Vuoden 2007 alkupuolella vierailin silloisen liikenneministerin Susanna Huovisen järjestämässä taustainfossa liikenneministeriössä. Puhe kääntyi Oulu–Seinäjoki -radan peruskunnostukseen.
Kysäisin silloin, miksei työtä tehty siten, että ensin olisi rakennettu uusi rinnakkaisrata, siirretty junaliikenne sille ja sitten korjattu vanha. Näin olisi vältytty mahdollisimman pitkälle matkustajia kiusaavalta ja jopa karkottavastakin linja-autoruljanssista.
Ei siihen Huovisella ollut mitään sanottavaa, mutta paikalla olleet liikenneministeriön korkeat virkamiehet riensivät kuorossa todistamaan, ettei rinnakkaisradan rakentaminen kyseiselle välille ole mitenkään kannattavaa. Liikenne ei kuulemma riitä, vaikka jo silloin tavaraliikenne oli tietojeni mukaan niin vilkasta, että sitä ei voitu enää lisätä, tai sitten henkilöliikennettä olisi pitänyt karsia.
Näin jälkeen päin voi vain todeta, että kaksoisraidehan välille on pitkälle syntymässä.
Liikenneministeriön ikkunasta katsellen maailma voi näyttää kovin erilaiselta kuin täältä maakunnasta.
Espan kulmilla joukkoliikenne toimii hyvin, vuoroja riittää ja junayhteydetkin ovat yleensä toimivia.
Mitä nyt sellainen Suomessa harvinainen luonnonilmiö kuin lumituisku voi sitä silloin tällöin hieman haitata.
Juuri kun ministeriö ilmoitti historiallisesta linjauksesta, jonka mukaan rahaa käytetään lähivuosina enemmän rata- kuin tieliikenteeseen, puheenaiheeksi saatiin puuttuvat tiemiljoonat.
Rahaa oli kuuleman mukaan käytetty liikaa tai kirjattu väärin. Uudet tiehankkeet ovat samaan aikaan vaarassa jäädä kokonaan vaille rahaa tai niiden aloitus saattaa lykkääntyä niin, että jo tehdyt suunnitelmat vanhentuvat.
Tavallisen kansalaisen näkökulmasta puhuttiin isoista summista, mutta 150 miljoonaa on valtiolle käytännössä pennosia. Yksin liikenteeltä kerätään erilaisina maksuina ja veroina vuosittain noin kymmenen miljardia.
Rahaa siis on, kyse on vain siitä, mihin sitä halutaan käyttää.
Autoliitto, Tieyhdistys, Suomen Kuljetus ja Logistiikka SKAL ry sekä Auto ja kuljetusalan työntekijäliitto AKT ovat vuosia todistaneet osaltaan, että jatkuva säästäminen tieverkon investoinneista on velkaa, jonka maksun aika tulee.
Liikennevirastonkin arvion mukaan tiestö kaipaisi yli miljardin euron ylimääräiset investoinnit kymmenen seuraavan vuoden aikana, mutta tämänkään summan ei arvella riittävän alempiasteisen tieverkon muutoksiin. Jo nyt kestopäällysteiden pintoja revitään ja tie palautetaan soratieksi. Sen kunnossapito kun tulee valtiolle halvemmaksi. Lasku tosin siirtyy tien käyttäjille nopeammin kuluvan kaluston myötä.
Tieverkon rapistuessa hallitus aikoo kuitenkin esittää raskaan liikenteen kaluston enimmäismassojen ja -mittojen korottamista nykyisestään. Ministeriössä ketään ei tunnu huolettavan se, miten nykykuntoinen tieverkko kestäisi, jos suurin sallittu ajoneuvoyhdistelmän kokonaispaino nousisi nykyisestä 60 tonnista 76 tonniin.
Lakialoite on selkeästi rustattu metsäteollisuuden tarpeisiin, mutta sen saamat säästöt otettaisiin mm. kuljetusalan yrittäjien selkänahasta. Lisäksi pienten yrittäjien olisi entistä vaikeampi pysyä mukana alalla.
Jos hanke etenee, toivoisin vain, että raskaan kaluston talvirengasmääräykset saatetaan samalla turvallisemmalle tasolle.
Säästäminen kaikesta mahdollisesta tuntuu muutenkin olevan päivän sana. Tuskin olemme selvinneet periaatepäätöksestä Liikkuvan poliisin lakkauttamisesta säästöjen vuoksi, kun Savon Sanomat paljasti poliisin uusimman säästökonstin: vähennetään poliisiautoja!
Vaikuttaakin siltä, että luvattu liikennevalvonnan säilyminen ennallaan näkyy jatkossa lähinnä harvojen säilytettävien poliisiasemien lähikaduilla.