Levillä järjestettiin tämän viikon tiistaina ja keskiviikkona Suomen korkeakoulujen kansainväliset päivät. Kansainvälisten päivien perinne alkoi Lapista parikymmentä vuotta sitten, jolloin kourallinen väkeä kansainvälisen liikkuvuuden ja yhteistyön asiantuntija- ja palveluorganisaatio CIMO:sta ja korkeakouluista kokoontui Saariselälle.
Moni asia on muuttunut Suomen korkeakoulukentässä näiden kahden vuosikymmenen aikana. Suomi liittyi Euroopan unioniin ja tätä kautta niin unionin koulutusohjelmat kuin tutkimusrahoitus avautuivat. Kansainvälisestä opiskelija- ja muusta henkilövaihdosta tuli vähitellen arkipäivää yliopistoissa. Vieraskielisen opetuksen osuus kaikkien korkeakoulujen opetustarjonnassa lisääntyi nopeasti.
Ammattikorkeakoulut syntyivät yliopistojen rinnalle Saksan mallin mukaan. Bolognan prosessi eteni ainakin paperilla ja suomalaisia korkeakoulututkintoja kehitettiin kaksiportaisina, vaikka siirtymät korkeakoulujen ja tieteenalojen välillä siirryttäessä kandidaatintutkinnosta maisterintutkintoon jäivät vähäisiksi.
Kansainvälisten tutkinto-opiskelijoiden rekrytointi vieraskielisiin tutkinto-ohjelmiin tuli osaksi korkeakoulujen arkipäivää. Lukukausimaksuista keskusteltiin kiivaasti ja maksullisia ohjelmia kokeiltiin heikoin tuloksin.
Suomalaisen koulutuksen kansainvälistyminen on ollut aaltoileva prosessi. Turun katedraalikoulu oli Suomen ensimmäinen koulu. Sen perustivat katoliset munkit 1200-luvulla pappiskoulutukseen.
Koulu oli kielikoulu ja kansainvälisyyskasvatuksen koulu, sillä sen keskeiset oppisisällöt liittyivät latinan kielioppiin sekä latinankieliseen puhe- ja väittelytaitoon eli retoriikkaan ja dialektiikkaan. Myöhemmin koulusta kehittyi Turun akatemia.
Akatemia oli Ruotsin valtiossa yksi harvoista yliopistoista ja latinankielisenä osa kansainvälistä tieteellistä keskustelua. Uskonpuhdistus ei syrjäyttänyt paavin latinaa tieteen kielenä. Turun akatemian opetusta ja tutkimusta arvostettiin, vaikka jälkikäteen arvioiden tieteen uudet virtaukset saapuivat Turkuun monta sataa vuotta myöhässä.
Vielä 1700-luvulla Turussa puolustettiin väitöskirjoja, joissa kannatettiin maakeskeistä maailmankuvaa.
1800-luvulla Keisarillinen Aleksanterin yliopisto ei koskaan venäläistynyt toisin kuin esimerkiksi Ruotsin Kustaa II Aadolfin perustama Tarton yliopisto, joka oli jo ennen venäläistämistä ehtinyt saksalaistua. Helsingin keisarillisen Aleksanterin yliopiston piirissä keksittiin ajatus Suomesta valtiona ja keisarin virkamiehet suunnittelivat yliopiston siirtämistä Kuopioon.
Aleksanterin yliopiston vahva kieli oli ruotsi, kunnes ensimmäisen maailmansodan jälkeen professoreilta alettiin vaatia yhä parempaa suomen kielen taitoa.
Maailmansotien välillä Helsingin yliopiston tiede oli tiiviissä yhteydessä Saksaan ja tutkimuksen laatu oli korkeaa. Saksa oli johtava tiedemaa 1900-luvun alussa.
Pohjois-Suomen yliopistoelämän eräs kansainvälisimmistä etapeista oli Lapin yliopiston yliopistoelämä vuosina 1943–1944. Prikaatikenraali Pentti Airio kertoi minulle Maanpuolustuskorkeakoulun 20-vuotisjuhlassa tammikuussa 2013 Lapin yliopiston sodanajan esihistoriasta.
Airion mukaan asemasodan vuosina saksalaiset ryhtyivät järjestämään omaa rintaman takaista siviilikorkeakoulujärjestelmäänsä. Saksan armeija tarjosi yliopisto-opiskelunsa aloittaneille mahdollisuuden suorittaa rintaman tuntumassa toimineissa korkeakouluissa osatutkintoja.
Die Lappland-Universität eli Lapin yliopisto oli Pohjois-Suomessa toimineiden sotilaiden korkeakoulu, joka toimi silloisen Kairalan alueen Mikkolan kylässä vuosina 1943–1944.
Oppialoina yliopistossa olivat humanistiset tieteet, luonnontieteet, oikeus- ja taloustieteet sekä tekniikka. Pentti Airion mukaan opettajat tulivat pääasiassa Königsbergin ja Greifswaldin yliopistoilta ja Danzigin teknilliseltä korkeakoululta.
Lapin yliopisto evakuoitiin keväällä 1944 Narvikiin Norjaan.
Lapin yliopiston varhaishistoria on erikoinen kuriositeetti, joka kuvaa myös Suomen tieteen Saksaan suuntautuneisuutta. Die Lappland-Universitätin vierailevia professoreita eli luennoitsijoita olivat muutamat aikansa suomalaiset huipputiedemiehet, kuten Väinö Auer ja Pontus Palmgren.
Väinö Auer (1895–1981) oli suomalainen maantieteilijä ja geologi. Sodan jälkeen vuosina 1946–1953 Auer toimi Argentiinassa Peronin hallituksen neuvonantajana. Pontus Palmgren (1907–1993) oli suomalainen lintutieteilijä, joka loi perustan maailmankuululle lintujen runsaudenlaskentaan erikoistuneelle ornitologialle.
Toisen maailmansodan jälkeen yliopistojärjestelmä massoittui ja kuilu kansainvälisen tason eliittitiedemiesten ja kansallisen kentän toimijoiden välillä syveni. Tieteen suomalaistamisen ohjelmaa 1930-luvulta seurasi 1950-luvun ohjelmaton kansallinen käpertyminen.
1990-luvulta lähtien korkeakoulut ovat kansainvälistyneet Nokian, Bomfunk MC’s:in, Internetin ja tietokonepelien aikakautena. Uuden opiskelijasukupolven kansainvälisyyden ero aiempaan on sama kuin vertaisi Juice Leskistä ja Ville Valoa kansainvälisyydessä musiikin alalla.
Pohjois-Suomella ja Lapilla vahva asemansa korkeakoulujen kansainvälisessä muutoksessa. Oulun yliopiston viime viikonlopun promootion kansainväliset kunniatohtorit kertovat yliopiston tutkimuksen laaja-alaisesta kansainvälisestä tasosta.
Kirjoittaja on Lapin yliopiston rehtori.