Suomen kook­kain Biltema avataan hel­mi­kuus­sa Kem­pe­lees­sä

Autotarvikkeista kodin tuotteiden tavarataloksi laajentanut ruotsalainen Biltema avaa Kempeleessä Suomen viidennen ja samalla suurimman myymälänsä.

Ajan kanssa. Vaikka Biltemalle valmistuu toimitilat Kempeleeseen marraskuussa, avajaiset pidetään helmikuussa, tavaratalon toimitusjohtaja Petri Marttila aikatauluttaa.
Ajan kanssa. Vaikka Biltemalle valmistuu toimitilat Kempeleeseen marraskuussa, avajaiset pidetään helmikuussa, tavaratalon toimitusjohtaja Petri Marttila aikatauluttaa.

Autotarvikkeista kodin tuotteiden tavarataloksi laajentanut ruotsalainen Biltema avaa Kempeleessä Suomen viidennen ja samalla suurimman myymälänsä.

Zeppelinin kauppakeskuksen tuntumaan 4 100 neliön suuruinen tavaratalo valmistuu marraskuussa. Kempeleen Bilteman toimitusjohtajan Petri Marttilan mukaan avajaisia vietetään kuitenkin vasta helmikuussa, koska "henkilöstön valinta ja tuotteiden hyllyttäminen tavaratalossa ottaa aikansa."

Hänen mukaansa avajaisilla ei ole kiire siksikään, että liikepaikkaa ehdittiin etsiä Oulun seudulta pitkään. Riittävän kookasta ja liikenteellisesti hyvää tonttia
haettiin ensiksi Oulusta, mutta Kempeleestä sellainen löytyi.

Kempeleestä järjestyneeseen tonttiin Petri Marttila on tyytyväinen. Esimerkiksi Helsingissä, Espoossa ja Tampereella Biltema hänen mukaansa laajentaisi heti, jos vain se olisi mahdollista.



Kuvastoa painetaan
13,5 miljoonaa


Tavarataloketjuksi kasvanut Biltema perustettiin Ruotsissa 1963 auton varaosia ja tarvikkeita myyväksi postimyyntiyritykseksi. Se on 40 vuodessa kasvanut alansa pohjoismaiden suurimmaksi, jolla on Ruotsissa, Norjassa ja Suomessa yhteensä 23 tavarataloa.

Ennen Kempeleeseen valittavaa henkilöstöä Biltema työllistää Suomessa 110 työntekijää. Suomen neljän tavaratalon myynti oli vuonna 2003 yhteensä noin 35 miljoonaa euroa, josta postimyynnin osuus oli noin 10 prosenttia.

Marttilan mukaan Bilteman tuotevalikoima on vuosikymmenten aikana voimakkaasti monipuolistunut. Tavaratalonimike on hänen mukaansa hyvin perusteltu, sillä tuotteet kattavat veneilyn, vapaa-ajan, kodin kunnostamisen ja rakentamisen. Autojen varaosien ja tarvikkeiden osuus noin 13 500 tuotteen valikoimasta on hänen mukaansa enää noin kolmannes.

Biltema noudattaa edelleen perustajansa Sten-Åke Lindholmin perusajatusta, jonka mukaan yritys ostaa tuotteensa suoraan valmistajilta. Leimallista yritykselle on myös sen tapa markkinoida tuotteitaan kuvaston avulla. Kahdesti vuodessa ilmestyvää kuvastoa painetaan 13,5 miljoonaa kappaletta.

Mainos
Kalevan pelit

Pelaa Kalevan digitaalisia pelejä

Aivojumppaa tai rentoa ajanvietettä – löydä suosikkisi klassikoiden ja uutuuksien joukosta.

Aloita pelaaminen
Ilmoita asiavirheestä