Turussa pidettävässä evankelisluterilaisessa kirkolliskokouksessa nousee tällä viikolla käsittelyyn arkkipiispan asema. Kokouksen käsittelyyn tulevassa aloitteessa ehdotetaan, että arkkipiispasta tehtäisiin kirkolle yksiselitteinen päämies ja johtaja. Perusteluna on muun muassa se, että niin sanottua kirkon ääntä käyttää tällä hetkellä milloin mikäkin taho. Aloitteen tekijöiden mielestä tämä aiheuttaa epäselvyyttä kirkon linjasta.
Ajatus arkkipiispan aseman vahvistamisesta muihin piispoihin nähden ei ole uusi. Vastoin yleistä olettamusta arkkipiispa ei nyt ole muiden piispojen esimies vaan Turun hiippakunnan piispa, jolla on muutamia koko kirkkoa koskevia tehtäviä. Hän on muun muassa kirkolliskokouksen, piispainkokouksen ja kirkkohallituksen puheenjohtaja.
Tätä kautta arkkipiispan rooli on lähtökohdiltaan hiukan painavampi kuin muiden piispojen -- ja tämän painavammaksi sitä ei kannata tehdäkään. Jos arkkipiispasta tehtäisiin jonkinlainen ylipiispa, muutettaisiin suomalaista kirkollista perinnettä, jossa viisautta ja linjavetokykyä oletetaan olevan muuallakin maassa kuin arkkipiispan kansliassa Turussa.
Arkkipiispan jo nykyisellään näkyvän aseman takana on myös se, että viestimet ovat tavanneet kysyä kirkon kantaa arkkipiispalta. Myös piispakunnan työnjako näyttää edelleen olevan sellainen, että arkkipiispan annetaan puhua muidenkin piispojen puolesta, ja jos näkemyseroja on, niitä ei juuri tuoda julki. Näin ei tarvitsisi olla.
Ylipiispa-ajattelu muistuttaisi lähinnä katolisen kirkon järjestystä, jossa viisaus tai harkintakyvyttömyys on yhden henkilön eli paavin päässä. Selkeä ratkaisuhan se on, mutta pohjoismaiselle ajattelutavalle vieras. Aloitteen perusongelmia ei poista sekään, että muun maan päätösvaltaa arkkipiispan valinnassa lisättäisiin. Voi myös kysyä, onko kirkolla joka asiassa edes tarpeen olla yksi ääni. Tuskin.
Ongelmallista arkkipiispan vallan kasvattaminen olisi myös siksi, että se edelleen lisäisi teologien valtaa kirkossa. Sekään ei taida olla suunta, johon jäsenkatoa potevan kirkon kannattaisi edetä. Esimerkiksi yhteiskunnallisessa arvokeskustelussa kirkon maallikkopäättäjät ovat yhtä päteviä lausunnon antajia kuin teologit.
Maallikoiden rooli on kirkossa jäänyt pimentoon osaksi maallikoiden oman uskalluksen puutteen vuoksi. On totuttu, että äänessä ovat piispat ja muut teologit. Jos kirkon äänen käytössä jotain pitäisi muuttaa, liikkeelle kannattaisi lähteä tästä.