Saksalainen psykiatri Mazda Adli esittää mielenkiintoisia tuloksia teoksessaan Stress and the city ihmisten pahoinvoinnista suurkaupungeissa. Hän selvittää aivotutkimuksilla ihmisen sietokykyä ja vertailee eri kokoisten asuma-alueiden vaikutusta ihmismieleen. Millaista onkaan elää ja toimia, kun autot täyttävät edestä, sivulta ja takaa koko näkökentän.
Adli asettaa kuvaan rinnakkain täyteen ahdetun sikalan ja ruuhkaisen katukuvan. Eläimille aiheutuva stressihän liiassa ahtaudessa olosta nykyään jo ymmärretään.
Ahdistusta aiheuttavat myös yksinäisyys ja irrallisuuden tunteet, jotka vaivaavat monia ihmismassojen keskellä eläviä. Seurauksena on eriasteisia mielenterveysongelmia, aggressiivisuutta ja väkivaltaa. Ne johtavat myös nautintoaineiden liikakäyttöön ja terapiahoitojen tarpeisiin.
Ihanteellisimpia asumisympäristöjä ovat alle 100 000 asukkaan taajamat tai kaupunginosat. Monet miljoonakaupungithan ovat syntyneet vasta viimeisten vuosikymmenien aikana eri puolille maailmaa. Verrattuna näihin Suomella on hienot mahdollisuudet tehdä ihmisystävällisempää asutuspolitiikkaa. Kannattaa siis vastustaa turhaa keskittämistä.
Adli pohtii asumisympäristöjen kehittämismahdollisuuksia ja uusia ideoita viihtyvyyden lisäämiseksi. Kaikki alkaa kaavoituksesta ja rakennusluvista. Tavoitteena pitäisi olla lähiyhteisöllisyyden elvytys. Hyvällä suunnittelulla saadaan ihmisen mielen, kehon ja kukkaron kannalta hyvinvointia. Se merkitsee myös parempaa maankäyttöä.
On tutkittu, että ihminen tarvitsee yksilöllisyyttä ja vapaata olotilaa lähipiirilleen, siis sopivan kokoista kotoista tilaa. Hän kaipaa mahdollisuutta luoda sosiaalisia yhteisöjä ympärilleen ja luontoa lähettyvilleen. Noin sata ihmistä riittää aktiiviseen kanssakäymiseen. Kuntien kannattaisi kaavoittaa alueita yksilön vapauden ja talouden kestävyyden pohjalta. Tulisi ottaa huomioon myös ilmastonmuutoksen edellyttämä energiatalous paikallisine pienlaitoksineen.
Lyhytnäköisen tonttikeinottelun asemesta pitäisi miettiä ratkaisuja nimenomaan sosiaalisen elämän kannalta. Tuore tutkimus Suomessa paljastaa, että esimerkiksi monet nuoret parit ostavat mieluummin kaupungin liepeiltä vanhan omakotitalon 150 000 eurolla kuin samanhintaisen yksiön keskustasta. Tällaisia tutkimuksia kannattaisi ottaa enemmän huomioon. Millaiset asumismuodot ovat ihmisille sopivia ja alueellisia tarpeita vastaavia?
Päiväkotien rakentamisessa kannattaisi edistää lapsen kehollisen älykkyyden lisäämistä ja luoda enemmän ulkoliikunnan mahdollistavaa luontoympäristöä karujen pikkupihojen sijaan. Yhteisöllisyyttä saataisiin rakentamalla sopivia harrastetiloja lasten ja ikäihmisten kesken.
Koulujen tulisi olla vieläkin joustavammin käytössä iltatoimintaa varten. Nykytekniikkaa soveltaen niistä voidaan tehdä lähiympäristön asukkaiden turvallisia kohtaamispaikkoja. Se on kokonaistaloudellisesti kustannustehokasta.
Palvelutalojen suunnittelussa voisi olla enemmän kodinomaisia vaihtoehtoja eri tyyppisille asukkaille. Yhteistiloja tarvitaan vuorovaikutuksen lisäämiseksi ja ylläpitämiseksi, lämpimiä käytäväyhteyksiä yksiköstä toiseen. Taajama-asumiseen, sekä kerros- että pientaloalueille, voisi muodostaa suljettuja pihoja ja puutarhoja korttelien sisään, niin että autoliikennettä vähennetään. Lähiyhteisöllisyyttä voidaan elvyttää näin naapurien kesken.
Asuminen kuuluu elämän perusedellytyksiin. Siksi on tärkeää keskustella inhimillisistä mahdollisuuksista kaavoituksen, rakennuslupien ja uusien alueiden toteutuksessa ja entisten korjaamisessa. Aloitetaanko Oulun seudulta?
Tuula Väyrynen
Kempele
Lue lisää lukijoiden mielipiteitä päivän Kalevasta!
Näin lähetät mielipidekirjoituksen Kalevaan.