Rantagalleriassa Oulussa 1.9. saakka.
Helsinkiläinen valokuvaaja Jouko Lehtola (s. 1963) on kuvannut suomalaisia nuoria jo vuosia. Tuloksena on syntynyt kolme aiemmin erillään esiteltyä kuvasarjaa nimiltään Nuoret sankarit, Stadin nuoret ja Merkitty iho.
Nyt näistä kolmesta sarjasta on koottu yksi kokonaisuus nimeltä Young, Proud & Beautiful, joka on ripustettu Rantagalleriaan Ouluun.
Värivalokuvat ovat suuria tai hyvin suuria. Niitä on myös todella paljon, ja ripustus on sekalaisen oloinen. Tietyllä tavalla ripustus tuntuu kyllä olevan yhtä kuvien ja niiden aiheiden kanssa, sillä niin sekalaista sakkia otoksissa on.
Kuvat on pääosin otettu festareilla ja muussa nuorten ilonpidossa. Tulos on sen mukaista. Örvellystä riittää. Viina virtaa, rokki pauhaa ja silmät tai kaulat mustuvat tanssikumppanin sukupuolesta riippuen.
Näyttelyn kuvien tapaista joukkoa voi käydä katsomassa livenä Oulun keskustan viikonloppuilloissa.
Kokemuksissa on toki erojakin. Valokuvissa nuoriso on vaarattomampaa. Niissä kohde on myös paikallaan ja antautuu katseelle vastaan panematta. Otoksiin tuntuukin liittyvän aimo annos tirkistelyä.
Kuvia katsoessa ei oikein tiedä itkeäkö vai nauraa? Osa kuvista on toki hauskojakin, mutta pääosin ne herättävät inhoa tai säälin tunteita. Itsensä eri tavalla rei'ittäneet ja koko ihonsa tatuoineet ovat lopulta karmeaa katsottavaa.
Mieltä ylentäviä eivät myöskään ole nuoret - usein melkein lapset - jotka koheltavat ja välillä melko noloissa tilanteissa.
Lehtonen on toki pyytänyt kuvausluvan. Kun otoksia katsoo, voi aavistaa että moni kohde on kuvattaessa ollut melko syyntakeettomassa kunnossa. Kuviin ja niiden tekotapaan liittyykin tiettyä härskiyttä.
Lehtolan kuvissa on lehdille ominaista sensaatiomaisuutta. Se on osa nykyaikaa ja nykytaidettakin. Silti tuntuu, ettei siitä tarvitse aina kovin otettu olla.
Nykyaikaa Lehtosen työskentely on myös siten, että kuvaaja on todella laskeutunut kohteensa tasolle.
Lehtolan jalkautuminen on samantapaista monen nykytutkijan jalkautumisen kanssa. Entinen nuori on lähtenyt "tutkimaan" nuoruutta nykynuorten kautta, ehkä elämäänkin nuoruuttaan uudelleen. Siinä on haistavinaan keinotekoisuutta ja osittain siksikin näyttely jättää aika sekalaisen olon ja sieltä haluaa ulos.