- Monet Venäjän-tuntijat ovat minulle venäläistä luonnetta selittäneet siten, että se aina taipuu, kun se tuntee edessään luonteeltaan vahvemman. Jos tämä pitää paikkansa, on suuri virhe säikähtää, päinvastoin on syytä panna kova kovaa vastaan eikä pelästyä uhkauksia, vaan pitää oikeuksistaan taipumattomasti kiinni.
Ei. Kyseessä ei ole tämän päivän keskustelu Ukrainan kriisistä ja sen mukanaan tuomista Venäjän vastaisista talouspakotteista. Nämä mietteet on kesällä 1928 kirjannut raporttiinsa Suomen Viron-lähettiläs Aarne Wuorimaa. Raportin otsikko oli Mietteitä Suomen ulkopolitiikasta.
Wuorimaan mielestä itänaapuri oli aina vaaraksi Suomelle, olivatpa Moskovassa vallalla bolsevikit tai jotkut muut. Suomen moraalinen velvollisuus oli myös tukea etenkin Viroa.
Suomen ja Viron toisiinsa kietoutunutta historiaa valotetaan juuri ilmestyneessä Suomen Tallinnan-lähetystön historiateoksessa Kohtu 4 (SKS). Kirjan tekijä on tietokirjailija Jussi Pekkarinen, joka työskentelee ulkoministeriössä tutkijana.
Kohtu 4 on suurlähetystön osoite.
Huonoja ja vielä huonompia vaihtoehtoja
Ennen toista maailmansotaa Suomea ja Baltian maita yhdisti yhteinen vihollinen - Neuvostoliitto.
- Kaikki pelkäsivät sen hyökkäystä. Tukea ja turvaa kaivattiin, muistuttaa Jussi Pekkarinen.
Maat miettivät 1920- ja 1930-luvuilla tilanteeseen eri ratkaisuvaihtoehtoja. Suomessa pyöriteltiin vaihtoehtoina reunavaltiopolitiikkaa, tukeutumista Kansainliittoon sekä pohjoismaista yhteistyötä. Ja kuitenkin talvisodan sytyttyä Suomi oli yksin.
Viron tilanne oli Pekkarisen mukaan jopa Suomea huonompi. Sen mahdollisia liittolaisia olivat vastahakoinen Suomi ja muut heikot Baltian maat.
- Viron ulkoministeri Friedrich Akel kiteytti vuonna 1936 tilanteen niin, että Viro pelkää tietysti Saksan ja Neuvostoliiton välienselvittelyä, koska tuolloin Viro joutuu niiden väliin taistelutantereeksi. Mutta vielä enemmän Viro pelkää, että Saksa ja Neuvostoliitto pääsevät sopuun, koska tuolloin ne jakavat Viron. Oli siis huonoja ja vielä huonompia vaihtoehtoja, Pekkarinen sanoo.
"Älkää pommittako Tallinnaa"
Tammikuussa 1940 Suomen Tallinnan-lähettiläs P.J. Hynninen raportoi Viron kansan tuntevan myötätuntoa taistelevaa Suomea kohtaan. Sen sijaan "määräävillä tahoilla, erinäisiä poikkeuksia lukuun ottamatta, katsotaan Suomen esiintyneen liian taipumattomana neuvotteluissa Neuvostoliiton kanssa."
Hynninen sanoi virolaisten yrittävän välttää venäläisten ärsyttämistä kaikin keinoin. Lähettilään mukaan Viron valtiojohto kehui maan taitavaa ja kaukonäköisesti hoidettua ulkopolitiikkaa.
- Samalla unohdetaan kuinka neuvostolaiset sotilasjunat vyöryivät edestakaisin ja rajan yli esteettä ja tarkastuksetta, kuinka Sovjetin laivasto liikkuu Viron aluevesillä kuin kotonaan ja kuinka sen lentolaivueet tukikohtien ohella hallitsevat Viron ilma-aluetta, Hynninen kirjoittaa.
Neuvostoliiton ilmavoimat käytti Virossa olleita lentotukikohtiaan pommittaessaan Suomea, ja tämä tietysti herätti Suomessa vihaa. Viron ystävänä tunnettu professori Lauri Kettunen kävi tammikuussa 1940 Virossa ja tapasi siellä maan pääministerin Jüri Uluotsin.
Kettunen kertoi tapaamisen tuloksista: Hän (Uluots) piti luonnollisena, että suomalaisilla on oikeus pommittaa tukikohtia, "kun ette, Herran nimessä, vain Tallinnaa pommita".