Se on keskikokoinen, hyväryhtinen, sopivan vankka. Sen ilme on rehellinen ja luonne rauhallinen. Yhteistyökykyinen, jopa nöyräkin se on. Se ei poukkoile tai säntäile vaan liikehtii tasaisesti.
Useimmat arvostavat noita ominaisuuksia lähimmissä ihmisissään ja työtovereissaan, mutta on yksi joukko suomalaisia, jossa nuo piirteet yhdistyvät erityisen tarkasti. Nuo kuvaukset on annettu satavuotiaasta kotimaisesta hevosrodusta, suomenhevosesta. Sen juhlavuosi näkyy tänään Oulussa, jossa hevosparaati kulkee torilta Äimäraution raviradalle. Jo torstaina valtakunnallinen suomenhevosviesti käynnistyi Iissä. Siellä merkittiin kantakirjaan ensimmäinen suomenhevonen.
Suomenhevosen jalostamisen taustalla oli kansallinen herääminen ja halu puhtaan suomalaisen hevosrodun kehittämiseen. Sadan vuoden aikana suomenhevonen on kokenut nousuja ja laskuja. Sen määrä oli huipussaan vuonna 1950 ennen maatalouden koneistumista. Maassa oli lähes 410 000 suomenhevosta.
Sitten alkoivat traktorit tulla peltotöihin, väki rupesi muuttamaan kaupunkeihin, ja koko rodun kohtalo alkoi näyttää uhatulta. 20 vuotta sitten suomenhevosia oli jäljellä enää 14 000. Nyt tilanne on onneksi parempi: hevosharrastuksen suosion kasvu on nostanut suomenhevostenkin määrää. Tällä hetkellä niitä on 19 500.
Äkeitä, auroja tai muita maatalouskoneita, rekiä tai kärryjä kiskoneista suomenhevosista on omakohtaisia kokemuksia enää keski-ikäisillä ja sitä vanhemmilla ihmisillä. Nykyiset suomenhevoset ovat lähinnä ravihevosia ja ratsuja. Silti useimmilla suomalaisilla on vahva mielikuva oman maansa hevosesta. Nykyisen nuoren sukupolven kuvaa ovat todennäköisesti vahvimmin muokanneet elokuvat, joissa suomenhevonen on maataloustöissä tai savotassa työskentelevän miehen tai naisen uskollinen ja sitkeä työpari.
Viime sotien aikana suomenhevonen oli korvaamaton apu rintamalla. Yksin talvisodassa oli mukana 60 000 hevosta. Yhteiseen kansallinen muistiin kuuluu Tuntemattoman sotilaan kohtaus, jossa huoltoalikersantti Mäkilä rauhoittaa tykistökeskityksessä hevosta sanoen miehen ja hevosen kohtalon olevan "suuremmas käres". Hetken kuluttua kuolivat sekä mies että hevonen.
Kaikki tuo on nostanut suomenhevosen lähes myyttiseksi hahmoksi. Se ei tee rodulle vääryyttä, mutta liiallinen jalustalle kohottaminenkaan ei oikein rodun luonteeseen istu. Sehän on hyvin maanläheinen yleishevonen, jolle voi vain toivottaa pitkää ikää.
paakirjoitus@kaleva.fi