Lähteet: Nikkilä, Eino: Suksen
tarina ja Paasilinna, Arto: Hankien tarinoita.
Hiihtelen salometsän siimeksessä. Ympärilläni kohoaa jyhkeitä petäjiä ja pitkänhuiskia ikikuusia. Ajattelen, mitä kaikkea vanhat puut, nuo ronikyljet ja naavaparrat, ovat ehtineet pitkän elämänsä aikana nähdä. Ja kun lasken katseeni lunta myllertäviin suksenkärkiin, aikamatka sen kuin jatkuu - tuhansia vuosia menneisyyteen.
Pattijoelta löytyi 1949 veistetty puunpätkä, jonka iäksi selvisi tutkittaessa noin 3 700 vuotta. Todettiin, että kyseessä on lylymännystä tehty suksi. Pohjois-Norjan Rödöyn kallioon on 4 500 vuotta sitten piirretty hiihtävä mies.
Suksi-sanan iäksi on arvioitu noin 6 000 vuotta. Pohjolaa alettiin asuttaa heti jääkauden jälkeen, ja todennäköisesti sukset ovat olleet käytössä jo tuolloin, liki 10 000 vuotta sitten.
Kalliopiirroksissa hiihtäjän oheen on piirretty peuroja ja hirviä. Suksia käytettiin suurriistan pyynnissä. Myös pienriistaa pyytävät ansat käytiin virittämässä ja kokemassa hikilaudat huiskien. Kun vedet saivat kestävän jääpeitteen, potkaistiin sivakat liukuun kohti kala-apajia. Kaskitalouden aikaan noustiin kantavien keväthankien selkään ja liu'uteltiin pitkiäkin matkoja kasken kaatoon.
Jo kivikauden mies väsäsi oivan hiihtimen. Nahkoihin puettu karvaturri tutki metsissä ärristellessään petäjiä, jotka olivat nojollaan isoa kiveä vasten. Tällainen lylymänty eli janhus oli mitä parhainta suksiainesta, sillä vinon tyven alapuoleen kehittyy tiivistä, hyvin kovaa tervaista puuta.
Lylyisestä puusta tulee luistava suksi. Kun entisaikoina hiihdettiin eripituisilla suksilla, nimettiin pitempi luistosuksi lylyksi ja lyhyt potkaisusuksi oli kalhu. Potkusuksen pohjaan vedettiin karvanahka; sillä kun survaisi lylylle vauhtia, niin eipä lipsunut. Kalhusta käytettiin myös nimitystä koipipotka, koska siinä käytetty nahka oli poron, peuran tai hirven koipinahkaa.
Pysähdyn kopistelemaan saappaankannan ja suksen väliin paantunutta lunta. Tökin sauvanpiikillä tiiviiksi puristuneen lumen lohkoiksi ja irti.
Jään pyörittelemään sompakkoa kädessäni. Ajattelen, että et ole ihan nuorta juurta sinäkään.
Entisaikojen lylyn lykkijät kauhoivat yhdellä sauvalla, jonka alapään sompa taivutettiin vitsaksesta tai veistettiin pyöreästä puusta. Myös sauvan yläpää hyödynnettiin.
Metsästäjän porkan nokkaan tehtiin karhu- tai susikeihäs; mäkimaissa kulkeva rakensi sauvan päähän sivupiikin kiipeilyn apuvälineeksi. Poro- ja kalamies saattoivat hyötyä eniten lapiomaisesta sauvanpäästä, jolla oli hyvä kaapia lunta jäkälien, avannon tai vaikka leirinsijan päältä.
Yhdellä sauvalla huiskittiin 1800-luvun lopulle asti. Nykyistä kahden sauvan hiihtoa on opeteltu kuitenkin jo 1600-luvulla. Toisena sauvana saattoi olla keihäs, toisena käsijousi.
Kun pyyntivälineeksi kehittyi jalkajousi, se heilautettiin selkään sekä otettiin molempiin käsiin yhtä pitkät sauvat ja alettiin työnnellä entistä tehokkaammin kohti kaukaisia riistamaita.
Talvinen suurriistan pyynti oli kovaa touhua. Vehkeitten piti kestää. Sauvat tehtiin kuusesta, koivusta tai haavasta. Karjalan erämies veisti sauvan pihlajasta, koska sillä kesti hyvin mätkiä kiinni hiihdettyä ilvestä tai sutta.
Aurinko paistaa niin somasti, että hiihdän aavalle tulistelemaan. Tuikkaan 2,6 metriset sivakat hankeen. Totean, että vuosisadat ovat venyttäneet ja kaventaneet suksia; soista kaivetut muinaissukset olivat vain vähän yli metrin pitkiä ja 10-15 senttiä leveitä. Ja tyylikin on muuttunut sulavaksi liukumiseksi siitä, kun lylyn ja kalhun kanssa eräselkosissa loikittiin.
Peherrän tulet ja haukkaan evästä. Oikaisen lepäämään auringon alle, joka sekin taitaa olla melko iäkäs. Puhuvat, että olisi jopa hiihtävää suomalaista vanhempi.