Huh, mikä viikko! Maapalloistuminen ja yritysten levittäytyminen laajalle kansallisten rajojen yli eivät tee maailmasta ainakaan helpommin hahmoteltavaa.
Alkuviikosta minulle valkeni, että menestyvä suomalainen huipputeknologian yritys voi joutua suden suuhun vain osakkeenomistajien ahneuden takia. Ja loppuviikosta sain kuulla OECD:ssä, että globalisaatiosta johtuvien työpaikkojen siirtyminen halvan työvoiman maihin ei oikeasti olekaan mikään ongelma. Ei siis ainakaan sellainen, millaiseksi media on sitä kuvannut - tai OECD:n mukaan suorastaan paisutellut.
Vähemmästäkin menee pää pyörälle. Mihin enää luottaa ja uskoa?
No, ei ainakaan suomalaisen osakkeenomistajan isänmaallisuuteen. Koko sana taitaa sitä paitsi olla meillä niin vanhanaikainen, ettei sitä kai kannata edes mainita. Ja toki isänmaallisuuttakin voisi tunnetusti lisätä vaikka verohelpotuksilla... Mutta voiko meillä enää luottaa edes osakkeenomistajien varovaisuuteen tai silkkaan talonpoikaisjärkeen - edes silloin, kun kyse on ainakin muualla strategisena pidetystä alasta?
Muualla tarkoitan Ranskaa, toista ääripäätä, jossa gallialainen patriotismi nostaa heti ylpeänä päätään ja colbertismin perinne antaa vahvaa taustatukea, kun pieninkin isänmaan aarre on uhattuna.
Tässä vain yksi lisä jo ennestään pitkään eroavaisuuksien listaan Suomen ja Ranskan välillä. Maathan ovat monessa suhteessa ääripäitä Euroopassa: Toisaalla maantieteellisesti keskellä sijaitseva entinen suurvalta ja herrakansa; toisaalla Euroopan periferiassa sijaitseva pieni, entinen alusmaa. Nämä tosiasiat sekä vielä kirkkojen erkaneminen ovat muokanneet vuosisatojen kuluessa mentaliteetit hyvin vastakkaisiksi.
Kun meillä Suomessa myydään silmää räpäyttämättä niinkin tärkeä yhteiskunnallinen vaikuttaja kuin valtakunnalliset tv-uutiset ulkomaisiin käsiin, asiasta pulistaan vain kaksi päivää, ei yhtään enempää. Kun MTV on vielä oikea kummajainen siinä mielessä, että se nauttii yksistä Euroopan suurimmista suhteellisista katsojaluvuista, on vastaavaa myyntiä maan rajojen ulkopuolelle vaikea kuvitella muualla.
Nyt myydään Setec, suomalainen tunnisteteknologian huippu ja sirupassien alalla ehdoton maailman johtava yritys, ulkomaiseen hallintaan tulevan omistajan karvoihin katsomatta, vaikka kyseessä on turvallisuuteen liittyvä ala.
Ranskassa kummastakin olisi noussut aivan mahdoton kohu. Täällä - mutta myös paljon rauhallisemmassa Saksassa - on usein noustu barrikadeille jo pelkän kansallisylpeyden valumisesta ulkomaisiin käsiin. Meillä Setecistä voitaisiin olla todella ylpeitä, niin arvostettu yritys se muualla on.
Mutta tässä on tietysti kyse vielä paljon tärkeämmästä asiasta, sensitiivisestä alasta, joka liittyy muun muassa yksityisyyssuojaan. Silti meillä riittää, kun osakkeenomistajat ovat tyytyväisiä - millään muulla ei ole väliä.
Paitsi ehkä nyt, kun kävikin ilmi, että Setec on siirtymässä yritykselle, jolla on edessään oikeudenkäyntejä ainakin Ranskassa ja jonka useat aiemmat yritysostot ovat tiettävästi johtaneet ostettujen yritysten lakkauttamiseen. Tunnetustihan tutkimustyötä halvempaa on ostaa pois korkea teknologia ja eliminoida kilpailija.
Niin että jos globalisaatio ei kaikki tekijät huomioon ottaen kuulemma lopulta viekään työpaikkoja, niin osakkeenomistajat tulevat apuun ainakin edesauttaen asiaa.
Talonpoikaisjärjellä ajateltuna kultainen keskitie vaikuttaisi tässäkin parhaalta: Ei Ranskan kaltaista yltiöprotektionismia, mutta ei myöskään aivan holtitonta kaiken rahastamista riskiseurauksin.