiin. Lisäksi Kotkan rannikkoalue sulautetaan muihin yksiköihin. Paikkakunnilla tiedetään nyt, miltä Oulussa tuntui, kun varuskunta lähti Kajaaniin. Mikä on kokonaisuuden kannalta välttämätöntä, tuntuu sen osissa pahalta.
Säästöpäätös ei ollut kivuton, ja toisin olisi voinut käydä. Kääriäinen oli julkisestikin epäileväinen, kun prikaatikenraali Arto Räty teki esityksensä varuskuntien lakkautuksista. Pelkkä ajatus kavahdutti poliittisia jälkiseuraamuksia miettinyttä ministeriä, joka oli aluksi taipuvainen sulkemaan vain yhden varuskunnan. Seurasi tiukkoja keskusteluja kulissien takana. Niissä puolustusvoimien komentaja, amiraali Juhani Kaskeala teki selväksi, että jollei Rädyn esitys toteudu, komentaja kertoisi julkisesti olevansa ministerin kanssa eri mieltä.
Lisäksi budjettikehysneuvotteluista tuli komento leikata puolustusrahoista yhteensä 40 miljoonaa euroa lisää kahdessa vuodessa. Tästä kaikesta syntyi jopa korkojen kera räväkkä päätös, jota ministeri kutsui jo ennakkoon yllätykselliseksi. Oli merkille pantavaa, että Kaskeala tuli julkisuuteen yhtä jalkaa Kääriäisen kanssa ja sanoi sitoutuvansa ministerin päätökseen.
Varuskuntien sulkemisten ja varikkojen yhdistämisten ohella säästölistalla on muutakin. Kertausharjoitusten määrä vedetään minimiin, Horneteilla lennetään ja sota-aluksilla purjehditaan vähemmän ja kansainvälistä toimintaa supistetaan. Vuodeksi 2006 suunniteltu, yleensä joka toinen vuosi pidettävä pääsotaharjoitus peruutetaan. Vain varusmieskoulutus jää koskematta. Kokonaisuudessaan ratkaisut merkitsevät sitä, että Suomen raskas panee suun säkkiä myöten.
Kääriäistä on arvosteltu siitä, ettei hän tehnyt kertarytinällä päätöstä myös seuraavista suljettavista varuskunnista. Tästä vaihtoehdosta olisi kuitenkin seurannut, että puolustusvoimat olisi joutunut irtisanomaan henkilökuntaa. Irtisanomiset ovat eduskunnan puolustusvaliokunnan mukaan jo nyt mahdollisia. Ne olisivat perinteisesti kapeaa, mutta pitkää leipää tarjonneelta työnantajalta ennenkuulumaton ratkaisu.
Yleiseen asevelvollisuuteen ja aluepuolustukseen perustuva puolustusjärjestelmä kestää vielä nämä leikkauspäätökset. On kuitenkin hyvä miettiä jo nyt, riittääkö vielä tämäkään säästökuuri. Todennäköinen vastaus on ei. Näillä ratkaisuilla nykyinen puolustusjärjestelmä korkeintaan osti itselleen muutaman vuoden lisäaikaa. Mitä sen jälkeen tehdään?
Tutkijat Arto Nokkala ja Kari Laitinen julkistivat äsken vähälle huomiolle jääneen tutkimuksen. Sen perimmäinen viesti oli, että Suomen puolustusjärjestelmä on tulossa tiensä päähän. Yleinen asevelvollisuus on käytössä Euroopassa Suomen lisäksi enää vain Kreikassa, Turkissa ja Kyproksessa. Suomi on oudossa seurassa; kolmesta muusta Kreikka ja Kypros ovat barrikadin samalla puolella Turkkia vastaan. Suomen perusratkaisun sanelee tietysti edelleen Venäjä. Suomen sodanajan joukkojen vahvuus on yhä 350 000 sotilasta. Tanskassa vastaava luku on 90 000 ja Ruotsissa 150 000 sotilasta. Ruotsi aikoo jättää maavoimiin vain kolmen prikaatin verran operatiivisia joukkoja, mutta Suomi aikoo varustaa 15 prikaatia ainakin vuoteen 2010 asti.
Norja, Ruotsi ja Tanska ovat jo siirtyneet järjestelmään, jossa vain pieni osa ikäluokasta kutsutaan asepalvelukseen. Vaikka asiaa ei halutakaan sanoa vielä ääneen, sama malli voidaan joutua hyvinkin ottamaan käyttöön myös Suomessa 2010-luvulla.
Edessä ei ole siis äärivaihtoehto eli se, että Suomi romuttaisi asevelvollisuusarmeijan ja siirtyisi ammattiarmeijaan. Nokkala arvioi, että todennäköisesti puolustusvoimista tulee asevelvollisuus- ja ammattilaisarmeijan yhdistelmä. Tähän suuntaan on jo alettu liukua.
Peruskysymys on joka tapauksessa yhä vastausta vailla. Puolustetaanko Suomea maailman tappiin asti massiivisilla reserveillä, joiden kunnolliseen aseistamiseen ei ole varaa vai panostetaanko pienempiin ja asiansa todella osaaviin ja kunnolla varustettuihin joukkoihin? Kun poliittinen paine ei näytä riittävän kääntämään päättäjien päitä liittoutumisen suuntaan, rahapula voi ajaa saman asian.