Euroopan unionille on puserruttu kahden vuoden ajan perustuslakia. Viikko sitten Brysseliin kokoontuneet EU-johtajat joutuivat myöntämään, että aika ei ollut vielä kypsä sovulle. Kokoukseen oli ladattu valtaisat odotukset, joten pettymys epäonnistumisesta oli sen mukaista.
Kaksi vuotta on loppujen lopuksi lyhyt aika laatia perustuslaki 25 maan yhteisölle. On hyvä muistaa, kuinka monta vuosikymmentä Suomessa viriteltiin perustuslain uudistamista.
Suomi vastusti alkusyksystä Italian esittämää tiukkaa aikataulua, että neuvottelut vietäisiin läpi vuoden loppuun mennessä. Perustuslaki olisi tärkeätä olla kuitenkin valmis ennen ensi kesäkuun eurovaaleja, mutta sitäkään ei kannata kiveen hakata. Kiireellä ei kannata pilata tasapainoista ja oikeudenmukaista ratkaisua.
Kansalliset intohimot jylläävät tunnetusti EU:ssa. Perustuslakineuvottelut kariutuivatkin Brysselissä kiistaan vallasta. Espanja ja Puola eivät olleet valmiita tinkimään äänivallastaan ministerineuvostossa.
Riidan siemen oli kylvetty kolme vuotta sitten Nizzassa. Ranska jyräsi silloin ratkaisun, joka antoi Espanjalle ja Puolalle maiden kokoon nähden kohtuuttoman suuren äänivallan. Ranska esti näin Saksan vaikutusvallan kasvun omaansa suuremmaksi.
EU tulee olemaan jatkossakin suurten maiden taistelutanner, jossa pienet tallaantuvat, jos tasapainoisesta vallanjaosta ei päästä sopuun.
Unionin yhteisen ulko- ja turvallisuuspolitiikan tiivistämisestä on jo laajaa periaatteellinen sopu.
Kotimaista keskustelua ovat syksyn ajan hallinneet epämääräiset käsitteet kuten turvatakuut ja rakenneyhteistyö. Poliitikot eivät ole halunneet kertoa kansalaisille, mitä unionin puolustusyhteistyön tiivistäminen käytännössä tarkoittaa.
Keskustelu on huipentunut kiistelyyn Suomen sotilaallisesta liittoutumattomuudesta. Ulkopoliittinen johto vannoo sokeasti liittoutumattomuuden nimeen, vaikka EU:n turvallisuusratkaisut tarkoittavat liittoutumista. Suomessa liittoutuminen halutaan tulkita ahtaasti vain Nato-jäsenyyteen.
Suomen hivuttautuu mukaan EU:n sotilaalliseen rakenneyhteistyöhön, mikä edellyttää jäsenmailta nopean toiminnan joukkoja.
Pääministeri Matti Vanhanen (kesk.) rohkeni lopulta Brysselissä kertoa jotain konkreettista rakenneyhteistyöstä. Suomen pitäisi perustaisi ammatti- tai sopimussotilasosasto, joka kykenisi lähtemään 5 - 30 vuorokauden kuluessa kriisinhallintaoperaatioihin. Nykyiset YK:n, EU:n tai Naton operaatioihin varatut joukot pääsevät perille 60 vuorokaudessa.
Suomalaisille sopivia tehtäviä voisivat olla muun muassa evakuointi- ja pelastusoperaatiot. Suomi on pyörtämässä kielteisen kantansa vaativiin kriisinhallintaoperaatioihin osallistumiseen. Miksi Suomi ei jatkaisi kunniakasta historiaa rauhanturvaamisessa?
Eduskunnan puhemies Paavo Lipponen on ollut oivallinen piiskuri hallitukselle ja tasavallan presidentille perustuslakineuvotteluissa. Nihkeästi puolustuksen tiivistämiseen suhtautunut ulkopoliittinen johto tuli neuvottelujen kuluessa hiljalleen Lipposen linjalle.
Suuret maat lähtevät omille teilleen integraation etujoukoiksi, jos perustuslaki viivästyy vuosilla. Saksan liittokansleri Gerhard Schröder toivotti Brysselissä muitakin kuin vanhoja jäsenmaita eturintamaan. Suomen kannattaa ottaa vakavaan pohdintaan Saksan tarjous.
Suomi jää pienenä, pohjoisena ja syrjäisenä maana uusien jäsenmaiden jalkoihin, jos se ei ole mukana integraation kärkijoukoissa. Suomen ei pidä jäädä EU:n reunavaltioksi.