Kolumni

Suomen kesään kuu­lu­vat koleus ja sade

Palaako helle ensi viikolla? Pian taas +27! Katso koska lämpö palaa! Sade vihmoo ja viluttaa.

Palaako helle ensi viikolla? Pian taas +27! Katso koska lämpö palaa! Sade vihmoo ja viluttaa.

Siinä otsikkoja viime päivien iltapäivälehdistä. Samoja kysymyksiä ja toiveita toistuu kahvipöytien ja somen keskusteluissa. On kuulemma syksy tullut, kun on niin koleaa.

Ja kissan viikset, näin nätisti sanoen. Eihän syksy heinäkuussa ala.

Ilmatieteen laitoksen mukaan kesäkuun keskilämpötila oli koko maassa pitkäaikaista keskiarvoa korkeampi, paikoin jopa harvinaisen korkea.

Sekoittiko kesäkuun lämpö suomalaisten päät? Helle on Suomen oloissa poikkeustila ja +15 aivan tavallinen kesäsää, jossa ei pitäisi olla mitään marinan aihetta. Ei vaikka vähän koleasti tuulisi siihen lisäksi.

Ilmatieteen laitoksen pitkän ajan tilastossa Oulun seudun kesäkuun keskilämpötila on 13 astetta ja heinäkuun 16 astetta.

Viime päivien sää on ollut aivan normaali heinäkuun puolenvälin sää. Lisäksi keskiarvosta seuraa suoraan se, että keskimäärin joka toinen vuosi jäädään näiden lukemien alle.

Asiaa voi tarkastella myös toisella mittarilla, sillä Ilmatieteen laitoksella tilastoitavien lukuisten asioiden joukosta löytyy sellainenkin käsite kuin kesäinen päivä.

Kesäiseksi katsotaan päivä, jolloin aurinko on paistanut vähintään kuusi tuntia, päivän ylin lämpötila on kohonnut 20 asteen yläpuolelle ja päivän sademäärä on enintään yksi millimetri.

On harvinaista, että millään eteläsuomalaisellakaan paikkakunnalla koetaan yli 60 tämän määritelmän mukaista kesäpäivää vuodessa. Jyväskylän pohjoispuolella jo 40 päivän vuosisaldo on poikkeus.

Näistä kesäpäivistä osa voi lisäksi osua muille kuin varsinaisille kesäkuukausille, mutta syyskuinen kesäpäivä ei ymmärrettävästi tunnu lomansa jo pitäneelle yhtä hienolta kuin se heinäkuinen rannalla vietetty.

Menetetyn kesäpäivän harmittelun sijaan voisi tehdä niitä puuhia, joihin kulloinenkin ilmanala on omiaan.

Ei ole parempaa säätä hillasuolla kulkemiseen kuin kolea ja reippaasti tuulinen päivä. Helteellä tulisi hiki ja paarmat pommittaisivat.

Pyöräilyä ja kotiseutumatkailua käymättömillä kolkilla voi harrastaa lähes joka säällä. Päivässä ehtii polkea kymmeniä kilometrejä, kun kiireen pitämisen sijaan pitää evästaukoja.

Sateella kala syö hyvin, väittävät. Isokaan sade ei kastele, jos on kunnon sadevaatteet.

Ja vaatteistahan tämän ei pitäisi jäädä kiinni, sen verran monenlaista mitä-lie-texia nykyään on tarjolla.

Jos onkiminen ei kiinnosta, voi ottaa käteen sen klassikkokirjan, joka aina on jäänyt kesken. Esimerkiksi Volter Kilven Alastalon salissa tai Claude Lévi-Straussin Tropiikin kasvot.

Jos sade taukoaa ja tekee mieli takaisin pyörälenkille, kirjan voi huoletta jättää kesken. Kesken se olisi jäänyt joka tapauksessa, kuten aiempinakin kesinä.

Ja niin edelleen. Jos kesänsä suunnittelee niiden muutaman hellepäivän varaan, saa varautua siihen, että suurin osa suvesta menee odottaessa.

Sama on muinakin vuodenaikoina. Jos antaa ihannesään – tai paremminkin sen puuttumisen – rajoittaa menemisiään tai tekemisiään, jää paljosta paitsi.

En haluaisi uskoa, että suomalainen on taantunut neljän seinän sisään niin paljon, että antaa huonoksi katsomansa sään määrätä elämäänsä.

Viimeisenä keinona voi kääntää asioiden tilan voitoksi vaikka hampaat irvessä.

Muistanpa erään juhannusaattoillan muutama vuosi sitten, kun Etelä-Suomessa ”nautin” 9 plusasteen lämpötilasta ja vilpoisesta vesisateesta.

Oulussa sää olisi ollut sama, mutta saunan jälkeen piti istua tovi ulkona sateessa ihan vain siitä ilosta, ettei etelässä ollut hyttysiä.