Nordean teettämän kyselyn mukaan suomalaiset suunnittelevat käyttävänsä kesälomaan tänä vuonna keskimäärin noin 1 200 euroa kotitaloutta kohden. Tämä on vähemmän kuin aiempina vuosina.
Viime vuonna budjetti kesälomalle oli noin 1 300 euroa ja vuonna 2017 puolestaan noin 1 400 euroa. Tämän vuoden noin 1 200 euron budjetti on laskenut huippuvuosista melko kauas, sillä vuosina 2006 ja 2009 kotitalouksien kesälomabudjetti oli keskimäärin noin 1 600 euroa.
– Heikentynyt kuluttajien luottamus voi osaltaan pienentää lomabudjetteja tänä vuonna. Epävarmojen uutisten lisääntyessä ja talouskasvun hidastuessa kuluttajat ovat siirtyneet hieman varovaiselle kannalle, ja samalla kotitalouksien säästämisaste on kääntynyt nousuun. Kotitaloudet näyttävät kiristävän kukkaronnyörejään myös kesälomia suunnitellessa, analyytikko Lotta Lähteenmäki kertoo Nordean tiedotteessa.
Lähteenmäen mukaan viime kesän helteiset säät ovat mahdollisesti lisänneet kotitalouksien halukkuutta viettää lomiaan kotimaassa ja mökeillä, jolloin ulkomaan matkojen suunnittelu on voinut jäädä vähemmälle.
– Ensi vuonna lomabudjetit saattavat taas nousta, kun julkisen sektorin työntekijöiden lomarahaleikkaukset päättyvät, Lähteenmäki arvioi.
Kyselytutkimuksen mukaan nuoremmat ikäluokat budjetoivat kesälomiinsa vanhempia ikäluokkia enemmän, ja myös lapsiperheet erottuvat suuremmalla budjetilla.
Kyselyssä korostuivat lisäksi alueelliset erot, sillä pääkaupunkiseudulla lomabudjetti on keskimääräisesti suurempi muuhun Suomeen verrattuna.
Kesäloman rahoittamistavat ovat pysyneet melko samanlaisina viime vuosina. Tänäkin vuonna suurin osa suomalaisista suunnittelee rahoittavansa lomamenoja palkkatuloilla ja säästöillä.
Joka viides puolestaan aikoo rahoittaa kesälomaansa ainakin osittain lomarahoilla, kun taas keskimäärin joka kymmenes turvautuu lainarahoitukseen.
– On mahdollista, että kesäloman loppua kohden suurempi osa menoista rahoitetaan luotolla kuin alun perin oli suunnitelmissa, varsinkin jos kesälomabudjetti ylitetään. Tämän vuoksi kotitalouksien kannattaakin seurata lomabudjetin tilannetta tietyin väliajoin, jottei loman jälkeen luottokorttilasku pääse yllättämään, Lähteenmäki neuvoo.