Valmistalojen ja perinteisten talopakettien koot ovat pienentyneet selvästi viime vuosina.
Alan etujärjestön Pientaloteollisuuden johtaja Kimmo Rautiainen kertoo, että talopakettien keskimääräinen nettoala on pudonnut noin 165 neliömetriin viime vuosikymmenen puolivälin noin 175 neliömetristä.
– Yksi syy on, että omakotirakentaminen painottuu kasvukeskuksiin ihan samalla tavalla kuin muu asuntorakentaminen, Rautiainen sanoo.
Kasvukeskuksissa tontit ovat pieniä, eikä rakennusoikeutta ole niin paljon kuin harvemmin asutuilla alueilla.
Rautiaisen mukaan seurauksena on, että talojen ostajat hakevat aiempaa tehokkaampia neliöitä. Muodissa ovat yksinkertaiset ja selkeät, suorakaiteen muotoiset talot. Trendinä ovat myös avoimet keittiö-olohuone-yhdistelmät ja isot ikkunapinta-alat, joista tulee paljon valoa sisään.
Erkkeritalot voivat olla mukavan näköisiä, mutta niissä on hukkaneliöitä, kustannukset ovat korkeampia ja niiden heikkona kohtana on energiankulutus. Talotoimittajilla on kuitenkin valikoimissaan hyvin erilaisia tyylimaailmoja, modernia muotoilua ja perinteisiä taloja.
– Talot tehdään yksilöllisesti. Se on iso trendi, että talot räätälöidään asiakkaan toiveiden mukaisesti tai tehdään asiakkaan yksilöllisten suunnitelmien mukaan, vaikka talotehtailla on mallistotaloja, Rautiainen sanoo.
Hänen mukaansa muuttovalmiiden avaimet käteen -periaatteella rakennettujen valmistalojen osuus omakotitalomarkkinoilla on noussut viime vuosina.
– Muuttovalmiit talot ovat ohittaneet suosiossa perinteiset talopaketit.
Perinteinen tapa on, että talon seinäelementit toimitetaan valmiina omatoimirakentajille.
Kauppaan saattaa liittyä myös jonkin verran työtä, esimerkiksi vesikaton rakentamista, kertoo alan markkinajohtajan Kastellin toimitusjohtaja Jukka Vaaramo.
Hänen mukaansa muuttovalmiissa talossa on sisällä kaikki keittiökoneita myöten.
– Ei tarvitse kuin huonekalut sisään, ja se on siinä.
Keskihinta noin 230 000 euroa
Pientaloteollisuuden Rautiaisen mukaan Suomessa rakennetaan tällä hetkellä karkeasti arvioiden 7 500 omakotitaloa vuodessa, mikä on hieman enemmän kuin pohjakosketuksen aikana vuonna 2015. Yli 70 prosenttia uusista omakotitaloista on erilaisia talopaketteja.
Vaaramo kertoo, että muuttovalmis talo maksaa 180 000 eurosta 300 000 euroon ja ylikin. Keskihinta on noin 230 000 euroa. Sen päälle asukas maksaa tontin hinnan ja pihatyöt sekä hoitaa luvat ja muut talonomistajan velvollisuudet.
Rautiainen sanoo, että talon rakentaminen on pitkä projekti. Hän ei kuitenkaan halua arvioida tarkalleen, mikä aikataulu voisi olla, koska se riippuu talovalmistajan toimitustilanteesta ja ajasta, miten nopeasti rakentaminen sujuu.
Hänen mukaansa suunnitteluun kannattaa kuitenkin aina satsata aikaa.
Markkina on pirstaleinen
Rautiainen kertoo, että Suomessa on 40–50 talotoimittajaa, joista Pientaloteollisuuden jäseniä on 15. Ne kattavat yli puolet alan markkinoista.
– Markkina on aika pirstaleinen, Rautiainen sanoo.
Hänen mukaansa asiakkaille on tietysti hyvä juttu, että on paljon talotoimittajia ja erilaisia toimitustapoja. Kilpailu alalla on kovaa.
Noin 70 prosenttia myydyistä taloista on puurunkoisia. Hirsitalojen osuus on noussut noin 20 prosenttiin. Kivitalojen osuus on noin 10 prosenttia.