Saamelaisalue ja saamelaisyhteisöt ovat vanhastaan monikulttuurisia. Saamen kulttuureja on Suomessa kolme ja suomalais- tai muuta valtaväestöä on kuulunut pohjoisiin yhteisöihin satoja vuosia. Suomalais-saamelaisia parisuhteita on ollut jo 1700-luvulla.
Yleisemmiksi nämä kaksikulttuuriset parit muuttuivat 1900-luvun puolivälin jälkeen.
Tarkastelen väitöstutkimuksessani saamelaismiesten suomalaisvaimojen asettumista vaimon, miniän ja yhteisön jäsenen rooliin.
Kuvaan, tarkastelen ja analysoin sitä, miten tulija näkee ja kokee itselleen entuudestaan oudon yhteisön ja sen toimintatavat, arvot ja normit. Olen halunnut antaa puheenvuoron tähän asti tutkimuksellisesti vaienneille eli suomalaisvaimoille.
Tutkimusta varten on haastateltu 33 suomalaissyntyistä saamelaismiehen vaimoa, jotka asuvat Suomen saamelaisalueella ja se on aiheeltaan ensimmäinen lajissaan.
Saamelaisalueella ei-saamelaisesta naisesta käytetään usein käsitettä riuku. Sana on alkujaan muinaisskandinaavinen laina rygr, joka tarkoittaa lähinnä emäntää. Riuku-sana tunnetaan kaikissa saamenkielissä, mutta sen käytön yleisyys vaihtelee alueittain ja kielittäin. Vaikka sana itsessään on neutraali, sitä saatetaan käyttää myös adjektiivinomaisesti nimettäessä nainen esimerkiksi ulkopuoliseksi, osaamattomaksi ja tavoiltaan sekä toiminnaltaan yhteisöön sopimattomaksi.
Uuteen yhteisöön asettuminen vaatii tulijalta paljon opettelua. Tulijan on hyvä oppia uutta kieltä, sekä puhuttavaa kieltä että puhetapaa. Kieli avaa yhteyttä yhteisöön ja helpottaa kanssakäymistä, mutta kielellä voidaan myös rajata ihmistä yhteisön ulkopuolelle.
Saamelaisyhteisön suomalaisvaimot ovat aktiivisia toimijoita kielellisen pääoman hankinnassa. Tutkimukseen osallistuneista lähes kaikki osaavat saamea.
Tutkimukseni myötä tuon keskusteluun termin saamelaistapaisuus, joka tarkoittaa toimimista ja elämistä samantapaisesti kuin saamelaisyhteisössä toimitaan. Arjen toimijuus on käsite, jolla kuvataan arjessa elämistä ja toimimista kuten kotitöiden tekemistä, ruoan laittoa, käsitöitä sekä yhteydenpitoa sukulaisiin ja yhteisöön.
Erilainen aikakäsitys on saattanut tuoda suomalaiselle uusia haasteita: täsmällinen kellon mukaan toimiminen ei aina onnistu jo perinteisten saamelaiselinkeinojen kuten poronhoidon kontekstissa.
Myös lapinpuvun käyttö vaatii pohdintaa ja neuvottelua siitä, käyttääkö vaimo lapinpukua sekä oikean käytön opettelemista.
Selvä ero nykysuomalaiseen yhteisöön on saamelaisyhteisön voimakkaassa sukukoheesiossa.
Sukulaisuus ja myös perhe on saamelaisyhteisössä edelleen laajempi käsite kuin mihin suomalaiset ovat tottuneet. Niin töissä, muualla arjessa kuin juhlissa sukulaisilla on merkittävä rooli.
Vaimoksi ja miniäksi tullessaan nainen asettuu osaksi sukuyhteisöä ja erityisesti naisten ketjua. Tässä hän tarvitsee apua niin kutsutuilta välittäjäpersoonilta: puolisoilta, muilta sukulaisilta ja yhteisön jäseniltä.
Tutkimus sijoittuu elämäkerralliseen sukupuolentutkimukseen. Suomalaisvaimojen toimijuus on aktiivista toimintaa saamelaisyhteisössä tarvittavien voimavarojen, kulttuurisen ja sosiaalisen pääoman, hankkimiseksi ja käyttämiseksi. Sosiaalinen pääoma tuottuu sosiaalisissa suhteissa ja verkostoissa, joista yksi tärkeimmistä on perhe. Olennaista kulttuurisen ja sosiaalisen pääoman käytössä on se, että yhteisö hyväksyy ja todentaa pääoman arvon.
Suomalaista monikulttuurisuuskeskustelua leimaa puhe muista ja toisista, usein vastakohtana meille. Yhteisön uusi jäsen saatetaan asettaa essentialliseen kategoriaan, hänen oletetaan toimivan, näyttävän ja puhuvan eri tavalla kuin yhteisön alkuperäiset jäsenet.
Tulija joutuukin käymään kulttuurisia neuvotteluja pääomien ja toimijuuden sopivuudesta.
Haluan nostaa tutkimuksessa esille pohjoisen ja myös koko suomalaisen yhteiskunnan luonnollisen monikulttuurisuuden. Saamelaisyhteisön suomalaisvaimot ovat voimavara, jotka pystyvät toimimaan kulttuuritulkkeina saamelaisen ja valtayhteisön välillä.
Heille muodostuu tietämystä vastaanottavan yhteisön toiminnasta ja tavoista samalla, kun he käyvät kulttuurisia neuvotteluja oman lähtökulttuurinsa toimintatapojen käytettävyydestä.
Samalla tavalla tulkkeina voivat toimia Suomeen muualta muuttaneet, kuten maahanmuuttajat. Monikulttuurisuus nähdään usein rasitteena ja ongelmia tuottavana. Näin sen ei kuitenkaan tarvitse olla: Tulijat ovat voimavara, ei rasite.
FL Outi Korpilähteen väitöskirja ”Kun pohjoisen matkasta tuli elämän mittainen. Suomalaisvaimot saamelaisyhteisössä” tarkastetaan Lapin yliopistossa 29.8. Korpilähde on syntynyt Rovaniemellä, asuu Inarissa ja on työskennellyt pitkään opettajana Saamelaisalueen koulutuskeskuksessa.
Kolumni