Ensi tiistaina puolilta päivin eduskunnan pankkivaltuuston sihteeri Anton Mäkelä avaa joitakin kirjekuoria. Niistä paljastuu, ketkä ovat hakeneet määräaikaan mennessä Suomen Pankin uudeksi pääjohtajaksi seuraavaksi seitsemäksi vuodeksi. Sitä seuraavina viikkoina valkenee, tuleeko pankkivalinnasta taas värikäs näytelmä.
Kesäkuussa 1998 nimitetyn, sairauseläkkeelle lähtemään joutuneen pääjohtaja Matti Vanhalan seuraajan nimi ei ole pikkujuttu. Pankkivaltuusto esittää, valtioneuvosto tekee ehdotuksen ja tasavallan presidentti päättää itse asiassa enemmästäkin kuin siitä, kuka johtaa Helsingin Kruunuhaassa olevaa keskuspankkia.
Johtokunnan puheenjohtaja on paitsi pääjohtaja myös ja ennen kaikkea Suomen Pankin edustaja Euroopan keskuspankin EKP:n neuvostossa. EKP:n johtokunnan jäsenistä ja euromaiden keskuspankkipomoista koostuvan neuvoston tärkein tehtävä on pitää yllä hintavakautta säätelemällä korkotasoa.
Frankfurtin lasitornissa kahdesti kuussa kokoontuva neuvosto on itsellinen elin. Euroopan keskuspankkijärjestelmän EKPJ:n pelisäännöissä todetaan ykskantaan, että EKP, kansalliset keskuspankit ja niiden päättävien elinten jäsenet eivät saa pyytää tai ottaa neuvoja miltään ulkopuoliselta elimeltä. Pelisäännöt yksilöivät tällaisiksi EU:n instituutiot sekä jäsenmaiden hallitukset ja niiden elimet.
Neuvoston itsellisyys ja keskuspankkien sille alisteinen asema näkyy esimerkiksi siinä, että neuvosto on keskittänyt itselleen tiedottamisen. Suomen Pankki piti EKP-alkutaipaleellaan omia tiedotustilaisuuksia neuvoston kokousten jälkeen, mutta ne oli EKP:n vaatimuksesta lopetettava.
Pelisäännöt eivät estä poliitikkoja tyrkyttämästä EKP:lle neuvoja. Ennen viime torstaina pidettyä korkokokousta esimerkiksi Saksan liittokansleri Gerhard Schröder ja Ranskan pääministeri Jean-Pierre Raffarin antoivat ymmärtää, että keskuspankin sietäisi alentaa ohjauskorkoa euroalueen yskivän talouskasvun vauhdittamiseksi.
EKP:n neuvosto piti kuitenkin korkotason ennallaan. Päätös on mielenkiintoinen etenkin kun muistaa EKP:n pääjohtajan Jean-Claude Trichetin ennen kokousta heittämän vihjauksen, että EKP voisi tietyin ehdoin harkita koron alennusta. Trichet sai tukea Belgian keskuspankin pääjohtajalta Guy Quadenilta. Yhtä kiinnostavaa oli, että kokouksen alla EU:n komissio asettui koronlaskua vastustavalle kannalle.
Euroopan keskuspankin neuvoston kokoukset ovat äärimmäisen salaisia. Suomen Pankkia Frankfurtissa edusti vt. pääjohtaja Matti Louekoski. Brittiläislehti The Daily Telegraph väitti viime maanantain kohu-uutisessaan, että Saksan ja Hollannin keskuspankkien edustajat olisivat torpedoineet "luvassa" olleen koron alennuksen.
Poliitikkojen esittämää korkokovistelua voi himpun verran ymmärtää. EU-maiden kansantaloudet eivät vedä kunnolla, ja yhä useammilla jäsenmailla on vaikeuksia noudattaa euroalueen sääntöjen määrittelemää talouskuria. On helpompi alentaa korkoa kuin kiristää vyötä.
Korkokeskustelulla on yhtymäkohtansa edessä olevaan Suomen Pankin uuden pääjohtajan valintaan. Pääjohtajan tärkein työsarka on EKP:n neuvosto, jossa hänellä on niin suuri vaikutusvalta kuin vain rahkeet antavat myöten.
Keskuspankkiirin valinnassa on monta tärkeää saranakohtaa. Ketkä kaikki hakevat? Yllättääkö eduskunnan pankkivaltuusto pystymällä tyylikkääseen suoritukseen vai karkaako mopo taas sen käsistä? Toimiiko valtioneuvosto vain postikonttorina vai pyrkiikö se lyömään valintaan oman puumerkkinsä? Miten menettelee nimityksen tekijä, presidentti Tarja Halonen?
Presidentti Halosen tekemiä keskuspankkinimityksiä on vatvottu monelta kantilta. Yksi näkökohta on jäänyt kuitenkin vähemmälle huomiolle. Molemmilla kerroilla Halonen nimitti johtokuntaan henkilön, jota voidaan pitää enemmän tai vähemmän pankkiammattilaisena. Ensin hän nimitti Sinikka Salon ja sitten Pentti Hakkaraisen. Kummallakaan kertaa Halonen ei nostanut johtokuntaan poliitikkoa, vaikka heitä olisi ollut tarjolla pilvin pimein.
Halosen valinnoista on lupa tehdä se johtopäätös, että hän käyttäisi samaa ammattilaisuuden valintakriteeriä myös pääjohtajanimityksessä. Jäsenkirjanäkökulma ei painanut kahdessa johtajavalinnassa vaakaa puolue-ehdokkaiden puolelle, vaan pikemminkin heitä vastaan. Pelistä putosivat niin kokoomuksen Ilkka Kanerva kuin keskustan Esko Ahokin.
Tällä kertaa Halonen voi joutua myös tilanteeseen, jossa hänen on valittava demarin ja ei-demarin väliltä. 1998 Vanhala voitti Palkansaajien tutkimuslaitoksen johtajan Jukka Pekkarisen pankkivaltuuston äänestyksessä numeroin 5-4. Demarit ja presidentti Martti Ahtisaari hyväksyivät lopulta Vanhalan, mutta yrittivät saada Pekkarisen johtokuntaan laajentamalla sitä yhdellä jäsenellä. Se ei onnistunut.
Demarien Louekoski sai viime vuonna jatkopestin johtokuntaan kivuttomasti, koska hänestä oltiin kutakuinkin yhtä mieltä. Halonen on aiemmilla nimityksillään luonut linjan, josta poikkeaminen nyt herättäisi oikeutetusti kysymyksiä tyyliin: Miksi keskustalainen ja kokoomuslainen eivät kelvanneet, mutta sosiaalidemokraatti kelpasi?
Pääjohtajaksi on julkisesti vahvistanut hakeneensa EU:n valtiovarainministerien neuvoston Ecofinin pääjohtaja Sixten Korkman. Komissaari Erkki Liikanen on kertonut harkitsevansa asiaa pääsiäispyhien yli. Muitakin kovan tason hakijanimiä varmaan tulee. Liikasella ja Korkmanilla on ylivertainen kokemus EU-asioista. Liikasella ei ole kuitenkaan keskuspankkikokemusta kun taas Korkmanilla on.