Suomeen han­ki­taan lää­kä­rei­tä Es­pan­jas­ta

Ulkomailta tulevien lääkärien määrä kaksinkertaistunut.

Virolaisten lääkäreiden keikkatyöt Suomessa yleistyvät. Niina Salokorpi on asunut Suomessa jo toistakymmentä vuotta.
Virolaisten lääkäreiden keikkatyöt Suomessa yleistyvät. Niina Salokorpi on asunut Suomessa jo toistakymmentä vuotta.
Kuva: Jukka-Pekka Moilanen

Ulkomaalaistaustaisten lääkärien määrä on kaksinkertaistunut Suomessa 2000-luvulla.

Eniten lääkäreitä tulee maahan Ruotsista, Venäjältä ja Virosta. Valtaosa jää Suomeen pitkäksi ajaksi.

”Virosta tulijat ovat poikkeus. Virolaisten väliaikainen työskentely Suomessa on lisääntymässä”, Suomen Lääkäriliiton varatoiminnanjohtaja Hannu Halila kertoo.

Ulkomailta tulleet lääkärit sijoittuvat erityisesti terveyskeskuksiin ja pieniin keskussairaaloihin.

Kainuu rekrytoi parhaillaan terveyskeskuslääkäreitä Espanjasta. Vt. ylilääkäri Paula Reponen kävi toukokuussa Barcelonassa haastattelemassa lääkäriksi Suomeen pyrkiviä.

Hakemuksia tuli kaikkiaan 44 espanjalaislääkäriltä, joista seitsemän valittiin. He opiskelevat nyt suomen kieltä Barcelonassa ja aloittavat työt näillä näkymin lokakuussa eri puolilla Kainuuta.

”Lääkäreitä rekrytoidaan Espanjasta, koska siellä talouskriisi on huonontanut lääkäreidenkin työtilannetta”, Reponen kertoo.

Lue lisää Sunnuntai-liitteestä.

Mainos
Kalevan pelit

Pelaa Kalevan digitaalisia pelejä

Aivojumppaa tai rentoa ajanvietettä – tutustu peleihin ja löydä suosikkisi.

Aloita pelaaminen
Ilmoita asiavirheestä