Kirjailija Jorma Etton runossa "Suomalainen" suomalainen vastaa kun ei kysytä, ähkyy kulkiessaan, huutaa rannalla ja vastarannalla, saunoo tietenkin, ja hänellä on kaveri - toinen suomalainen.
Valtiotieteen tohtori, suomalaisen identiteetin tutkija Jorma Anttila pitää tällaista pelkistystä pakostakin pulmallisena, koska se on omiaan vahvistamaan käsitystä, mitä ei välttämättä tarvitsisi olla. Silti käsitys elää sitkeänä. Miksi ei eläisi, sillä tällaiselle kuvalle löytyy vahvat perusteet.
Suomalainen vuonna 2007 on erilainen kuin suomalainen Suomen itsenäisyyden aamunkoitteessa 1917. On meissä samaakin. Suomalaisen sydämessä sykkii neitseellisen luonnon ääni, ja kipakat löylyt maistuivat yhtä makealle köyhän pirtissä 1917 kuin rikkaan lukaalissa 2007. Niin eri maailmoissa kuin elämmekin.
"Suomalaisuuden tiivistymänä voi pitää saunaa. Se on aina ollut jollain tavalla elämämme keskiössä. Siihen kiteytyvät monet suomalaisuuteen liitettävät merkitykset. Se on tänään sitä samaa vanhaa, mitä se oli vuonna 1917", Jorma Anttila arvioi.
Esineellistynyt identiteetti
Jorma Anttila asettelee sanoja pohtiessaan, mitä tuo paljon käytetty termi suomalaisuus pitää sisällään. Yksi asia on varma: sitä ei voi kiteyttää mihinkään yhteen.
Suomalaisuus on suuri joukko erilaisia asioita, joista ei ole löydettävissä tutkijan sanoin "olemuksellista ydintä". Vaan se pitää sisällään yhtä sieltä ja toisia täältä; ihmisen luonteenpiirteen kaikkia kuvia. Yhtä lailla sen, millainen on suomalainen yhteiskunta, ympäristö, luonto kuin talouselämäkin.
Tutkiessaan suomalaisuutta Anttila on havainnut, että nykyään se liitetään usein esineisiin, kuten Marimekon kankaisiin, Hai-saappaisiin ja Nokian kännyköihin. Eli suomalaisuus esitetään erilaisina tavaroina. Jotain samanhenkisyyttä löytyy toki historiasta; olivathan ennen perinteiset puukot ja kiulut.
Väitöstutkimuksessaan "Kansallinen identiteetti ja suomalaiseksi samaistuminen" Anttila havaitsi selvän eron siinä, mitä suomalaisuus tarkoittaa nuoremmille ja mitä iäkkäämmille ihmisille. 1990-luvulla haastatellut nuoret liittivät suomalaisuuteen Koskenkorvan ja Hankkijan lippiksen, kun taas iäkkäämmät ihmiset puhuivat mieluummin yleisistä arvoista.
Omat maailmat
Tämän päivän suomalaiset verrattuna viime vuosisadan alun suomalaisiin ovat Jorma Anttilan arvion mukaan samalla tavalla erilaisia kuin ihmiset kaikkialla maailmassa. Ihmisissä on ollut monenlaisia ominaisuuksia silloin ja niin on myös tänään. Eikä niitä kaikkia voida välttämättä liittää tiettyjen kansallisten nimilappujen alle.
Nykyaikaistuminen vaikuttaa ihmisiin, se on selvää. Ennen ihmiset elivät enemmän osana jotain lähiyhteisöä, ja koko elämänpiiri oli lähellä. Yhteisöllisyys oli eri tavalla käsin kosketeltavaa kuin näinä aikoina. "Nyt eletään limittäin virtuaalimaailmoissa telekommunikaatioiden kautta", Anttila vertailee.
Ihmisen olemista ei enää määritä niinkään se, missä maantieteellisesti satutaan olemaan. Ennen oli pitkä matka kirkolle, kaupungista puhumattakaan. Nyt maailman ääri on muutamien tuntien lentomatkan päässä.
1960- ja 1970 -luvuilla kansa katseli samoja televisiokanavia. Vaikka asioista saatettiin olla vastakkaista mieltä, Anttila huomauttaa, että teemat olivat kaikille yhteisiä. Nyt jokainen voi rakentaa oman, itselleen mieleisen maailmansa.
