Tampereen yliopiston dosentti Marko Nenonen katsoo, että inkvisition piikkiin on historian saatossa kirjattu asioita, joihin oppi ei ole syyllinen. Hän tähdentää, että inkvisitiolla oli tarkat säännöt, jotka usein pikemminkin rajoittivat ihmisten silmitöntä murhanhimoa. Esimerkiksi Espanjan baskialueilla inkvisitio lopetti noitavainot melkein alkuunsa 1600-luvun alussa.
Muun muassa Euroopan noitavainoihin sekä magian ja okkultismin historiaan perehtyneen Nenosen mukaan inkvisitiota on syytetty kaikesta mahdollisesta ja etenkin protestanttisissa maissa historiankirjoitus on aikaisemmin ollut tarkoitushakuista.
Todellisuudesta inkvisition ansioksi voidaan lukea esimerkiksi oikeudenmukaisen rikostutkinnan kehittyminen. Kidutus tosin yleistyi, mutta Nenosen mukaan inkvisitiosta riippumatta. Kidutusta myös käytettiin eniten yläluokan keskinäisissä valtataisteluissa.
-- Toisaalta on totta, että nimenomaan keskiajalla inkvisitio oli osallisena järjestelmällisissä poliittisissa vainoissa.
Pohjoismaihin inkvisitio ei rantautunut. Pohjolassa ei ollut kerettiläisiä, minkä vuoksi järjestelmä ilmeisesti jäi syntymättä. Uskonpuhdistus 1500-luvulla viimeistään esti katolisen opin siirtymiseen pohjoiseen.
Pohjoismainen kirkkokuri ei kylläkään ollut inkvisitiota yhtään lempeämpää vaan kohteli harhautuneita tarvittaessa ankarasti. Aluksi heitä rangaistiin nuhtein, häpeärangaistuksin ja jopa raipoin. Jos muu ei auttanut, harhautuneet poltettiin roviolla.
Häpeäpaalut, peukaloruuvit ja venytyspenkit löytyivät toki pohjolastakin. Noitavainot olivat tavanomaisesta oikeuskäytännöstä erillinen ilmiö.
Nenonen on sitä mieltä, historian pahimmat poliittiset, uskonnolliset ja kansalliset vainot ovat olleet nimenomaan 1900-luvulla, eivätkä esimerkiksi keskiajalla.
-- Oman aikamme hulluuden selittäminen ja ymmärtäminen on vaikeaa. Asiaa voisi auttaa, jos lakkaisimme kuvittelemasta, että menneisyys oli automaattisesti kauheampaa kuin nykyisyys.