Suomea verrataan usein Ruotsiin. Aihetta on. Yhteiskunnat muistuttavat suuresti toisiaan. Tasa-arvo, demokratia, oikeusvaltio, suuri julkinen sektori ja usko koulutukseen löytyvät molemmista. Samoin sekä Suomessa että Ruotsissa poliittinen järjestelmä on vakaa. Poliisiin, virkavaltaan ja oikeuslaitokseen luotetaan lähes varauksetta.
Muuan diplomaatti totesikin kerran Venäjästä puhuessaan, että oikeastaan Suomi ja Ruotsi ovat kummallisuuksia maailmassa. Ne ovat lintukotoja. Keskiverto maa maailmassa on kuin Venäjä: moni modernin valtion perusominaisuus joko puuttuu kokonaan tai ontuu pahasti.
Ruotsalaisen hyvinvointivaltion isäksi mainitaan usein valtiomies Per Albin Hansson. Hän totesi valtiopäivillä 1928: ”Hyvässä kodissa ei ole etuoikeutettuja eikä syrjäytettyjä perheenjäseniä, ei lellikkejä eikä kaltoin kohdeltujakaan. Siellä kukaan ei katso toiseen ylhäältä alaspäin, siellä kukaan ei yritä tavoitella itselleen etua toisten kustannuksella, vahva ei polje jalkoihinsa eikä ryöstä heikkoa. Hyvässä kodissa vallitsevat tasa-arvoisuus, toisista huolehtiminen, yhteistyö, avuliaisuus.”
85 vuotta myöhemmin tuo ihanne on edelleen elossa. Vaikka Ruotsista kaikuu useita heikkoja ja vähän vahvempia signaaleja ”kansankodin” murenemisesta, Hanssonin puhe muistetaan yhä, sen ideaan uskotaan.
Suomessa sen sijaan näyttää paljon häijymmältä. Etuoikeutettujen ja syrjäytyneiden välillä oleva kuilu kasvaa, yhteisöllisyys murenee, välinpitämättömyys kasvaa ja avuliaisuus on yhä useammin satunnaista. Mitenkään tavatonta ei ole omissa ulosteissaan päiväkausia maannut vanhus tai omiin oloihinsa unohdettu pikkulapsi.
Poliittisen päätöksenteon puolella riitaa on melkein kaikesta alkaen hyvinvointivaltion perusteista päättyen ulko- ja turvallisuuspolitiikkaan, talouspolitiikkaan sekä Eurooppa-politiikkaan. Kansanedustajat ja heidän luottamuksensa varassa toimivat ministerit eivät kykene pysäyttämään valtion ja kuntien velkaantumista, vaikka itse ongelmasta vallitsee laaja yksimielisyys.
Kaiken tämän päälle julkisessa keskustelutilaisuudessa heiluu puukko kuten kävi Jyväskylässä.
On heräämisen aika. Eurooppalainen talouskriisi on vienyt liikaa poliittisten päätöksentekijöiden huomiota ja antanut hiljaisen tekosyyn jättää suuret päätökset tekemättä Suomessa.
Aikaa veivaamiseen ei enää ole. Suomen on löydettävä uudelleen olemassaolonsa idea. Suomi rakennettiin sotien tuhoista hyvällä yhteispelillä. Tavoitteena oli vaurastua ja luoda sekä aineellisia että henkisiä turvaverkkoja. Hyvinvointivaltio onnistuttiin pitämään hengissä 1990-luvun talouskriisin melskeissä. Tarvittiin valtiomiestaitoa, tahtoa ja yhteistyötä.
Suomen ei tarvitse tyytyä ankeaan talouteen tai epävarmaan tulevaisuuteen. Omista päätöksistä ja omasta työstä se on kiinni. Ja Suomen ideasta, johon kansa uskoo.