Kirjoittaja on Finanssialan Keskusliiton toimitusjohtaja.
Pääministeri Matti Vanhanen kutsui Finlandia-taloon kolmisensataa yhteiskunnallista toimijaa keskustelemaan Suomen EU-politiikan peruslinjauksista sekä valmistelemaan myöhemmin keväällä annettavaa valtioneuvoston EU-selontekoa. Nyt valmisteltava selonteko on jäseneksi liittymisemme jälkeen vasta ensimmäinen kokonaisvaltainen selonteko Suomen ja Euroopan unionin suhteista. Aikaisemmin eduskunta on keskustellut EU-asioista ainoastaan uusien sopimusten täytäntöönpanon yhteydessä.
Tilausta kunnon kansalliselle EU-debatille on. Ja mikäpä olisi sen parempi ajankohta politiikan perusteelliselle pöyhinnälle kuin kevät ennen europarlamentin vaaleja.
Pääministeri totesi haluavansa mahdollisimman käytännönläheisen unionin, joka saa aikaan tuloksia ja johon kansalaiset voivat luottaa. "Unioni ei etene iskulausein, liput ja oodit ovat vain pintaa," pääministeri totesi. On helppo yhtyä tähän ajatukseen. Euroopan unionin pahin ongelma on juuri juopa sanojen ja tekojen välillä.
Suomen etu on, että päätökset tehdään yhteisissä toimielimissä, ei suurten jäsenvaltioiden tapauskohtaisesti koolle kutsumissa kekkereissä. Millainen vaikuttamisstrategiamme sitten tulisi olla? Meidän pitää noudattaa teollisista prosesseista tuttua JOT-periaatetta eli olla oikeaan aikaan oikeassa paikassa etujamme valvomassa. Emme aina suhtaudu eurooppalaiseen vaikuttamiseen riittävän vakavasti.
Suomessa monet pyrkivät saamaan ajatuksiaan mukaan Suomen hallitusohjelmaan. Kesän eurovaalien jälkeen nimitettävä komissio valmistelee poliittisen ohjelmansa hyvin samanlaisella kaavalla kuin Suomen hallitus oman ohjelmansa. Onkin valitettavaa, ettei komission ohjelmaa meillä tutkita yhtä tarkalla silmällä kuin kotimaista hallitusohjelmaa.
Vaikuttaminen edellyttää EU-politiikassakin selkeitä tavoitteita. Mielestäni tällä hetkellä Suomen EU-politiikalla tulisi olla ainakin kolme prioriteettia.
Ensinnäkin Suomen on oltava aktiivinen sisämarkkinoiden vahvistamisessa. Kriisistä selvitäkseen eri jäsenvaltiot ovat hyväksyneet toisistaan poikkeavia kansallisia ratkaisuja ja tulkintoja. Erityisesti pienen valtion toimijoiden kannalta tämä on epätoivottua kehitystä. Siksi on tärkeää palata sisämarkkinoiden integraatiossa kriisiä edeltävälle tasolle. Tämä ei tapahdu ilman määrätietoista sisämarkkinoiden uudelleen rakentamista.
Kilpailuneutraliteettiin on kiinnitettävä huomiota sekä eri valtioiden että eri toimijoiden välillä. Suomi on yksi EU:n terveimpiä valtiontalouksia ja Suomen pankkijärjestelmä on terveellä pohjalla. Tätä asemaa meidän on nyt kyettävä hyödyntämään ilman että eri maiden tukitoimet vääristävät kilpailutilannetta.
Meillä rahoitusmarkkinatoimijat eivät ole kriisissä, vaan toimenpiteiden tarve johtuu vientikysynnän nopeasta heikkenemisestä ja kansainvälisten pääomamarkkinoiden ongelmista. Tästä johtuen Suomelle eivät sovellu samanlaiset toimenpiteet kuin monissa muissa maissa. Toisaalta voimme nyt käyttää hyvinä aikoina ansaittua joustovaraamme.
EU-tasolla finanssikriisistä selviämiseksi tehtävien toimenpiteiden pitää olla mahdollisuuksien mukaan sekä ajallisesti että sisällöllisesti rajattuja. Tällä hetkellä tarvitaan enemmän koordinaatiota erityisesti jäsenvaltioiden tukitoimenpiteiden osalta, jottei valtiontuki liiallisesti vääristä markkinoita.
Toinen keskeinen ajankohtainen tavoite liittyy rahoitusmarkkinavalvonnan yhtenäistämiseen. Tarve entistä koordinoidummalle valvonnalle EU:ssa on täysin kiistaton. Tarvitsemme parempaa ja tehokkaampaa valvontaa, joka huomioi muutokset suomalaisessa ja eurooppalaisessa toimintaympäristössä.
EU:n rahoitusmarkkinoiden valvontajärjestelmä on hajanainen ja säännöt on luotu nykyisestä poikkeavana aikana. Yksi ratkaisu voisi olla Euroopan keskuspankkijärjestelmän kaltaisen Euroopan valvontaviranomaisten järjestelmän aikaansaaminen. Siinä vakausvalvontaa koordinoisi erityisesti kansainvälisten ryhmien osalta EKP:n yhteydessä toimiva keskusviranomainen ja maakohtaisesti markkinavalvonnasta vastaisivat edelleen keskusviranomaisen antamiin puitteisiin tukeutuen kansalliset valvojat.
Kuten pääministeri Vanhanenkin totesi, eurooppalaista finanssivalvontaa vieroksutaan turhaan. Liian usein meilläkin koetaan, että kansallinen valvonta on aina parempaa kuin yhteinen koordinoitu valvonta. Suomen on oltava aktiivinen keskustelussa eurooppalaisten valvontarakenteiden tulevaisuudesta. Meillä on hyvät edellytykset tähän, sillä suomalaisten valvojien asema valvojien verkostoissa on vahva ja meillä on tuore valvontarakenne ja lainsäädäntö, joka ottaa huomioon eurooppalaisen kehityksen.
Kolmanneksi unionin on keskityttävä siihen, mitä se parhaiten osaa eli ylikansallisten normien luomiseen ja tätä kautta toimintaympäristön vakauden ja oikeusvarmuuden lisäämiseen. Aikana, jolloin paineet lisätä valtion roolia ja sääntelyä vähän alalla kuin alalla ovat kasvamaan päin, on vältettävä lainsäädäntötoimenpiteiden osalta ylilyöntejä
Kriisit ovat luonteeltaan sellaisia, että ne lisäävät lainsäätäjiin kohdistuvaa painetta ratkaista ongelmia lisäregulaatiolla. Lainsäädännön puutteiden korjaaminen onkin tärkeä osa unionin kehittämistä. Kaikessa sääntelyssä on kuitenkin tärkeää pitää kiinni paremman lainsäädännön tavoitteesta. Kunnolliset vaikutusarvioinnit on tehtävä myös toimittaessa aikapaineessa. Suhteellisuusperiaatteen noudattaminen on keskeistä myös kriisioloissa.
On tärkeää, että toimenpiteet ovat oikein kohdennettuja, oikein mitoitettuja ja mahdollisuuksien mukaan tilapäisiä, erityisesti kun on kyse julkisen sektorin työntymisestä yksityisten toimijoiden reviirille.