Internetoperaattori Jippii Group muodostaa ostamastaan Suomen KPNQwestista uuden yksikön ja muuttaa sen nimen EUnet Finlandiksi. Yhtiö on toiminut tällä nimellä jo aiemmin.
Uuden yksikön toiminta keskittyy pääasiassa yritysasiakkaisiin. Sen johtajaksi on nimetty Panu Lehti.
EUnet Finland aloitti toimintansa 90-luvun alussa. Tuolloin EUnet-operaattoreita oli muissakin maissa. Myyntijohtaja Harri Lahdensuon mukaan nimi muuttui KPNQwest Finlandiksi vuoden 1999 lopulla, kun omistajayhtiö Qwest yhdistyi KPN:n kanssa.
KPNQwestin ilmoitti maanantaina, että sen suomalaiset tytäryhtiöt on haettu konkurssiin. Tiistaina Jippii Group kertoi ostavansa liiketoiminnot ja niihin liittyvän omaisuuden 2,5 miljoonalla eurolla. Jippiin mukaan palvelut entisen KPNQwest Finlandin asiakkaille jatkuvat keskeytymättä.