Islam tuntee kaksi erilaista ”jihadia” eli uskonsotaa. Niistä suurempaa ihminen käy omaa sisäistä pahuuttaan vastaan ja pienempää islamin vihollisia vastaan. Jälkimmäiseen uskovan katsotaan olevan oikeutettu ainoastaan puolustustilanteessa.
Tässä on paljon tuttua. Myös uskopuhdistaja Martti Lutherin tulkinnan mukaan yksityishenkilönä ihminen ei saa hakea oikeutta väkivalloin, mutta yhteiskunnan jäsenenä hänen on tarpeen vaatiessa puolustettava maataan myös asein. Silti jumalatonta esivaltaa ei tarvitse totella.
Aina, kun uskontoon sekoittuu liikaa politiikkaa, oman edun tavoittelua, ahneutta, vallanhalua tai silkkaa sotilaallista opportunismia, tilanne voi nopeasti kääntyä huonoon suuntaan.
Jyväskylän yliopiston tutkija Jouni Tilli on kirjoittanut Vuoden kristilliseksi kirjaksi 2014 nimetyn teoksen Pyhä sota – papit jatkosodan julistajina (Atena, 2014). Kirja kertoo, miten Suomen jatkosodan aikaiset hengenmiehet alkoivat puhua pyhästä sodasta ja ristiretkestä Itä-Karjalaan.
Tilli kertoo kirjastaan yleisöluennolla keskiviikkona 10.2. Oulun Pohjankartanossa kello 18. Tilaisuuteen on vapaa pääsy.
– Tutkimistani tuon ajan sotilaspapeista useimmat poimivat Raamatusta esille nimenomaan pyhän sodan kohdat ja yleensä sotaisimmat jutut, ikään kuin ne olisivat Raamatun ainoa totuus. Toisen posken kääntäminen ja vihollisen rakastaminen unohdettiin täysin, Tilli sanoo.
– Koska bolshevismi oli saatanasta, ihmisen ja ideologian välinen ero oli helppo kadottaa. Eli vaikka esimerkiksi arkkipiispa Erkki Kaila kehotti rukoilemaan vihollisen puolesta nimenomaan ihmisinä, käytännön tasolla tämä pitkälti unohtui.
Marsalkka Mannerheim oli itse aloittanut pyhästä maasta puhumisen kuuluisassa Miekantuppipäiväkäskyssään 10.7. 1941. Teksti heijasteli laajemmin senaikaisia mielialoja Suomessa:
”...Karjalan vapaus ja suuri Suomi väikkyy edessämme maailmanhistoriallisten tapahtumien valtavassa vyöryssä. Suokoon kansojen kohtaloja ohjaava kaitselmus Suomen armeijan täyttää Karjalan heimolle antamani lupauksen.
Sotilaat! Se kamara, jolle astutte, on heimomme veren ja kärsimysten kyllästämää, pyhää maata. Teidän voittonne tulevat vapauttamaan Karjalan, teidän tekonne luovat Suomelle suuren onnellisen tulevaisuuden.”
Sotilaspastori Toivo Vauramo kirjoitti myöhemmin, että kun ”sotamarsalkkamme kutsui meidät heinäkuussa yhteiselle ristiretkelle, niin aavistelimme ettei myöskään turhaan pannut toivoa siihen Jumalaan, jonka turvin hän meidät taisteluun kutsui”.
Rovasti Aarne Kaitila rinnasti suoraan Mannerheimin ja Jeesuksen: ”Miehet, veljet. Päiväkäskyä on toteltava! Silloin saadaan Kristuksen seurassa kokea suuria... Isänmaan vapauden puolustajina te olette nyt valanne viitoittamalla velvollisuuden sankaritiellä. Sillä tiellä kulki kerran ja kulkee vielä kalliisti lunastamiansa kuolemaan asti rakastanut Herra.”