Joitain jatkuvuustekijöitä kannamme mukanamme vuosikymmenestä toiseen. Kaikki ei ole pelkää murrosta ja kaaosta. Nykyajassakin on niitä, jotka haluavat säilyttää ja ylläpitää perinteitä.
Se kuva maatalous-Suomesta, mitä rakennettiin 1800-luvun lopulla ja 1900-luvun alussa, vaikuttaa yhä meidän mielikuvaamme itsestämme. Tämän Anttila sanoo heijastuvan kesämökkikulttuurissamme. Suomalaisten haluna palata perinteiselle maaseudulle, jossa on samoja elementtejä kuin vanhassa kuvassa maaseudusta -- siinä kuvassa, missä ollaan luonnossa; puiden, peltojen ja järvien keskellä.
Anttila näkee suomalaisten suhteessa luontoon jotain omintakeista. Hänen mielestään se kuvastui vahvasti siinä, miten me euroviisumaana markkinoimme itseämme. Näytimme Euroopalle postikorttimaisia kuvia suomalaisesta luonnosta, lumesta ja jäästä, erilaisesta olemisesta luonnossa.
Miellämme esittelemme ulkomaalaisille Suomesta maisemakuvaa, jossa on järviä, niemiä ja saaria. "Mutta ei ainuttakaan jälkeä ihmisestä", Anttila huomauttaa. Ihminen puuttuu meidän maisemastamme kokonaan. Meille luonto on yhtä kuin villi luonto.
Tätä Anttila pitää ainutlaatuisena verrattuna muiden maiden ihmisten suhteeseen luontoon. Muutkin esittelevät luontoaan, mutta heidän luontoonsa kuuluu rakennettu kulttuuri. Euron kolikot puhuvat paljon: siinä, missä muualla on rakennuksia, Suomessa on joutsenia ja hilloja.
Ihmisen rakentama koetaan meillä jotenkin ongelmalliseksi. Suomalaisissa taajamissa ei ole kiinnitetty huomiota esteettisiin arvoihin. Taajamat ovat tasakattoisen tehorakentamisen näyteikkunoita. "Tätä emme halua näyttää muille; emme halua esitellä, että tässä on meidän kyläyhteisömme. Me kelpuutamme kylämaisemaan vain jotkut yksittäiset rakennukset."
Anttila selittää tämän käytännönläheisellä ajatusmaailmallamme, joka pitää kaikenlaista rakennettua kauneutta ja koristeellisuutta joutavana. Meidän kauneutemme on funktionaalista -- pelkistettyä ja yksinkertaista.
Erilaisuuden kokemus
Suomalaiset kokevat olevansa jokin erityinen ryhmä ja siksi kysymys kansallisesta minästä on paljon tapetilla. Vaikka toisaalta voi väittää, että suomalainen kulttuuri on ohut ja sen historia lyhyt. On kuin olisimme sattumalta pudonneet jonnekin Ruotsin ja Venäjän väliseen rakoon, ja että tämä sattuma on tarjonnut meille tilaisuuden tulla suomalaisiksi.
Anttilan myöntää, että suomalaiset pitävät itsekin itseään aika erikoisina. Kartalta katsoen olemme jossain pussin perällä, kaukana meren takana. Rakkaiden naapureiden ruotsalaisten on arveltu olevan monisäikeisemmin kiinni maailmassa ja ikään kuin kansainvälisempiä, vaikka nyt sielläkin omaan napaan katsominen näyttää yleistyvän.
Suomen kieli on omalaatuinen ja "siihen tiivistyy paljon", Anttila arvelee. Keskenämme me kyllä puhumme suomea, joskin varsin verkkaiseen tahtiin. Muiden kanssa ollaan jo selvästi jäyhempiä, mitä ei ole kiistäminen. "Me emme puhu tyhjää vain puhumisen takia."
Maailma muuttuu -- globalisoituu, maapalloistuu -- kovalla tohinalla. Taloudellisen tehokkuuden ajattelu tunkee läpi kaikkialla maailmassa. Suomi on juoksussa täysin rinnoin mukana. Sitä kautta kasvavat yhdenmukaisuuden vaatimukset muun maailman suuntaan.
Kaiken tämän keskellä ihmiset haluavat tarttua johonkin yhteiseen -- minään, identiteettiin.
"Luulen, että suomalaisuus on kuitenkin jotain sellaista, joka pitää sijansa. Kansallisuudesta halutaan pitää kiinni. Kun maailma näyttäytyy sekavana, Suomi on se kiintopiste, johon ainakin halutaan tarttua", Jorma Anttila sanoo.
