Onko Suomi Euroopan ytimessä vai sen ulkosyrjällä? Ja jos Suomi on ytimessä, onko se valmis ottamaan vastaan kaiken, mitä siitä seuraa?
Näitä perustavanlaatuisia kysymyksiä ei suinkaan ratkottu lopullisesti vielä sillä, että Suomi meni mukaan Euroopan unioniin ja sen rahaliittoon. Nyt eteen on väistämättä tulossa linjanveto asioissa, jotka kuuluvat Suomessa perinteisesti hyvin vaikeisiin kysymyksiin. Tärkein kysymys kuuluu, miten suhtaudumme tiivistyvään turvallisuuspoliittiseen yhteistyöhön ja sen myötä liittoutumiseen.
Kyseessä ei ole vain Nato, vaan myös Euroopan unionin kehitys. Saksa ja Ranska ovat muun muassa Benelux-maiden, Italian ja Espanjan tukemina ryhtyneet ajamaan prosessia, jonka lopputuloksena unionin ytimen maat käytännössä muodostaisivat keskinäisen puolustusliiton.
Suomen ja Ruotsin ulkoministerit Erkki Tuomioja ja Anna Lindh julkaisivat tiistaina yhteisen kirjoituksen, jossa he tarjosivat vaihtoehdoksi EU:n konventissa esillä ollutta "syvennetyn solidaarisuuden" käsitettä. Ministerit asettuivat selväsanaisesti vastustamaan unionin muuttumista puolustusliitoksi.
Tänään Kalevan haastattelussa puolestaan puolustusministeri Jan-Erik Enestam vastaa ulkoministereille: hänestä ei ole viisasta, että Suomi jo etukäteen rajaa itseään joidenkin asioiden ulkopuolelle. Ensin pitäisi katsoa, mihin EU on muotoutumassa, ja ottaa vasta sitten kantaa.
Sinänsä Tuomiojan ja Lindhin kirjoitus vastaa Saksan ja Ranskan ennakko-odotuksia: maat ovat rakentaneet ehdotuksensa yhteisestä puolustuksesta niin, että liittoutumattomat maat voivat halutessaan jäädä kyydistä pois. Ulkoministerit siis esiintyvät nyt siinä roolissa, joka heille on varattu. Vaikeutena on, että tämä saattaa Enestamin pelkäämällä tavalla estää näkemästä, mitä Euroopassa on itse asiassa meneillään.
Suomi vaikuttaa EU:n kehitykseen omalla painoarvollaan. Jos unionin maantieteelliseen ytimeen kuuluvat maat haluavat määrätietoisesti tiivistää myös sotilaallista yhteistyötään, sitä on vaikea täältä käsin jarruttaa. Lopputulos ei vielä ole tiedossa, mutta tavoitteet on ilmaistu selkeästi. Ne menevät hyvin paljon pidemmälle kuin mikä on Lindhin ja Tuomiojan tulkinta keskinäisestä solidaarisuudesta.
Ratkaisujen aika ei vielä ole käsillä, mutta selkeitä linjauksia voidaan tarvita jo piankin. Nyt siis ulkoministeri ja puolustusministeri ovat eri linjoilla. Pääministeri, presidentti ja suurimman oppositiopuolueen johto ovat olleet hiljaa tai ilmaisseet kantansa epämääräisesti. Niin ei voi jatkua kovin pitkään, sillä kyseessä on Suomen paikka Euroopassa.
paakirjoitus@kaleva.fi