Uusi Euroopan parlamentti on tällä viikolla järjestäytynyt aloittamaan työnsä runsaan julkisuuden kera. Myös meidän Suomen uudet edustajat ovat löytäneet omat poliittiset kotinsa ja ovat nyt taistelemassa ryhmissänsä itselleen mahdollisimman vaikutusvaltaista asemaa. Tämä taistelu ei tule olemaan helppoa ja siinä henkilökohtaisella karismalla, verkostoitumiskyvyllä, aiemmalla tunnettavuudella sekä myös hyvällä onnella on oma roolinsa.
Objektiivisesti tarkasteltaessa on yhä selvempää, että suomalaisten saaminen keskeisiin tehtäviin Euroopan parlamentissa riippuu nyt ja jatkossa entistä enemmän parlamentissa toimivien edustajiemme henkilökohtaisista ominaisuuksista. Yhteensä 736 edustajan joukosta Suomen 13 edustajan jakautuminen tällä parlamenttikaudella viiteen eri poliittiseen ryhmään tarkoittaa vääjäämättä, että suuruuden logiikka toimii myös jatkossa aina Suomea vastaan.
Jotakin tilanteesta kertoo sekin, että ilonaiheina tällä viikolla on ollut se mihin valiokuntiin suomalaisedustajat ovat pääsemässä jäseniksi ja keskustelussa on lähes kokonaan ohitettu se, että yhtään suomalaista ei ole Euroopan parlamentin johtavissa tehtävissä eli puhemiehistön jäseninä tai kvestoreina. Heidi Hautalan nousu vihreän parlamenttiryhmän edustajana ihmisoikeuksien alivaliokunnan puheenjohtajaksi on kiistaton todistus hänen henkilönä nauttimastaan arvostuksesta omassa ryhmässään.
On ennenaikaista sanoa millaiseksi edustajiemme työ Euroopan parlamentissa tulee jatkossa kehittymään ja kuinka tuloksekasta se Suomen edunvalvonnan kannalta tulee olemaan. Minusta on selvää, että ratkaisevaa työn tuloksellisuudelle tulee olemaan kyky ennakoida Suomen kannalta keskeisten asioiden esille nouseminen, kyky puoluerajat ylittävään yhteistyöhön sekä yhteistyöhön Suomen eduskunnan ja hallituksen kanssa. Pääministeri Matti Vanhanen nostikin esille tarpeen tämän yhteistyön tiivistämiseen ensimmäisissä kommenteissaan Euroopan parlamentin vaalien jälkeen.
Suuren valiokunnan puheenjohtajana toimimisen kautta syntyneen oman kokemukseni mukaisesti aiempaa järjestäytyneempi tapa hallituksen, eduskunnan ja Euroopan parlamentin suomalaisedustajien kesken voisi tuoda entistä enemmän tehoa kansalliseen edunvalvontaamme ja se voisi kompensoida edustajiemme lukumääräisen vähäisyyden ja jakautumien useisiin eri poliittisiin ryhmiin. Miten tämä tiiviimpi yhteistyö voidaan toteuttaa vaatinee hallinnollisia muutoksia, mutta myös asennemuutosta kaikkien osapuolten kesken. Yksi keskeinen kysymys tässä on miten Euroopan parlamentin jäsenemme itse kokevat oman lojaalisuutensa suuntautumisen. Omiin poliittisiin ryhmiinsä vai erityisesti kansalliseen edunvalvontaan.
Minusta voisi kuitenkin avoimesti pohtia sitä, että Euroopan parlamentin jäsenille annettaisiin mahdollisuus osallistua säännönmukaisesti Suomen EU-politiikan parlamentaarista valvontaa ja koordinaatiota tekevän eduskunnan suuren valiokunnan kokouksiin. Eduskunnan suurella valiokunnallahan on ainutlaatuinen asema myös siinä, että aina ennen EU:n huippukokouksia pääministeri informoi valiokuntaa huippukokouksen asialistan asioista ja raportoi kokouksen jälkeen kuinka asioiden käsittely kokouksessa eteni. Myös kaikkiin Euroopan unionin ministerineuvostojen kokouksiin osallistuvat ministerit informoivat suurta valiokuntaa ennen kokousta ja raportoivat kokouksen jälkeen kokouksen kulusta. Luonnollisesti kokouksiin osallistuvia Euroopan parlamentin jäseniä velvoittaisivat tällöin samat vaitiolovelvollisuuden ehdot kuin kansanedustajiakin.
Tämä, eduskunnan työjärjestyksen muutoksella tapahtuva järjestely mahdollistaisi luontevasti sen, että pääministerinkin peräänkuuluttama vuoropuhelu ministereidemme, kansanedustajien ja Euroopan parlamentin Suomen edustajien kesken muodostuisi säännönmukaiseksi, luottamukselliseksi ja säädellyksi. Päätös tästä uudesta toimintatavasta voitaisiin parhaimmillaan tehdä heti eduskunnan syysistuntokauden alettua. Näin Suomen eduskunta ja kansanedustajat sekä hallitus olisivat tehneet oman kädenojennuksensa Euroopan parlamentin jäsenillemme. Heidän vastuullaan olisi sitten tarttua tähän mahdollisuuteen.
Euroopan parlamentin vaalien alhaisen äänestysaktiivisuuden yksi syy on varmasti se, että ihmiset kokevat niin EU:ssa kuin Euroopan parlamentissa käsiteltävien asioiden olevan liian kaukana omasta arkipäivän elämästään. Ottamalla nyt Euroopan parlamentin Suomen edustajat mukaan myös oman eduskuntamme tekemään EU työhön voimme parhaimmillaan vaikuttaa myönteisesti näiden vaalien äänestysaktiivisuuden kasvattamissa tuomalla Euroopan parlamentin jäsenemme lähemmäksi kotoista politiikkamme tekemistä.