Suomen Pankin entinen pää­joh­ta­ja Matti Vanhala kuollut

Suomen Pankin entinen pääjohtaja Matti Vanhala menehtyi eilen pitkäaikaiseen vaikeaan sairauteen. Hän jäi työkyvyttömyyseläkkeelle viime huhtikuussa.

Suomen Pankin entinen pääjohtaja Matti Vanhala menehtyi eilen pitkäaikaiseen vaikeaan sairauteen. Hän jäi työkyvyttömyyseläkkeelle viime huhtikuussa.

Matti Vanhalalla todettiin syöpä viisi vuotta sitten ja hän oli pääjohtajakautensa lopulla kaksi kertaa pitkällä sairaslomalla. Hän joutui luopumaan tehtävästään vuotta ennen kuin varsinainen toimikausi olisi päättynyt. Vanhala ilmoitti vetäytymisestään 11. maaliskuuta.

Vuonna 1946 syntynyt Vanhala toimi Suomen Pankin pääjohtajana ja Euroopan keskuspankin neuvoston jäsenenä vuosina 1998-2004. Suomen Pankin palvelukseen hän tuli vuonna 1970. Ennen pääjohtajakauttaan hän toimi mm. johtokunnan jäsenenä, johtajana ja Kansainvälisen valuuttarahaston johtokunnassa Pohjoismaiden edustajana vuosina 1977-1980. Vanhala oli koulutukseltaan valtiotieteen kandidaatti.

Vanhalan tehtäviä pääjohtajana hoiti johtokunnan varapuheenjohtaja Matti Louekoski aina siihen saakka kunnes uusi pääjohtaja Erkki Liikanen aloitti työt keskuspankissa 12. heinäkuuta.

Ilmoita asiavirheestä