Suomen ja erityisesti Lapin metsäpeite on Euroopan yhtenäisimpiä ja kansainvälisesti vertaillen suojelutilanne on poikkeuksellisen hyvä. Tästä huolimatta kiistely Pohjois-Suomen metsien käytöstä on jälleen noussut kuumaksi aiheeksi. Hakkuita vastustetaan sillä perusteella, että luonnonmetsät tulee suojella peruuttamattomalta hävitykseltä.
Matkailu nähdään ekologisempana ja sopivampana paikallisen leivän tuojana kuin metsätalous. Keskustelu kulkee perinteisesti tiukasti tunnepohjalla, jossa tosiasiat jäävät syrjään ja suuruusluokat ja käsitteet sotkeentuvat, kun akateemis-emotionaaliset mielikuvat valtaavat kentän.
Puuta on käytetty rakentamiseen ja lämmitykseen koko ihmisasutuksen ajan pohjoisinta Suomea myöten. Puun käyttöä energian tuotantoon ei ole keksitty vastikään, vaikka viimeaikaisesta bioenergiakeskustelusta saattaisi niin päätellä. Yli puolet maailman hakatusta puusta käytetään tänäkin päivänä polttopuuna, mikä on suurin yksittäinen syy maailman metsäkatoon.
Ihmisen paimentamat porokarjat ovat muuttaneet voimakkaasti pohjoisten metsien rakennetta. Myös kaskitalous, tervanpoltto, laajamittaiset harsintahakkuut ja myöhemmin suunnitelmallinen metsätalous ovat muokanneet maita ja mantuja siten, että koskematonta metsää ei Suomessa ole. Alueet, jotka voidaan luokitella jollain määritelmällä ikimetsiksi, on jo suojeltu kansallis- ja luonnonpuistoissa.
Monimuotoisuuden kannalta kiinnostavimmat metsät ovat syntyneet tämän varhaisen "metsänhävityksen" muuntamille paikoille, joita saksalainen professori Edmund von Berg kauhisteli jo 1857. Tuolloin Etelä-Suomessa oli suuria metsättömiä alueita kaskiviljelyn jäljiltä.
Määrätietoisen metsänhoidon avulla tilanne on 1800-luvun puolivälistä kohentunut merkittävästi ja metsien kestävä käyttö omaksuttu suomalaisen metsätalouden ja -teollisuuden perustaksi. Tänä päivänä metsissämme on enemmän puuta kuin koskaan. Myös metsien monimuotoisuuden turvaamiseen panostetaan enemmän kuin koskaan.
Valtion metsiä hallinnoiva Metsähallitus on rohkeasti uudistanut ohjeitaan ja käytäntöjään sekä näyttänyt mallia monille yksityismetsätalouden organisaatioille. Silti en ole huomannut juurikaan kehuja sen toimista. Milloin julkiseen keskusteluun nostetaan hyvinä esimerkkeinä Metsähallituksen alue-ekologiset suunnitelmat ja mittavat ennallistamishankkeet? Olisi kiinnostavaa myös kuulla mitä mieltä suojelutilanteesta ovat Metsähallituksen ekologit, jotka suunnittelevat ja toteuttavat suojelutoimia ja seuraavat suojelualueiden luontoarvojen kehittymistä.
Kansainvälisessä kriittisessä vertailussa Metsähallituksen suojelualueiden hoito on todettu esimerkilliseksi -- erityisesti Pohjois-Suomessa, jossa suojelualueita on maailman kaikkien kriteereiden mukaan riittävästi ja kattavasti. Vyöhykkeen metsistä on suojelun piirissä 43 prosenttia ja Metsähallituksen metsämaista on suojeltu 51 prosenttia.
Laajamittaisten suojelutoimien ansiosta Suomen metsien suojeluaste on Euroopan korkein. Tiukasti suojeltuja metsiä, joissa ei sallita hakkuutoimenpiteitä, on 1,9 miljoonaa hehtaaria eli runsaat 8 prosenttia metsäalasta. Pohjois-Suomen sijasta kehittämistarpeita on edelleen Etelä-Suomen metsien monimuotoisuuden suojelussa.
Ympäristöaktivistit ovat asettuneet porotalouden kannalle säästääkseen arvokkaita luppometsiä. Soitto tutkijalle paljastaa, että pystyssä oleva luppometsähehtaari tuottaa vuodessa noin 15 kiloa luppoa, joka on poroille riittävän matalalla.
Määrä ei kovin pitkälle riitä, joten lisäruokinta on välttämätöntä joka tapauksessa. Se nostaa kustannuksia ja heikentää porotalouden kannattavuutta sekä vahvistaa äänenpainoja laidunalueiden laajentamiseksi. Poromäärän moninkertaistumisen aiheuttamat muutokset luontotyypeille viime vuosikymmeninä ovat jääneet luontoaktivisteilta huomiotta.
Pohjois-Suomen korkea suojeluaste ei silti tarkoita, että metsätalouden merkitys aluetaloudessa olisi vähentynyt. Metsätalous on Pohjois-Suomessa edelleen merkittävä työllistäjä matkailun ja poronhoidon ohella. Lapin mittavat suojelu- ja erämaa-alueet tarjoavat mahdollisuuksia kaikille käyttömuodoille, vaikka matkailu ja poronhoito suojelualueilla heikentääkin niiden kuntoa.
Metsätaloutta harjoitetaan vain siihen osoitetuilla alueilla. Samoilla alueilla eli talousmetsissä harjoitetaan myös porotaloutta. Niihin sopii hyvin myös valmiisiin latuverkostoihin, moottorikelkkailuun ja järjestettyihin ohjelmapalveluihin perustuva matkailu.
Entäpä matkailun ekologisuus? Kun turisti lentää Japanista Lappiin tunteakseen sydämessään aarniometsän kosketuksen moottorikelkkaretken tauolla, hän aiheuttaa valtavan ekologisen jalanjäljen. Yksi lentomatka vastaa ilmastovaikutukseltaan vuosien yksityisautoilua. Moottorikelkka aiheuttaa kilometrin ajossa saman verran päästöjä kuin henkilöauto tuhannella kilometrillä maantieajossa.
Matkailun tuottama jalanjälki ei näy tilastoissa. Jos näkyisi, huvimatkailu olisi todennäköisesti jo aikoja sitten kielletty ilmastoa ja ympäristöä pilaavana.
Suomen metsätalous on aina perustunut luonnontilaisten kaltaisten metsien käyttöön. Kasvatamme ja käytämme vain paikallisia puulajeja ja istutamme ainoastaan samalta alueelta peräisin olevaa geeniperimää. Pohjois-Suomen karuilla mailla metsä uudistuu hakkuiden jälkeen luontaisesti, kehittyen nuoresta metsästä vanhaksi koko ajan luonnonmukaisesti. Suomen metsätalous on luomutuotantoa puhtaimmillaan.
Kirjoittaja on Metsäteollisuus ry:n toimitusjohtaja.