Murmanskin pohjoispuolisten kaasukenttien hyödyntäminen vaikuttaa Suomen geopolitiikkaan ja talouteen tavalla, johon ei ole riittävästi havahduttu. Viikko sitten Saksan ja Venäjän hallitusten edustajat kirjoittivat nimiään kaasuputken kylkeen Babajevossa, Vologdan alueella. Siellä aloitettiin työmaa, jonka tarkoituksena on rakentaa Länsi-Siperian kaasua kuljettava putki Viipurin kautta Suomenlahteen ja edelleen kohti Saksaa.
Korkea-arvoisista taustavaikuttajista ei ole puutetta kaasuputkiurakassa. Venäjän puolelta hankkeen takana on Gazprom, maan valtiollisen energiateollisuuden ykkösnyrkki. Saksasta saatiin värvättyä uuden yhteisyrityksen keulakuvaksi Gerhard Schröder, joka vielä hetki sitten oli maan liittokansleri.
Suomalaisia reaktioita kuvaa lähinnä ällistys. Yksi Euroopan suurimmista energiahankkeista lipoo maan rajoja, eikä suomalaisilla ole ollut siihen osaa eikä arpaa - eikä nähtävästi edes kunnon tietoa.
Mutta kehitys ei suinkaan jää tähän. Pikemminkin nyt on kuultu vasta alkusoitto.
Gazpromin pääjohtaja Aleksei Miller ilmoitti samassa yhteydessä, että myös Shtokmanin kaasukentän kaasun viemistä Barentsin mereltä Eurooppaan kaavaillaan samaa reittiä. Suomessa Millerin lausunto ei saanut osakseen juuri mitään huomiota. Kuitenkin se toteutuessaan tarkoittaa, että Murmanskista Viipuriin on rakennettava yksi eurooppalaisen kaasuverkoston runkoreiteistä.
Tällainen työmaa on valtava. Toisekseen tämä putki hipoisi Suomen itärajaa. Jos esimerkiksi Perämeren kaaren raskas teollisuus Raahessa, Oulussa, Kemissä, Torniossa ja Ruotsin puolella tahtoisi itselleen maakaasua energialähteeksi, se mahdollisuus olisi avautumassa. Haluaako Suomi siihen tarttua?
Mutta ilman tätä putkeakin Murmanskin suunnalla on tapahtumassa isoja asioita, joilla on Suomelle sekä suurta geopoliittista että taloudellista merkitystä. Gazprom pyrkii saamaan itselleen kymmenen prosenttia Yhdysvaltain kaasumarkkinoista vuoteen 2010 mennessä ja kasvattaa siitä osuutensa viidennekseen. Tuo kaasu olisi tulossa Shtokmanin kentältä Murmanskiin rakennettavien nesteytyslaitosten kautta.
Kauan odotettu Shtokmanin avaaminen on nyt lähellä. Gazprom valitsee keväällä kumppanikseen kolme läntistä energiayhtiötä. Mikäli aikataulut pitävät, edessä on työmaa, jonka suuruista ei Suomen lähialueilla ole ennen nähty. Puhutaan valtavista kaasumääristä, jotka samalla tekevät Murmanskista strategisesti tärkeän paikan Venäjälle, Yhdysvalloille ja Saksallekin, jos kaasuputki toteutuu.
Suomessa sen paremmin valtio kuin yritykset eivät tunnu tähän havahtuneen kunnolla. Kuitenkin liikkeellä pitäisi olla nopeasti, jos esimerkiksi pohjoisen metalliyhtiöt aikovat päästä alihankkijoiksi. Konepajojen omin voimin se ei onnistu. Tarvitaan keskitetty organisaatio tarjousten tekoon ja tarvitaan määrätietoisuutta, josta ei vielä ole merkkiäkään. Jos jalan saa urakoista päättävien oven väliin, se voi tietää huomattavaa piristystä Pohjois-Suomen työllisyydelle.
1990-luvun alussa Suomessa vaikutti teollisuuden yhteisyritys Finnbarents, joka määrätietoisesti ja kauppa- ja teollisuusministeriön tuella koetti haarukoida pohjoisen mahdollisuuksia. Aika ei silloin ollut kypsä. Nyt kun se näyttäisi olevan, vallitsee hiljaisuus. Murmansk ei ole ministeriöiden kartalla, eivätkä henkilösuhteita itään tunnu enää vaalivan kunnolla juuri muut kuin Oulun ja Lapin läänien maaherrat.
Nykyisellä asenteella Suomi ja suomalaisyritykset ovat jäämässä syrjään kaikesta, mitä maan rajojen lähellä lähivuosina tapahtuu. Se on myös valtiojohdon asia.