Suomen sairaat kärsivät liian tiukasta lääkelinjasta. Muuta korjauskeinoa ei ole kuin keskitetty myyntilupa ja EU:n yhtenäiset lääkemarkkinat.
Moniin vakaviin sairauksiin on kehitetty uusia tehokkaita lääkkeitä. Ne kuitenkin pääsevät hyvin hitaasti suomalaisten potilaiden ulottuville. Uusi lääkevalmiste joutuu Suomessa odottamaan kaksi vuotta ennen kuin se voidaan hyväksyä Kansaneläkelaitoksen erityiskorvattavaksi lääkkeeksi.
Lääketeollisuuden mielestä kahden vuoden odotusaika on Euroopan unionin säädösten vastainen, muodostaa kilpailuesteen ja saattaa suomalaispotilaat eriarvoiseen asemaan muiden EU-maiden kanssa. Lääkealan seminaarissa maanantaina sosiaali- ja terveysministeri Sinikka Mönkäre ei kuitenkaan antanut periksi: kahden vuoden karenssi aiotaan säilyttää. Tiettävästi se aiotaan kirjata myös budjettilakiin.
Ministeri Mönkäreen tiukka kannanotto yllätti myös komissaari Erkki Liikasen, Euroopan lääkelainsäädännön uudistamista selvittäneen työryhmän puheenjohtajan. Liikanen on valmistellut lakipakettia, jonka avulla EU haluaa saada Eurooppaan toimivat lääkkeiden yhteismarkkinat. Lisäksi halutaan kannustaa uusien lääkkeiden kehittämistä ja vahvistaa kopiolääkkeiden asemaa.
Komissaari Liikasen mukaan loppusuoralla olevalla lakipaketilla uudet lääkkeet on tarkoitus vähitellen saada yhden muuntiluvan piiriin koko EU:n alueella. Toisin sanoen: jos lääke saa myyntiluvan yhdessä maassa, sitä on noudatettava kaikissa EU-maissa. Piristystä Euroopan lääketeollisuus tarvitseekin, kokeehan se asemansa tukalaksi Yhdysvaltain kilpailun paineessa. Lisäksi pelätään tutkijoiden aivovuotoa.
Keskitetystä lupajärjestelmästä olisi Suomelle monella tavalla hyötyä. Se toisi lääkkeet nopeasti kaikkien saataville, myös suomalaisille potilaille. Pienten maiden pienet lääkevalmistajat hyötyisivät myös taloudellisesti, kun lupaprosessia ei tarvitsisi pyörittää jokaisessa EU-maassa.
Voikin kysyä, miksi Suomessa halutaan pitää kiinni kahden vuoden karenssista. Onko kysymys säästöistä? Yhteiskunta tietenkin säästää, kun se ei päästä kalliita lääkkeitä sairaiden ulottuville. Päätös potilaan hoidosta ja lääkkeiden käytöstä kuuluu kuitenkin lääkärille, ei yhteiskunnalle.
Lääkeala on muutenkin käymistilassa. Lääkevaihto yhdessä hintakilpailun kanssa on merkinnyt huimasti odotettua suurempia säästöjä. Lakia valmisteltaessa ennakoitiin vuosisäästöksi 45 miljoonaa euroa. Nyt se on nousemassa 70 miljoonaan euroon. Lääkevaihto on vaikuttanut myös resepteihin. Nyt kolme reseptiä neljästä kirjoitetaan valmiiksi niin, että määrätty lääke on ryhmänsä halvimpien joukossa.
Tätä ennen halpenivat apteekkien myymät päivittäistavarat, kun niiltä vuosi sitten poistettiin apteekkimaksu. Nyt sitä peritään enää vain lääkemyynnistä. Apteekkimaksu on vero, joka määräytyy liikevaihdon perusteella. Kaikkein pienimmät apteekit eivät maksa sitä lainkaan, vaikka perivät lääkkeistä saman hinnan kuin suuremmatkin apteekit. Näin on pyritty varmistamaan, että lääkkeitä voidaan myydä samalla hinnalla koko maassa.
Voi kuitenkin kysyä, miten järkevä vero on lääkkeiden käyttäjien kannalta. Apteekkia ja koulutettua henkilöstöä tarvitaan syrjäseuduillakin, mutta toimintaa voidaan tukea muutenkin kuin perimällä lääkkeistä korotettua hintaa. Apteekki on osa terveydenhuoltoa, joten vastuu kunnollisesta apteekkiverkosta kuuluu yhteiskunnalle. Tavanomaisia peruslääkkeitä voi toimittaa postiin ja muihin haja-asutusalueiden palvelupisteisiin. Kuten nyt jo tehdäänkin. EU:n lakiuudistus toisi uudet lääkkeet nopeasti myös suomalaisten ulottuville. Suomen sairaat kärsivät liian tiukasta lääkelinjasta.