Suomalainen mytologia kiehtoo yhä useampia. Tarve määritellä suomalaisuutta globalisoituvassa maailmassa näkyy myyttisten aihelmien esiinmarssina. Suomalaiset ovat tutustumassa esivanhempiinsa, jotka palvoivat Otavan alla Hirveä ja Karhua.
Ekofeministinen tutkimus on kiinnostunut ihmisen ja luonnon suhteesta ja niiden välisistä jännitteistä. Suhdetta luontoon määrittelee paljolti ihmisen maailmankuva. Voidaan kysyä, kokeeko ihminen olevansa osa luontoa vai sen ulkopuolella ja minkälaisia arvoja hän liittää eläimiin.
Teoriassa suomalaiset kunnioittavat luontoa ja mieltävät itsensä luonnonkansaksi: useat haluavat viettää lomansa mökillä luonnossa rauhoittuen. Suomen talouden tukipylväänä pidetään edelleen Tapiolan salomaita, koskemattomia tai nopeasti uudistuvia metsiä. Todellisuudessa puusto on käynyt niin harvaksi, että Suomen ja Venäjän välinen raja näkyy avaruudesta.
Myyttiset hahmot elävät suomalaisessa kulttuurissa vahvoina. Arjessa törmäämme vanhoihin tuttuihin aiheisiin ja hahmoihin. Muinaisen pohjoisen tarut elävät keskellämme herättäen mielikuvia ja tunteita, vaikkemme niitä heti tunnistaisikaan.
Monitahoinen vauraudenlähde Sampo on kaikille tuttu, pohjolan eläimistöä karhusta kärppään käytetään monissa yhteyksissä ja arkkityyppiset sankarit ja naishahmot vaikuttavat henkilökohtaisessa ja julkisessa elämässä.
Kulttuurin eri osa-alueet tuottavat uusia arkkityyppejä ja käyttävät vanhoja ilmaisunsa apuna ja tehokeinoina. Tieteen keinoin näitä pystytään jäljittämään ja tutkimaan niiden merkityksiä.
Hirvimyytti on saanut viime aikoina erityistä huomiota. Hirvi on ollut pitkään autoilijoiden ja metsänkasvattajien vihokki. Sen rooli muinaisten suomalaisten palvomana kantavanhempana on lähes kokonaan unohtunut. Kivikauden ajan ihmisille pohjoisessa se oli kuitenkin pyhä eläin ja sen uskottiin karhun tavoin syntyneen "Otavaisen olkapäillä".
Saaliseläimenä hirvi oli monikäyttöinen ja siksi arvokas. Kalliotaiteessa ja kiviveistoksissa hirviaiheet ovat yleisimpiä karhun ohella.
Kansanperinteen tutkijat ovat pitkään arvelleet näiden kahden olleen kivikautisten heimojen palvottuja esivanhempia. Suomalaiset jakautuivat siten karhun ja hirven klaaneihin. Kirjallisuudessa hirvimyytistä muistuttaa Kalevalaan tallennettu versio Hiiden hirven hiihdosta, uudempana Sari Peltoniemen nuortenkirja Hirvi ja Heikki Willamon Hirven klaani.
Suomalaisten mytologia palautuu aikaan, jolloin maailmankuva oli erilainen. Metsänhaltijat ja eläimet asettivat moraalisia rajoitteita ihmisten toimille luonnossa. Epäkunnioittava käytös luontoa kohtaan oli rangaistavaa monin tavoin, sen vuoksi esimerkiksi metsästykseen liittyi paljon säännöksiä.
Eläimiä ja metsää tuli kohdella niiden arvoa vastaavalla tavalla, ne olivat osa samaa elämän kehää kuten ihmisetkin.
Ekofeministinen tutkimusote myytteihin tuo esille ristiriitaa suomalaisten nykyisessä luontosuhteessa ja kansallisessa identiteetissä. Myytteihin pohjautuvaan suomalaisuuteen kuuluvat äärettömät metsävarat ja läheinen yhteys luontoon.
Nykyinen maailmankuvamme pitää luontoa varastona, joka on mahdollista kuluttaa ihmisten tarpeisiin. Metsäsuomalainen identiteetti toimii peilinä, joka peittää todellisen luontosuhteemme tilan. reija haapalainen