Puhemies Paavo Lipposen keskiviikkona SDP:n valtuustossa pitämään puheeseen sisältyi luopumisilmoituksen lisäksi toinenkin uutinen: Lipponen kertoi sopineensa pääministeri Matti Vanhasen ja kokoomuksen puheenjohtajan Jyrki Kataisen kanssa, ettei presidentin valtaoikeuksiin kajota seuraavalla, vuoteen 2012 ulottuvalla presidenttikaudella. Vanhanen on vahvistanut asian, kuten myös Katainen, joskin hän teki sen hieman kakistellen.
Itse asiassa tuo tieto oli luopumisilmoitusta suurempi uutinen, koska se oli täysin uusi tieto. Lipposen lähtö SDP:n johdosta oli ollut pitkään julkinen salaisuus. Hän vahvisti vain sen, mitä kaikki tiesivät odottaa.
Lipponen muotoili presidentin asemaa koskevan puheensa kohdan näin: "Oltuani yhteydessä sekä Suomen keskustan että kokoomuksen johtoon voin vahvistaa, että kolmella suurella puolueella on tästä asiasta yhteinen käsitys: tulevaa presidentin vaalikautta 2006-2012 varten ei ole tarvetta tehdä tasavallan presidentin asemaa koskevia muutoksia perustuslakiin."
Puoluejohtajat halusivat rauhoittaa linjauksellaan valtaoikeuskeskustelun. Lipposen mukaan kolmen puoluejohtajan sopimus kertoo mahdollisille ehdokkaille, millaiset valtaoikeudet ensi vuonna valittavalla presidentillä on koko kuusivuotiskauden.
Tuo oli harvinaisen selkeää puhetta, aivan kuten myös puoluejohtajien linjauskin, mutta se herättää isoja periaatteellisia kysymyksiä. Voiko kolmen puoluejohtajan konklaavi mennä ja sopia noin vain muina miehinä demokratiassa hallituksen, yksittäisen ministereiden, oikeusministeriön sekä eduskunnan nenän edestä vuoteen 2012 ulottuvista suuresta periaateratkaisusta?
Asiaa ei ollut valmisteltu millään normaalilla tavalla. Tieto tulla jysähti yht´äkkiä julkisuuteen Lipposen puheessa kuin moukarinisku päähän. Kaiken lisäksi voi kysyä, millä valtuuksilla puoluejohtajat linjauksensa tekivät? Heidät kaikki on valittu eduskuntaan vain vuoteen 2007 asti, mutta he kiirehtivät sopimaan isosta asiasta, joka kuuluu seuraavan hallituksen päätösvaltaan.
Onko se oikein? Eikö puoluejohtajien olisi korrektia hankkia ensin vuoden 2007 eduskuntavaaleissa valtuutus kansalta ja tehdä vasta sen jälkeen merkittäviä linjanvetoja koko seuraavalle vaalikaudelle? Voi myös kysyä, onko linjaus järkevä Suomen kannalta, vaikka se voikin olla sitä tässä tilanteessa presidentinvaalitaistelua ja -valintaa ajatellen.
Presidentin asema nousee nimittäin väkisinkin uudelleen arvioitavaksi vuoden 2006 jälkeen Euroopan unionin perustuslaillisen sopimuksen vuoksi. Suomelle voi syntyä pakottava tarve arvioida uudelleen presidentin valtaoikeuksia ulkoisista tai sisäpoliittisista syistä. Mentiin syteen taikka saveen, nyt sitä ei voi tehdä. Kolmen puoluejohtajan tahto estää sen.
Lipposen ensimmäisellä pääministerikaudella keskusteltiin tiukkaan sävyyn politiikan sisäpiireistä. Syitä oli kaksi: elävä elämä ja tohtori Eero Murron tutkimus. Käytäntö osoitti, että suuret päätökset tehtiin Suomessa suppeissa sisäpiireissä, ja Murto vahvisti tutkimuksellaan, että se, minkä nähtiin tapahtuvan, piti todellakin paikkansa.
Vallankäyttäjien piiri supistui ratkaisevasti sen jälkeen, kun Suomi oli siirtynyt enemmistödemokratiaan ja kun lama pakotti muuttamaan poliittisia käytäntöjä. Kymmenien miljardien markkojen leikkauksia ei voitu alistaa huutoäänestykseen. Suuret päätökset tehtiin Esko Ahon ja Paavo Lipposen hallituksissa muutaman avainministerin voimin. Lipposen hallituksen sisäpiiri oli suppeimmillaan vain kaksi miestä: pääministeri ja valtiovarainministeri Sauli Niinistö. Yleensä sisäpiirissä oli kuitenkin kaikkien hallituspuolueiden edustus.
Tärkeimpiä Suomen politiikan sisäpiirejä ovat talouspoliittinen ministerivaliokunta, hallituksen ulko- ja turvallisuuspoliittinen valiokunta sekä ministeriryhmien vetäjien ja hallituspuolueiden puheenjohtajien muodostamat ryhmät. Tähän asti politiikan sisäpiireille on ollut yhteistä, että niihin on päässyt vain, jos on ollut avainministeri tai puoluejohtaja.
Lipponen, Vanhanen ja Katainen laajensivat nyt sisäpiirikäytäntöä. Vain Vanhanen on heistä valtioneuvoston jäsen. Lipponen on eduskunnan puhemies ja Katainen suurimman oppositiopuolueen johtaja. Sekin on harvinaista, että hallituspuolueiden johto sopii asioista oppositiojohtajan kanssa ja vielä ilman RKP:n Jan-Erik Enestamia. Se on vastoin niitä perusoppeja, joita Lipponen korosti pääministerinä. Hän toisti usein, että hallituksen tehtävä on johtaa maata ja opposition arvostella hallitusta.
Tarkoitus pyhitti keinot. Lipponen halusi rauhoittaa keskustelun presidentin asemasta kolmen puheenjohtajan voimin - Tarja Halosta ajatellen. Vanhaselle se sopi, koska hän kertoi jo aiemmin, ettei hän halua lähteä muuttamaan presidentin asemaa.
Kataiselle rauhoituspäätös oli periaatteellisesti vaikeampi pala, mutta hän näyttää oppineen nopeasti poliittista realismia. Ei kannata kaivaa verta nenästä ehdoin tahdoin.
SDP tai keskusta on kaiken todennäköisyyden mukaan valitsijan paikalla seuraavien eduskuntavaalien jälkeen. Parasta olla kiltti molemmille kaiken varalta.