Karavaanarielämä: Asun­to­vau­nu on ou­lu­lais­pa­ris­kun­nan toinen koti

Juhannuksen lehti: Lue ju­han­nuk­sen nä­köis­leh­ti täältä

Kolumni

Suo­ma­lai­set vangit Ruotsin van­ki­lois­sa

Viime aikoina on joitakin kauhistuttanut ulkomaalaisten vankien lukumäärän nousu Suomen vankiloissa. Vankilahan on kallis laitos. Vankilavuorokauden hinnalla yöpyisi jo monen tähden hotellissakin.

Viime aikoina on joitakin kauhistuttanut ulkomaalaisten vankien lukumäärän nousu Suomen vankiloissa. Vankilahan on kallis laitos. Vankilavuorokauden hinnalla yöpyisi jo monen tähden hotellissakin.

Ulkomaisten vankien lukumäärä on tosiaan noussut kahdessakymmenessä vuodessa lähes kaksikymmenkertaiseksi, mutta niin on ulkomaalaisten määräkin Suomessa noussut, tosin vain kuusinkertaiseksi.

Suomalaisissa vankiloissa oli vuonna 2010 vankilakausilla mitattuna yhteensä 1 254 vankia, päivittäin keskimäärin 394. Se on 12 prosenttia koko vankiluvusta. Noin puolet tästä määrästä suorittaa tuomittua vankeusrangaistusta ja puolet on tutkintavankeja. Tulijat olivat suurimmaksi osaksi virolaisia, venäläisiä, romanialaisia, ruotsalaisia, liettualaisia ja somaleja.

Lohdutukseksi voidaan todeta, että vankien vaihtotase on suurin piirtein tasapainossa. Suomalaisia suorittaa ulkomaiden vankiloissa suunnilleen sama määrä kuin ulkomaisia Suomen vankiloissa. Suomalaisvankeja ulkomailla on runsas 200, suurin osa noin 150 Ruotsissa. Suomalaiset ovat Ruotsin vankiloiden suurin ulkomaalaisryhmä ja tämä tilanne on jatkunut jo yli 30 vuotta.

Ruotsin vankilat ovat jo kauan olleet kansainvälisiä laitoksia, koska ulkomaalaisten määräkin on 1960-luvulta alkaen työvoiman aktiivisen värväyksen seurauksena ollut suuri. Ulkomaalaisia on yli miljoona ja suomalaistaustaisiakin noin 400 000.

Ruotsi kansainvälistyi vankiloidenkin osalta useita vuosikymmeniä Suomea aikaisemmin. Itse sain nähdä sen aivan konkreettisesti vuonna 1980 kesällä, kun tutustuin kuukauden ajan Ruotsin eri vankiloihin.

Rakenteeltaan vankilat olivat jo eriytyneet. Oli avoin laitos, joka muistutti lähinnä keskiluokkaisen perheen atriumtaloa avoimine ovineen ja kauniine sisustuksineen. Siellä muutamat mies- ja naisvangit kokoontuivat psykologin johdolla terapiaistuntoon ja katselemaan opetusvideoita. Muutoin he kävivät talon ulkopuolella töissä.

Toisessa ääripäässä oli Kumla. Täysin elektronisesti valvottu turvallisuusluokka A:n suljettu vankila. Sen pitkillä valkoisilla käytävillä ovet avautuivat ja sulkeutuivat kuin itsestään. Tunnelma oli kuin tieteisfilmissä. Vartijoita ei näkynyt juuri missään. Taloa tarkkailtiin monitorikeskuksesta. Maalaustyössä ollut suomalainen vanki toivotti minut kuitenkin tervetulleeksi. Kun kysyin, mistä hän tiesi tulostani, hän sanoi, että sehän oli jo vankilan sisäisessä tiedotteessa.

