Viiniä ja olutta on ihmiskunta osannut valmistaa tuhansia vuosia, mutta paloviina on suhteellisen myöhäinen keksintö. Sen tekivät arabialaiset 900-luvulla ja Eurooppaan taito levisi hiljakseen 1200-1300 luvuilla. Virolaisesta viinanpoltosta on tietoja 1500-luvulta, mutta tuolloin ainetta myytiin vielä kallisarvoisena lääkkeenä.
Suurimittainen viinan valmistus alkoi sen jälkeen, kun Pietari Suuri oli perustanut Venäjälle uuden pääkaupungin Pietarin 1700-luvun alkupuolella. Kaupunki kasvoi nopeasti. Suuressa Pohjansodassa oli Baltia siirtynyt ruotsalaisilta venäläisille, joten Pietari ei ollut tullimuurin takana. Viron kartanoista alettiin toimittaa sinne elintarvikkeita, mutta ennen kaikkea viinaa.
1700-luvun lopulla oli Viron kartanoissa jo 731 viinanpolttimoa, ja vuodessa ainetta tuotettiin yhteensä noin kahdeksan miljoonaa litraa. Se hupeni kaikki Pietarin janoisiin suihin eikä piisannutkaan. Kesäisin viinaa kuljetettiin laivoilla, talvella sitä kiskoivat itäänpäin pitkät rekikaravaanit. Vilja - ja myöhemmin myös peruna - kannatti jalostaa janoisille venäläisille.
Baltiansaksalainen aateli rikastui viinanpoltolla riuskasti. Pietarissa väki senkuin lisääntyi eivätkä kartanoiden viinakeittämöt jaksaneet kokata tarpeeksi juotavaa. Niinpä 1800-luvun loppupuolella perustettiin Moen tehdas, jossa spriitä alettiin tislata teollisissa mitoissa.
Viron viinatehtailijoiden elo oli ruusuista, mutta suhdanne katkesi kuin veitsellä leikaten, kun 1914 alkoi ensimmäinen maailmansota. Tsaari Nikolai II arveli, etteivät venäläiset sotilaat pärjää saksalaisille selvin päin saati humalassa ja julisti valtakuntaan kieltolain. Sotatilan vuoksi ei vientiäkään voitu harjoittaa.
Maailmansodan seurauksena bolshevikit kaappasivat vallan Venäjällä, mutta Viron viinamiesten kannalta tilanne ei parantunut, sillä Lenin päätti jatkaa kieltolakia. Keskieurooppa ei tullut viennin kannalta kyseeseen, siellä suuret tehtaat tuottivat pirtua halvemmalla, kuin virolaiset. Teollisuushaaran pelasti 1919 voimaan tullut Suomen kieltolaki. Suomenlahden yli alettiin kuljettaa kanistereita suunnilleen kaikella kalustolla, joka veden pinnalla kellui.
Suomen poliitikot kävivät tietenkin virolaisten virkaveljiensä kimppuun. Olihan se ennenkuulumatonta, että heimoveljet sabotoivat naapureiden vilpittömiä raitistumispyrkimyksiä. Riigivanem (presidentti) Konstantin Päts vannoikin 1921, että salakuljetus loppuu. Viron valtion viinavarastoista ei myydä enää litraakaan salakuljettajille. Sitten järjestettiin erikoinen näytelmä.
Tallinnan edustalla oleva Naissaar oli rauhallinen paikka, rannikkotykistön hallitsemaa sotilasaluetta. Sen satamaan perustettiin viinavarasto. Tallinnan satamassa lastattiin pirtu kauppalaivoihin, jotka papereiden mukaan olivat matkalla Puolaan tai Saksaan. Ne purkivat lastinsa Naissaareen, josta Suomeen menevät salakuljetuspaatit sitten hakivat pirtun ja maksoivat muuten Suomen markoilla. Pätsin omatunto oli puhdas - valtion spriitä ei oltu virallisesti myyty Suomeen meneville aluksille.
Miksi huippupoliitikot alentuivat moiseen juonitteluun? Syy on ilmeinen: Viron valtion budjettituloista 25 prosenttia tuli pirtukaupasta.
Tuonaikainen Viron Suomen suurlähettiläs Oskar Kallas lähetti murheellisen raportin Viron ulkoministeriölle. Suomalaiset ivailevat Viroa ja kabaree-esityksissä tehdään pilaa virolaisista pirtukauppiaista.
"Kun yritin saada pidennystä meidän 10 miljoonan lainamme maksuun, niin minulle sanottiin, että Virohan on nyt yhteistyössä salakuljettajien kanssa ja Suomen rahaa tulee taatusti niin paljon, että lainan voi maksaa ilman vaikeuksia", kirjoitti Kallas tiedoksi kotipuoleen.