Suomen puolustusratkaisun keskeisiin osatekijöihin eli yleiseen asevelvollisuuteen ja alueelliseen puolustusjärjestelmään kohdistuu kylmän sodan jälkeisessä maailmassa muutospaineita, olipa Suomi Naton jäsen tai ei. EU:n tiivistyvä puolustusulottuvuus ja yleismaailmallinen turvallisuuspoliittinen kehitys ovat jo johtaneet siihen, että Suomi on panostanut perinteisen rauhanturvaamisen lisäksi kriisinhallintaan.
Näihin yleisiin johtopäätöksiin päädytään Maanpuolustuskorkeakoulun strategian laitoksen tuoreessa tutkimuksessa "Turvallisuuspoliittisten vaihtoehtojen Suomen puolustusjärjestelmälle aiheuttamia vaikutuksia". Kyseessä on Suomen turvallisuusympäristö -tutkimushankkeen kolmas teos.
Tutkimuksen ovat tehneet majuri Torsti Sirén, komentajakapteenit Juha-Antero Puistola ja Arvi Tavaila, oikeustieteen lisensiaatti Kari Takamaa ja kapteeni Jyri Raitasalo. Kirjaa luonnehditaan sekä oppikirjaksi että yleisinformatiiviseksi teokseksi. Tutkimus perustuu vain julkisiin lähteisiin.
Tutkimuksessa esitetään olettamuksena, että Suomen odotetaan osallistuvan nykyistä voimakkaammalla panoksella varsinaisia taistelutoimia lähentyviin kriisinhallintaoperaatioihin, joiden toimeenpanon valmiusvaatimukset ovat vaativia. Tämä johtaa siihen, että kriisinhallintajoukot ammattimaistuvat.
Myös Suomen mahdollinen jäsenyys sotilasliitto Natossa vaikuttaa tutkijoiden mukaan samaan suuntaan. Nopeasti käyttöön saatavien, kansainvälisissä taistelutehtävissä kyvykkäiden joukkojen rooli nousee samalla, kun perinteiset alueellisen puolustuksen ja usein kohtalaisen huonosti varustetut joukot menettävät merkitystään.
Tutkijat kuitenkin muistuttavat, että tästä huolimatta alueellista puolustusta ja erityisesti yleistä asevelvollisuutta on puolustettu kustannustehokkuuden, sotilaallisten uhkakuvien ja maanpuolustustahdon kannalta edullisempana tapana hoitaa sotilaallisen maanpuolustuksen tehtävät.
Osallistumista jättämistä
vaikea perustella
Tutkijat pohdiskelevat teoreettista tilannetta, että Suomi olisi Naton jäsen. Suurin kiistanaihe Nato-keskustelussa on ollut sen peruskirjan viides artikla, jossa määrärään yhteisestä puolustusvelvoitteesta. Viides artikla ei ole lauennut kuin kerran, ja tuolloin - Afganistanin tapauksessa - sekään ei sinänsä johtanut mihinkään.
Tutkimuksessa huomautetaan, että Nato-jäsenyys ei rajoittaisi oikeudellisesti Suomen itsenäistä päätöksentekovaltaa osallistumisesta kriisinhallintaoperaatioihin. EU:ssakaan Suomen ei ole pakko oikeudellisesti osallistua EU-johtoisiin kriisinhallintaoperaatioihin, ellei Suomi niin halua.
Tutkimuksessa paino on sanalla oikeudellinen. Tutkijat korostavat, että Naton perussopimuksen viidennen artiklan mukaiseen poikkeukselliseen operaatioon osallistumista jättämistä Suomen olisi vaikeampi perustella. Vielä tiukempi tilanne olisi puolustusvelvoitteen kohdalla. Tutkijat päätyvät siihen, että yhteisestä puolustusvelvoitteesta voisi kieltäytyä vain kerran, jos silloinkaan.
Euroopan suurimmat uhat ja haasteet ovat terrorismi, joukkotuhoaseiden leviäminen, alueelliset konfliktit, toimintakyvyttömät valtiot ja järjestäytynyt rikollisuus. Tutkimuksessa muistutetaan, että Naton uhkakuvat ovat samankaltaiset.
Terrorismi ja erilaiset kansallisuus- ja vähemmistöongelmat voivat johtaa aseellisiin konflikteihin, ja ne voivat kohdistua välillisesti myös Suomeen. Kansainvälisen terrorismin kohdistuminen Suomeen on tutkijoiden mielestä epätodennäköistä, mutta sitäkään ei voi sulkea pois.
On myös täysin mahdollista, että suomalainen joutuu terrorismin uhriksi esimerkiksi rauhanturvatehtävissä, koska ääri-islamistisessa ajattelussa Suomikin edustaa "vihattavaa länttä". YK:n tukeminen ja sotilaallinen liittoutumattomuus eivät vähennä tätä uhkaa.
Organisaatio sovitettavissa
Naton rakenteeseen
Tutkimuksen mukaan Suomen puolustusvoimien organisaatio on jo nykyisellään sovitettavissa Naton joukkorakenteeseen. Naton korkean valmiuden joukkoihin EU:n joukkopooliin ilmoitetuista suomalaisjoukoista ei kuitenkaan käytännössä sovi yksikään. Suomi voisi osallistua korkean valmiuden joukkoihin joukkueen tai komppanian kokoisella ammatti- tai sopimussotilaista koostuvalla joukolla.
Liittoutuminen edellyttäisi puolustusvoimien henkilöstöltä sitoutumista lähtemään mahdollisiin sotilasoperaatioihin ulkomaille. Suomi ei kuitenkaan Nato-maanakaan lähettäisi varusmiehiä taistelutehtäviin. Nykyiseen tapaan kansainvälinen toiminta hoidettaisiin kantahenkilöstöstä ja reservistä koottavien vapaaehtoisten voimin.
Tutkimuksessa on laskeskeltu myös Nato-jäsenyyden kustannuksia. Kun Tanskan maksuosuus Naton yhteisrahoituksesta oli vuonna 2000 noin 35 miljoonaa dollaria ja Norjan noin 28 miljoonaa dollaria, Suomen osuus olisi karkeasti laskettuna 30-35 miljoonaa dollaria.