Useamman viikon kävin suljetussa, muurien ympäröimässä Norrtäljen vankilassa. Siellä muurien sisäpuolella vangit asuivat pienemmissä rakennuksissa, joita kutsuttiin paviljongeiksi. Suomalaiset olivat täälläkin suurin ulkomaalaisryhmä ja heidät oli sijoitettu paviljonki C:hen. Paitsi vangit myös vanginvartijat ja sosiaalityöntekijät olivat suomalaisia. Paviljonki C oli kuin pieni Suomi vankilan rakennusten ja urheilukenttien keskellä.

Suomalaisten lisäksi oli muitakin ulkomaalaisia. Oli kuvankauniita nuoria eteläeurooppalaisia miehiä, jotka oli tuomittu parituksesta. Naisten ajautuminen prostituutioon kävi usein rakastumisen kautta. Ulkomaalainen mies sitoi emotionaalisesti naisen itseensä, ehdotti yhteistä rahanhankintaa seksin avulla, ryhtyi hoitamaan naisen raha-asioita ja katkaisi muut sosiaaliset suhteet. Vähitellen nainen menetti täysin itsenäisyytensä ja oli suojelijasutenöörinsä vallassa.

Ulkomaiset parittajat päätyivät vankilaan, eivätkä aina ymmärtäneet tuomituksi tulemistaan lainkaan. Seksinhän piti Ruotsissa olla vapaata ja heidän tapauksessaan kaikki asianosaiset olivat antaneet suostumuksensa seksibisnekseen. Vieraasta kulttuurista tulleina ruotsalaisen yhteiskunnan rajoja ja normeja ei oltu sisäistetty.

Prostituoitujen hoito puolestaan annettiin sosiaalityöntekijöiden tehtäväksi, jotka usein joutuivat ikään kuin asettumaan parituksesta tuomitun miehen tilalle, koska tämä oli hoitanut naisen kaikki käytännön asiat aikaisemmin. Sosiaalityöntekijöiden piti nyt opettaa prostituutiosta vapautuneille, miten laskuja ja vuokria maksetaan ja yhteiskunnassa muutenkin eletään.

Sosiaali- ja vankeinhoitosektori toimivat jo tuolloin Ruotsissa tiukassa vuorovaikutuksessa keskenään. Jos oli ongelmia ne pyrittiin ratkaisemaan. Niinpä kun vankilaan yhtäkkiä ilmestyi rangaistustaan suorittamaan albaani, jonka kieltä ei kukaan ymmärtänyt ja joka ei itse puhunut mitään muiden osaamaa kieltä, asia ratkaistiin niin, että hänelle ensi töiksi järjestettiin ruotsinkielen kurssi.

Vankiloissa oli ruotsalaiseen tapaan lukuisia yhteistyöryhmiä, joissa vankilan yhteisiä asioita käsiteltiin ja joissa myös vangeilla oli edustus. Demokratian rajat tulivat kuitenkin vastaan esimerkiksi Kumlan maanalaisiin käytäviin maalattavien kuvien yksityiskohdasta päätettäessä. Käytävät olivat alun perin hohtavan valkoiset, mutta ne koettiin ajan oloon liian steriileiksi. Perustettiin siis työryhmä ja palkattiin taiteilija johtamaan maalaustyötä, jonka vangit suorittivat.

Tulokset olivatkin hienoja. Seinät täyttyivät suurikokoisista maalauksista. Yhdessä kuvattiin viimeinen ehtoollinen Leonardo da Vincin tapaan. Keskellä istuvalta Jeesukselta kuitenkin puuttuivat kasvot. Kohdassa oli vain valkeaa seinää. Kun kysyin syytä moiseen, vankilanjohtaja sanoi, että työryhmä olisi halunnut maalata Jeesukselle hänen kasvonsa, mutta siihen hän ei ollut suostunut.

Niinpä Jeesus jäi ilman kasvoja.

Kirjoittaja on Lapin yliopiston rikosoikeuden professori.