Suomen EM-joukkue tuli Göteborgin EM-kisoihin viime hetken loukkaantumisten heikentämänä, mutta palaa kolmen mitalin ja kahden pistesijan kera. Tulos ylittää kirkkaasti kaikki odotukset, joita kisojen alla oli. Urheiluliiton valmennusjohtaja Jarmo Mäkelä kuvasi menestystä valmennuksen voitoksi.
- Tämä oli voitto valmennukselle. Jos kisat olisivat olleet viikkoa aiemmin, Jukka Keskisalon ja Olli-Pekka Karjalaisen mitalit olisivat voineet jäädä saamatta. Nyt kunnon viimeistely onnistui, Mäkelä jakoi kiitosta Keskisalon ja Karjalaisen valmentajille Tommy Ekblomille ja Arto Rinta-aholle.
Estejuoksun mestariksi kirinyt Keskisalo, moukarinheiton EM-kakkonen Karjalainen ja keihäänheiton EM-kakkonen Tero Pitkämäki tekivät Mäkelän silmissä Göteborgissa tärkeän läpimurron kansainväliseen arvokisamenestyjien joukkoon.
- Tämän jälkeen on turvallista lähteä rakentamaan projektia kohti Osakaa, Pekingiä ja Berliiniä, Mäkelä viittaisi ensi vuoden MM-kisoihin, sitä seuraaviin kesäolympialaisiin ja vuoden 2009 MM-kisoihin.
Pelkkää kiitosta valmennusjohtaja ei joukoilleen jakanut. Mäkelän silmissä 49 suomalaisurheilijasta hyvin onnistuneisiin kuului kuusitoista urheilijaa. Kohtalaisesti onnistui kymmenen, loput epäonnistuivat. Mäkelä jäi kaipaamaan erityisesti pistesijoja, joita joissakin lajeissa olisi paremmalla onnistumisella ollut tarjolla.
- Pistesijoja odotettiin ja niitä oli tarjolla keihäänheitossa (miesten ja naisten) ja kuulantyönnössä. Lasken myös kymmenottelija Jaakko Ojaniemen tähän joukkoon, Mäkelä summasi.
Ruotsista otetaan mallia
Göteborgin EM-kisat olivat vielä rajumpi venäläisen naisurheilun voimannäytös kuin etukäteen arvioitiin. Venäjä oli mitalitilaston suvereeni ykkönen 34 mitalilla, joista peräti 12 oli kultaisia ja saman verran hopeisia. Tilaston kakkonen oli Saksa kymmenellä mitalilla, joista neljä oli mestaruuksia.
Ruotsi venyi kotikisoissaan yli maan yleisurheilijoiden päävalmentajan Thomas Engdahlin odotusten. Joukkue oli mitalitilaston kuudes koottuaan kuusi mitalia: kolme mestaruutta, yhden hopean ja kaksi pronssia. Ja päälle päätteeksi tuli 20 finaalipaikkaa, kun alkuperäinen tavoite oli 15.
- Kaikki onnistui todella upeasti, Engdahl hehkutti.
Mäkelän mukaan vuodenvaihteessa valmennusjärjestelmänsä tyystin uusineella Urheiluliitolla on syytä ottaa oppia Ruotsista. Hänen mielestään keskeinen ero kahden maan valmennusjärjestelmissä on se, että yleisurheilun alkeet oppineet nuoret pääsevät Ruotsin seuroissa heti ammattivalmentajien hoiviin.
- Me annamme muille maille eniten tasoitusta siinä, että suomalaisten huippujen valmennusta hoidetaan viikonlopputyönä ja iltatyönä, Mäkelä totesi.
Suomi oli EM-kisojen mitalitilastossa kahdestoista. Neljä vuotta sitten Münchenissä sijoitus oli 11:s.
Seuratoimintaa kehitettävä
Suomalaisten viime vuosien ongelmaksi on Mäkelän mukaan monessa muussakin perinteisessä olympialajissa noussut se, että seurojen toiminta on viime vuosina taantunut. Toiminnan elvyttämiseen hän toivoo apua valtiovallan ja eri lajiliittojen yhteistyöltä.
- Ateenan olympialaisten heikko menestys oli vaarallinen signaali, Mäkelä totesi.
Ensi vuonna yleisurheilijoiden kesän pääkilpailu on elokuinen MM-kisa Osakassa, Japanissa. Seuraavat EM-kisat järjestetään Barcelonassa 2010.